KalPa toivottaa hyvää kesää!

(Kuva: Atte Rissanen Photography)


KalPan Liiga-joukkue aloitti uuteen kauteen valmistautumisen poikkeuksellisesti etänä ja joukkue siirtyi tiiviimmän yhteisharjoittelun pariin kesäkuun alussa. Joukkue harjoitteli poikkeusoloissakin yhdessä, käyttäen etätyökaluja ja viimeiset kolme viikkoa keltapaidat ovat käyneet ahkerasti jäällä yhdessä. Joukkue jää omatoimiselle harjoitusjaksolle huomenna torstaina 18.6. Pelaajat palaavat joukkueharjoituksiin taas elokuun alussa.

Koronapandemia on osunut myös KalPaan. Päättyneen kauden positiivinen tulosennuste vaihtui taloudelliseksi tappioksi ja tulevan kauden tulo- ja menoarvioita on tarkasteltu uudestaan. Kiitos yhteistyökumppaneiden hienon sitoutumisen näinä haasteellisina aikoina, uudesta yritysmyynnin tavoitteesta on nyt juhannuksen alla koossa 90 %. Lukema on koronan aiheuttamat haasteet huomioiden vahva suoritus, mutta vastaavasti työtä loppukesälle ja alkusyksylle on vielä paljon jäljellä, joka ajanjakso viimeistelee lähtökohdat tulevalle kaudelle.

Terveystalo jatkaa KalPan pääyhteistyökumppanina

Terveystalo on KalPan edustusjoukkueen ja KalPan U20-nuorten pääyhteistyökumppani kausilla 2020–2024. Terveystalo vastaa KalPan edustusjoukkueen ja U20-nuorten terveydenhoidosta sekä äkillisten tapaturmien hoidosta. Terveystalo on myös KalPan henkilöstön työterveyshuollon yhteistyökumppani.

Terveystalo ja KalPa ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään, vuodesta 2011 alkaen. Seuran terveydenhuoltoa koordinoi Terveystalo Kuopio, josta on saatavilla erikoislääkäri- ja leikkauspalvelut sekä kuvantamis- ja laboratoriopalvelut.

- Yhteistyö on toiminut hyvin ja haluamme kehittää sitä pitkäjänteisesti edelleen. KalPa on sekä alueellisesti että valtakunnallisesti vahva ja perinteikäs seura, ja meille Terveystalossa tärkeä kumppani, Terveystalo Sportin operatiivinen päällikkö Mika Kivinen sanoo.

- Hoitoketjun nopeus ja katkeamattomuus ovat erittäin tärkeitä ammattipelaajien kohdalla, koska loukkaantumisia sattuu väistämättä ja nopea paluu pelikentille on keskeistä. Olemme seuran tukena myös muualla Suomessa. Esimerkiksi vieraspelimatkoilla sattuvissa tapaturmissa ja sairastapauksissa pelaajat voivat tukeutua lähimmän Kivinen päättää.

Palveluverkosto on kattava, sillä Terveystalolla on nykyisin lähes 300 lääkärikeskusta eri puolilla Suomea. Terveystalo on urheilijoiden ja aktiivikuntoilijoiden hyvinvoinnin edelläkävijä: Terveystalon omilla, monipuolisilla Sport-palveluilla ennaltaehkäistään ja hoidetaan tehokkaasti liikunta- ja urheiluvammoja.

- Yhteistyö on toiminut vuosien saatossa erinomaisesti, joten halusimme ehdottomasti jatkaa yhteistyötä Terveystalon kanssa, KalPan myynti- ja asiakkuusjohtaja Pasi Kuivalainen iloitsee.

KalPa Shop -verkkokauppa ja ravintola Pelimies palvelee läpi kesän

​​​​​​​KalPan toimisto jää kesälomalle keskiviikkona 17.6. klo 16.00 ja palaa töihin maanantaina 27.7. klo 9.00, jolloin kausikortteja ja KalPa-tuotteita saa jälleen toimistoltamme.

KalPa-tuotteita voit tilata verkkokaupastamme läpi kesän. Huomioithan, että kesäaikana verkkokauppamme toimituksissa saattaa olla normaalia pidemmät toimitusajat.

Seisomapaikkakausikortteja voit hankkia Ticketmaster Pro -palvelusta koko kesän ajan. Istumapaikkakausikortteja voi tilata tällä lomakkeella ja käsittelemme tilaukset heti kesäloman päätyttyä.

Olvi Areenalla toimiva ravintola Pelimies palvelee maistuvan lounaan merkeissä läpi koko kesän. Pelimies palvelee ma-pe klo 9-15 ja lounasta on tarjolla arkisin klo 10.30-14.00. Pelimiehen päivittyvän lounaslistan löydät täältä.

Uusi Liiga-kausi tulee olemaan KalPan osalta jälleen täynnä mielenkiintoa, mutta maltetaan ensin nauttia kesästä - pian nähdään taas Olvi Areenalla!

Aurinkoista kesää koko KalPa-perheelle!


Oletko jo lukenut nämä?

"Meillä on hyvä tilanne joukkueen osalta" - haastattelussa KalPan urheilujohtaja Anssi Laine

Mitä urheilujohtajan työnkuvaan KalPassa kuuluu? Kuinka paljon enemmän pelaaja- ja valmentajakehitykseen pyritään KalPassa panostamaan tulevaisuudessa? Kuinka tulevan kauden joukkue on rakennettu? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastauksia kattavassa haastattelussa antaa KalPan urheilujohtaja Anssi Laine.

Lue lisää

"Pystyn pelaamaan roolissa kuin roolissa" - haastattelussa Jesper Mattila

22-vuotias Jesper Mattila solmi uransa ensimmäisen ammattilaissopimuksen huhtikuussa KalPan kanssa ja seuraavan kahden kauden ajan lupaava nuori puolustaja pääsee pelaamaan savolaisyleisön edessä.

Lue lisää