Raportti: Sport piti pisteet Vaasassa - Klemetti osui jälleen

Liiga 10.10.2019: Sport-KalPa 2-1 (1-0, 0-1, 1-0) Tilastot täältä.

Kuva: Atte Rissanen Photography

KalPan Länsirannikon kiertue jatkui torstaina Vaasassa. KalPa ja Sport kohtasivat toisensa edellisen kerran viime perjantaina Kuopiossa, jolloin KalPa nousi päätöserässä kahden maalin takaa tasoihin ja nappasi lopulta voiton voittomaalikilpailussa.

Tänään vastaan luisteli siis sisuuntunut ja revanssihenkeä puhkuva Sport. Tasaisen väännön jälkeen isännät onnistuivat revanssin hankinnassa ja pitivät pisteet Vaasassa maalein 2-1.

Ottelun avausmaali nähtiin ensimmäisen erän puolivälissä, kun Juho Liuksialan toimitus kulmasta maalille kimposi onnekkaasti KalPa-puolustuksesta suoraan puolustaja Paul Geigerin lapaan, joka laukoi tulisen rannelaukauksen ohi KalPan maalilla pelalleen Henri Kiviahon.

KalPa pääsi pelaamaan avauserässä ylivoimaa kolmesti, mutta viime aikoina takkuillut ylivoima ei tuottanut tulosta. Lähimmäksi maalintekoa pääsi Miikka Pitkänen, jonka lämäri viuhui vain hieman ohi Sport-maalin yläkulman.

Toinen erä oli jälleen KalPalle todella vaikea. Sport painoi lujaa päälle ja KalPalla oli pelin avaamisessa suuria vaikeuksia. Kun omasta päästä lähteminen tuotti ongelmia ja vei liian kauan aikaa, ei hyökkäyspeliinkään löytynyt energiaa. Kuopiolaisten onneksi Sport ei kuitenkaan pystynyt lisäämään johtoaan hyvistä paikoista huolimatta.

KalPa onnistui toisen erän lopussa kuitenkin iskemään tärkeän tasoitusmaalin, kun Aleksi Klemetin siniviivalta lähettämä kiekko yllätti maskin taakse jääneen Sport-vahti Niko Hovisen. Klemetti osui nyt kolmannessa pelissä putkeen ja kauden maalimäärä nousi jo viiteen.

KalPa ei saanut kolmanteen erään hyvää starttia, sillä erän viidennellä minuutilla Sport siirtyi jälleen johtoon. Maalinedushässäkän jälkeen Niko Kuiri onnistui viimeistelemään 2-1 -osuman.

Sportin johtomaalin jälkeen KalPa sai napattua pelin hallinnan itselleen, mutta maalinteko ei enää onnistunut. Sport puolusti johtoaan hyvin ja pystyi pitämään KalPan poissa parhaalta maalintekosektorilta. KalPa haki lopussa vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta Sport onnistui nappaamaan kolmen pisteen voiton lukemin 2-1.

Seuraavan kerran KalPa metsästää pisteitä lauantaina 12.10. Olvi Areenalla Rauman Lukkoa vastaan.

Ottelun lehdistötilaisuus

Telian ottelukooste