KalPan U20-pelaajat turvaavat suojateitä torstaina 12.8.


KalPa saattelee koululaisia yli seepraraitojen 12.8. Kuopiossa. Tempauksilla halutaan kiinnittää huomiota lasten turvallisiin koulumatkoihin, joissa tien ylitykset ovat usein se riskialttein paikka. KalPan lisäksi tempauksiin osallistuvat Liikenneturva ja LähiTapiola Savo.

Liikenneturvan kyselyn* mukaan yli 90 prosenttia autoilijoista kertoo ajavansa varovaisemmin tai hiljentävänsä ajonopeutta, jos he huomaavat lapsia liikenteessä. Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen muistuttaa, että ihan jokainen ratin takana saisi valpastua, kun näkee lapsen liikenteessä

- Lapsi on aina huomiomerkki liikenteessä. Koulujen alku vielä vilkastuttaa väyliä ja joukossa on myös koulutietään vasta aloittavia ekaluokkalaisia. Ajonopeuden lasku alueilla, joissa on kouluja tai paljon suojateitä auttaa havainnoimaan lapset liikenteessä paremmin. Kiire ja kännykkä unohdetaan tyystin ja keskitytään ajamiseen ja havainnointiin”; Savolainen evästää.

Lähes 70 prosenttia kuljettajista on kokenut vaikeuksia havaita ajoissa suojatielle pyrkivä jalankulkija. Savolainen muistuttaa, että havainnointia auttaa oman ajonopeuden säätö.

- Suojatietä lähestyttäessä on ajettava sellaisella nopeudella, että ajoneuvon voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Tien ylitys on lapsille haastava paikka ilman ylinopeutta ajavia aikuisiakin. Risteyksissä kuljettajien on oltava tarkkana ja kääntää päätä riittävästi myös jalankulku- ja pyöräväylien suuntaan, etteivät lapset pienikokoisina jää havaitsematta. Lapselle voi myös vinkata, että on huomannut tämän tai ainakin vastata, jos lapsi tervehtii kättä heilauttamalla. Näin signaali menee perille siitä, että on turvallista ylittää tie, Savolainen summaa.

Pelaajilta sometarinoita liikenteeseen

KalPa ja LähiTapiola Savo tuovat kouluteiden turvallisuutta esille omassa viestinnässään. Sosiaaliseen mediaan tulee videoita muun muassa tarkkaavaisuudesta, pyöräilykypärän käytöstä sekä suojatien ylittämisestä. KalPan markkinointi- ja tapahtumakoordinaattori Hanna Tuhkanen kertoo koulujen aloitustapahtuman olevan KalPalle tärkeä.

- Tempaus on toteutettu jo viiden vuoden ajan. Pelaajat sekä KalPan U20-nuorten että KalPan naisten joukkueista lähtevät mielellään hyvän asian puolesta mukaan ja pyrkivät oman esimerkkinsä kautta kannustamaan niin lapsia kuin aikuisia fiksussa liikennekäyttäytymisessä, Tuhkanen kuvailee.

Viestiä löytyy myös koululaisten vanhemmille. LähiTapiola Savon markkinointipäällikkö Kaisa Kaján muistuttaa, että koulumatkalla ykköskriteeriksi kannattaa ottaa turvallisuus.

- Vanhempien kannattaa kulkea koulumatka muutamaan kertaan yhdessä lapsen kanssa, mennään kouluun sitten kävellen, pyörällä tai bussilla. Näin lapsi harjaantuu toimimaan oikein liikennetilanteissa ja vanhempi näkee, missä vielä tarvitaan treenausta. Liikenneympäristössä voi tapahtua muutoksia esimerkiksi rakennustöiden vuoksi, joten koulumatkasta kannattaa kysellä kouluvuoden mittaan ja isompienkin lasten kohdalla, Kaján vinkkaa.

Jos suinkin on mahdollista, kannattaa koulumatkalla suosia kävelyä tai pyöräilyä.

- Lasten kyyditseminen kouluun omalla autolla ruuhkauttaa koulun lähialuetta. Runsas liikenne ja turvattomuus voi taas huolestuttaa muita vanhempia, jotka tuovat omat lapsensa kouluun autolla, ja oravanpyörä on valmis. Jos koulumatka on pitkä tai kyyditseminen on muusta syystä välttämätöntä, lapsen voi jättää kyydistä vaikkapa puolen kilometrin tai kilometrin päässä koulusta, Liikenneturvan Savolainen ehdottaa.

Lapsen kanssa kannattaa sopia myös kännykänkäytön pelisäännöistä liikenteessä. Kun kännykän laittaa reppuun kotoa lähdettäessä, ei houkutus tarttua siihen koulumatkalla ole niin suuri.

Tempaukset näkyvät Kuopion alueen kouluilla, muun muassa Aurinkorinteen, Pirtin ja Snellmanin kouluilla, torstaina 12.8. klo 8.30 alkaen.

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan tempauksia!

Lisätiedot:

koulutusohjaaja Erkka Savolainen Liikenneturva, puh. 050 4124157

markkinointi- ja tapahtumakoordinaattori Hanna Tuhkanen KalPa Hockey Oy, puh.044 7871107

markkinointipäällikkö Kaisa Kaján LähiTapiola Savo, puh.040 5669347

*Liikenneturva selvitti suomalaisten kokemuksia liikenteestä maaliskuussa 2021. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1 092 henkilöä, joista autoilevia oli 82 prosenttia.