Raportti: Ilves kaatui - Jatkola loisti ryöstövoitossa

Liiga, 26.9.2023: Ilves-KalPa 1-2 (1-2, 0-0, 0-0). Tilastot täältä.

Kuva: Anssi Takala

KalPa palasi jo lauantailta tutulle Tampereen areenalle tiistaina, jossa se kohtasi illan ainoassa ottelussa Ilveksen.

KalPa lähti otteluun erikoisista asetelmista, kun se oli hävinnyt edellisen ottelunsa juuri samaisella areenalla - Tapparalle. Tänään Tampereen areenalla nähtiin kuitenkin aivan uudesti syntynyt ja raikas kuopiolaisryhmä, joka antoi Ilvekselle painetta alusta alkaen. Kotijoukkueen Samu Bau joutuikin turvautumaan jo kolmannella peliminuutilla kampitukseen, jonka jälkeen KalPa pääsi asettelemaan ylivoimapelaamistaan uomilleen. Tämä tuotti tulosta lopulta juuri ylivoiman päätyttyä, kun täksi kaudeksi hankittu ruotsalaisvahvistus Filip Westerlund runnoi kiekon ohi maanmiehensä, maalivahti Jonas Gunnarssonin​​​​​​​ ajassa 4:56. Puolustajan kauden avausmaaliin esityön tekivät Jesper Mattila sekä Colby Sissons. Silmiinpistävää avauserässä oli se, että KalPa raapi aloitusvoittoja kotijoukkuetta enemmän jopa merkittävissä määrin. Nämä saatiin useimmiten käännettyä hyökkäyksiksi, jolloin Ilves joutui puolustamaan aggressiivisesti.

Puolustaja Aleksi Elorinne väläytteli tarkkaa laukaustaan ajassa 17:55, ohittaen Gunnarssonin jo toistamiseen avauserän aikana. Aapeli Räsäsen ja Lasse Lappalaisen alustamaa täysosumaa tarkistettiin pikaisesti videolta, mutta todettiin lopulta hyväksytyksi. Erän lopuksi Ilvekselle avautui vielä tilaisuus kavennusmaalille, kun Hugo Gallet otti rangaistuksen estämisestä. Tämä tilaisuus hyödynnettiin, kun Simon Stransky toi isännät maalin päähän ylivoimalla ajassa 19:13.

Toinen erä oli todella tasainen ja sisälsi runsaasti sitä kuuluisaa kiekkoviihdettä, kun molemmat joukkueet pääsivät hyville maalipaikoille. Pääosaan nousivat joukkueiden maalivahdit Gunnarsson sekä Juha Jatkola. Tämä kaksikko piti huolen siitä, että toiselle erätauolle lähdettiin ilman muutoksia tulokseen. Myöskään rangaistuksia tai muita tilastomerkintöjä ei erässä tullut.

Myös päätöserässä nähtiin erittäin vauhdikasta peliä, jossa paremmaksi osapuoleksi osoittautui vierasjoukkue KalPa. Ilves haki vimmatusti tasoitusta, ja Antti Pennasen suojatit saivatkin useita varteenotettavia maalipaikkoja. Jatkola näytti kuitenkin syyskuisena tiistai-iltana olevansa juuri siinä tikissä, missä voittavan maalivahdin kuuluukin. Ilves kaatui erittäin vakuuttavan esityksen päätteeksi numeroin 1-2.

Kolmen ottelun viikkorupeama jatkuu perjantaina 29.9, kun joukkue kohtaa Olvi Areenalla vieraita Jypinkylästä. Kauden ensimmäinen Järvi-Suomen derby JYPiä vastaan alkaa klo 18:30, ja ennakkoliput otteluun voit hankkia tämän linkin kautta! Viikko päätetään lauantaina 30.9 Raumalla, jossa Lukko isännöi joukkuetta klo 17:00 alkavassa ottelussa.


C Moren maalikooste


Lehdistötilaisuus