Osta itsesi pahvihahmona katsomoon! Aikaa ma 4.1. klo 15.00 asti


KalPa pelaa tammikuun kolme ensimmäistä kotiottelua koronaviruspandemiaan pohjautuvan viranomaispäätöksen myötä tyhjille katsomoille. Ottelut ovat la 9.1. KalPa-Ilves, ti 12.1. KalPa-Sport ja ke 13.1. KalPa-KooKoo.

Nyt KalPa tarjoaa mahdollisuuden niin yksityisille ihmisille kuin yrityksille olla mukana tukemassa seuraa haastavina aikoina ja ostaa itsensä tai suosikkipelaajansa pahvihahmona katsomoon kaikkiin näihin otteluihin. Fyysinen mukana oleminen ottelutapahtumissa toteutetaan noin 1:1 kokoisilla pahvikuvilla, joissa on KalPan Liiga-pelaajan ylävartalo ja päänä joko valitun pelaajan tai toimitetun valokuvan kasvot. Hahmot sijoitetaan Olvi Areenan suureen päätykatsomoon.

Tilaaminen, halutun kasvokuvan lataaminen ja maksaminen tapahtuvat KalPa Shopin verkkokaupassa. Kuvaksi riittää puhelimen kameralla otettu kuva. Kuvan toimittava henkilö vastaa siitä, että hänellä on kuvaan oikeudet, ja kuvan tulee olla yleisen hyvän maun mukainen.

Kaikki kampanjaan mukaan lähtevät henkilöt ja yritykset saavat nimensä esille KalPan kotisivujen uutiseen. (Ilmoita, mikäli et halua nimesi näkyvän sivujen listauksessa). Viimeisen tyhjille katsomoille pelatun kotiottelun jälkeen pahvihahmon saa omaksi, nouto myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana Olvi Areenalta.

- Näimme tämän kampanjan potentiaalisena ja hauskana mahdollisuutena tarjota yhteisöllemme uudenlaisen tavan olla seuran mukana, josta jää myös konkreettinen muisto. Mikäli tämä tempaus saa innostuneen vastaanoton, se tarkoittaisi jo merkittävää tukea. Tavoitteena puhumme käytännössä noin yhden ottelun lipputulojen menetyksen kuittaamisesta, taustoittaa KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman.

Vaihtoehdot:
- Suosikkipelaajaksi KalPan tämän hetken Liiga-joukkueesta. Hinta 30 € sis. alv. / kpl. Tilaa täältä!

- Halutut kasvot KalPa-pelaajan ylävartaloon. Hinta 30 € sis. alv. / kpl. Tilaa täältä!

- Halutut kasvot KalPa-pelaajan ylävartaloon ja haluttu yrityksen liikemerkki pelipaidan rintaan. Hinta 40 € sis. alv. / kpl, minimimäärä 4 kpl (kasvot voivat olla keskenään erilaisia, liikemerkit kaikissa samat). Tilaa täältä tai ota yhteyttä KalPan myyntitiimiin: jarkko.huttunen@kalpa.fi / 044 787 1104, jermu.pisto@kalpa.fi / 044 787 1106.

Tule mukaan täyttämään KalPan 1. ja 3. erän hyökkäyspäädyn päätykatsomoa!