Liiga valmistautuu uuden kauden aloitukseen syyskuussa

(Kuva: Atte Rissanen Photography)

(Kuva: Atte Rissanen Photography)


Liiga ja Liiga-seurat ovat tiiviissä yhteistyössä rakentaneet sarjaohjelmaa kaudelle 2020–21. Suunnittelun lähtökohtana on pelata täysi 60 ottelun runkosarja. Tämä on todettu taloudellisesti keskeisen tärkeäksi asiaksi kaikille osapuolille.

Tavoitteena on aloittaa runkosarja normaaliin tapaan syyskuun puolivälissä. Mikäli Kansainvälinen Jääkiekkoliitto (IIHF) vahvistaa kongressissaan 10.6. siirtävänsä kevään 2021 MM-kisojen alkua, Liigan playoffs-otteluiden viimeiset mahdolliset pelipäivät vastaavasti siirtyvät myöhemmäksi. IIHF:n päätöksen myötä harkitaan Liiga-kauden aloituksen siirtämistä joko syyskuun viimeiselle viikolle tai vasta lokakuun alkuun.

Suunnittelu tulevan kauden ottelutapahtumien osalta on myös käynnissä. Turvallisuuden takaaminen niin katsojille, pelaajille kuin muulle henkilökunnalle on ensiarvoisen tärkeää. Ottelutapahtumissa tullaan ottamaan käyttöön erityisjärjestelyitä yleisön, joukkueiden ja henkilökunnan liikkumisen osalta. Hygieniaan tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota.

– Olemme jatkuvassa yhteistyössä terveysviranomaisten sekä Liiga-seurojen lääkärien kanssa. Haluamme varmistaa, että kauden alkaessa kaikilla osapuolilla on sekä riittävä tieto että selkeät toimintaohjeet turvallisuuden takaamiseksi, Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä kertoo.

Liiga ja Liiga-seurat varautuvat kuitenkin poikkeuksellisen ja vaikeasti ennustettavan tilanteen jatkumiseen kesän yli. Täyden runkosarjan pelaaminen voi tilanteen muuttuessa ennen kauden alkua tai sen aikana vaatia toimenpiteitä sarjakauden tiivistämiseksi tai sarjan päättymisen siirtämiseksi. Ääritapauksessa myös playoffs-sarjojen pelaamista lyhyempinä voidaan joutua harkitsemaan.

Lisäksi on mahdollista, että Liiga-areenoilla on kauden aikana käytettävissä vain osa yleisökapasiteetista. Mahdolliset ottelumäärien pienentämiset sekä yleisömäärärajoitukset aiheuttavat suuria haasteita seurojen tulonmuodostukselle. Tästä syystä näitä toimenpiteitä pyritään kaikin keinoin välttämään. Mikäli näin kuitenkin tapahtuu, seurojen on eri tavoin sopeutettava myös kulujaan.

Liiga seuraa epidemiatilanteen kehittymistä tiiviissä yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa ja tiedottaa mahdollisista muutoksista tarvittaessa.