Raportti: KalPalle kauden ensimmäinen kolmen pisteen vierasvoitto - Kilpeläinen loisti maalissa

Liiga, 8.10.2019: Ässät-KalPa 0-1 (0-1, 0-0, 0-0). Tilastot täältä.

(Kuva: Atte Rissanen Photography)

KalPa ja Ässät kohtasivat toisensa toistamiseen viikon sisään. Viikko sitten tiistaina KalPa kärsi Kuopiossa porilaisille 0-3 -tappion vaisun esityksen jälkeen, joten tänään keltapaidat lähtivät hakemaan revanssia. KalPa siirtyi tämän päivän ottelussa johtoon jo pelin toisella minuutilla, ja johto piti loppuun asti puolustustaistelun ja maalivahti Eero Kilpeläisen maagisten otteiden jälkeen.

KalPa tuli otteluun valppaana ja jo ensimmäisissä vaihdoissa se onnistui katkomaan porilaisten syöttöjä ja iskemään terävästi vastaan. Vieraat onnistuivat maalinteossa vajaan kahden minuutin pelin jälkeen, kun nopean hyökkäyksen päätteeksi Miikka Pitkäsen lättysyöttö tavoitti Aleksi Klemetin, jonka millintarkka laukaus upposi Ässien verkkoon.

Ensimmäisen erän kuluessa pelin hallinta siirtyi vähitellen Ässille, ja varsinkin erän loppupuoliskolla patapaidat painoivat todella lujaa päälle. Kilpeläinen venyi avauserässä kiekon eteen peräti 17 kertaa, ja mukaan mahtui muutama upea venytys.

Toisen erän ensimmäiset 17 minuuttia olivat totaalista Ässien hallintaa, ja KalPa joutui tyytymään selvään puolustajan rooliin. Porilaiset kuitenkin hakkasivat päätään seinään, sillä tilanne toisensa jälkeen Kilpeläinen kaivoi jonkin ruumiinosansa laukausten tielle. Kuopiolaisten hyökkäyspelistä ei meinannut tulla mitään, kunnes erän kolme viimeistä minuuttia vietettiin lähestulkoon kokonaan isäntien päädyssä. KalPa ei kuitenkaan tämän pyörityksen aikana päässyt tarpeeksi hyville maalipaikoille, joten erässä ei maaleja nähty.

Kolmannessa erässä peli tasaantui ja KalPa puolusti johtoaan ansiokkaasti. Loppuhetkillä Ässät löi vielä kaiken likoon ja haki tasoitusta ilman maalivahtia. Paras paikka tasoitukseen aukesi puolustaja Tommi Taimelle, joka laukoi kuitenkin lähietäisyydeltä ohi maalin. KalPa kesti loppuun saakka loistavasti ja nappasi Porista kauden ensimmäisen kolmen pisteen vierasvoittonsa maalein 0-1.

Ottelun suurin sankari, Eero Kilpeläinen pelasi kauden ensimmäisen nollapelinsä upeasti 36 torjunnalla. KalPan seuraava ottelu on torstaina 10.10. Vaasassa Sportia vastaan. Keltapaidat pelaavat seuraavan kerran kotikaukalossa lauantaina 12.10., kun vastaan saapuu Rauman Lukko.