Ennakko: Perjantaina sarjakärjen kimppuun!


Liiga, pe 28.2. klo 18.30, KalPa - Kärpät. Otteluisäntä: Sansia


(Kuva: Atte Rissanen Photography)


Helmikuun viimeinen ja viikon ainoa kotiottelu on edessä perjantai-iltana, kun keltapaitojen vieraaksi saapuu sarjakärki Oulun Kärpät!

KalPan kolmen ottelun viikon ainoa kotivääntö on edessä perjantaina, kun kauden toiselle vierailulleen Olvi Areenalle saapuu Liigan kärkijoukkue Kärpät! Viikon viimeinen ottelu on edessä puolestaan karkauspäivänä Tampereella, Ilveksen vieraana.

Kuopiolaiset aloittivat viikkonsa Turussa TPS:n vieraana. Ottelusta muodostui keltapaidoille vaikea ja pisteet jäivät lopulta Turkuun loppulukemin 4-2.

Ennen perjantain Liiga-kierrosta on KalPa sarjataulukossa 10. sijalla ja pisteitä kuopiolaisryhmällä on kasassa kaikkiaan 70. Pykälän ylempänä oleva Ässät on tasapisteissä kuopiolaisten kanssa ja sijalla 11. oleva TPS on enää yhdeksän pisteen päässä kuopiolaisryhmästä, kun otteluita on jäljellä seitsemän kappaletta.

Perjantai-illan vastustaja Kärpät majailee puolestaan sarjakärjessä, kun se on kerännyt 53:ssä ottelussa yhteensä 117 pistettä ja Kärppien kiikarissa on runkosarjavoiton varmistaminen, kun eroa sarjakakkosena olevaan Tapparaan on yhdeksän pistettä.

Seuraa heitä

KalPa:

Kuopiolaispuolustukseen kesken kauden liittynyt kanadalaispuolustaja Jesse Graham on kuulunut keltapaitojen alakerran parhaimmistoon. 25-vuotias Graham on tehnyt 34:ssä ottelussa yhteensä 15 (3+12) tehopistettä. Erinomaisen liikkeen omaava puolustaja taitaa kiekollisen pelin ja on samalla tärkeä pala keltapaitojen ylivoimaa.

Graham lisäksi puolustuksessa isoa vastuuta illasta toiseen kantaa puolustaja Mikael Seppälä. A-maajoukkuedebyyttinsä tällä kaudella tehnyt Seppälä on valmennuksen todellinen luottopelaaja ja etenkin oman pään pelaamisessa ylivieskalaislähtöisen Seppälän työskentely on ollut vakuuttavaa.

Kuopiolaisten sisäisen pistepörssin kärjessä on tällä hetkellä todella tasaista. Kärkipaikkaa hallussaan pitävä Kai Kantola on tehtaillut yhteensä 38 (19+19) tehopistettä ja Kantolan lähimmät haastajat Balázs Sebők sekä Matti Järvinen ovat pistepörssissä vain pisteen päässä Kantolasta, sillä molemmat ovat latoneet tällä kaudella yhteensä 37 tehopistettä.

Kärpät:

Keskiviikkoillan ottelussa oululaisten parhaan pistemiehen viittaa kantaa NHL:stä täksi kaudeksi takaisin Liigaan palannut Jesse Puljujärvi. 50:ssä ottelussa 49 (21+28) pistettä latonut hyökkääjä on vastustajille hankala pideltävä ja Puljujärvi on myös koko Liigan ahkerin laukoja, 367:llä laukauksella.

Puljujärven kanssa Kärpät-hyökkäyksen kovimpiin nimiin lukeutuvat Juho Lammikko, Mika Pyörälä sekä Julius Junttila. 46 (19+27) tehopistettä latonut rikkonut Lammikko taitaa sekä hyökkäys- että puolustuspelaamisen, josta hyvänä osoituksena toimii tehotilaston hurja pluslukema, +30. Myös kokenut Mika Pyörälä on jo ylittänyt 40 tehopisteen rajan, 19 maalilla ja 22 syöttöpisteellä.

Oululaispuolustuksen kärkinimiin lukeutuu tsekkipuolustaja Jakub Krejcik, joka on koko Liigan puolustajien pistepörssissä neljännellä sijalla pistein 8+22=30. Painavan laukauksen omaava puolustaja on onnistunut myös hattutempun tekemisessä kahteen kertaan tällä kaudella, joista toinen syntyi KalPaa vastaan lokakuussa Oulussa pelatussa ottelussa.

Kauden viimeinen keskinäinen kohtaaminen

KalPa ja Kärpät ovat kohdanneet tämän kauden runkosarjassa kolme kertaa. Oululaiset ovat olleet aiemmissa otteluissa niskan päällä ja viimeisin ottelu pohjoispohjanmaalaisia vastaan päättyi Kärppien 3-4 -voittoon voittolaukauskilpailun jälkeen.

KalPa on viime aikoina ollut vaikeuksissa kotipelaamisen kanssa. Helmikuun kolmesta kotiottelusta käteen on jäänyt vain yksi voitto ja parantuneista peliotteista huolimatta pistetili on karttunut vierasotteluissa selkeästi paremmin. Mikäli keltapaidat mielivät parantaa kotisaldoa perjantain ottelussa, on pystyttävä lyömään parasta pöytään heti ottelun alkuhetkistä lähtien.

Ravintola Pelimiehen Pre-game buffet 1,5h ennen jokaista kotiottelua

Ennen jokaista KalPan kotiottelua ravintola Pelimiehessä on tarjolla Pre-game buffet (14 €) höystettynä happy hour -hinnoilla, jolla taklaat nälän ja sammutat janon ennen keltapaitojen koitosta Olvi Areenan kaukalossa! Pre-game buffet ja happy hour -hinnat ovat voimassa ravintola Pelimiehessä 1,5h ennen kotiottelun alkamista. Hallin kaikissa anniskelupisteissä happy hour -hinnat ovat voimassa heti ovien auetessa, eli tuntia ennen ottelun alkamista.

Pelimiehen tarjonnasta löydät ottelun erätauolla burgerit ja pizzapalat, lämpimänä tarjoiltuna. Kokeile uutuuksiamme myös kioskeissa.Pelimiehessä kuulet myös tunnelmia suoraan joukkueen valmennukselta. 30 minuuttia ennen ottelua haastattelussa on valmennusryhmän jäsen ja heti ottelun päätyttyä Pelimiehessä voit katsoa ottelun lehdistötilaisuuden suorana.


Liput, pysäköinti, sisäänkäynti ja Amarillon jälkipelit

Liput:

Istumaan lapset (7-15 vuotiaat) alkaen 13 € ja aikuiset alkaen 14 €.

Ennakkoliput seisomapaikoille 13 € ja lapset sekä opiskelijat 5 €, pyörätuolipaikat 8 € ja ale-ryhmät 8 €* = *Eläkeläiset, varus- ja siviilipalvelusmiehet sekä työttömät. Pyörätuolipaikat sijaitsevat Olvi Areenan B-aulassa ja paikkoja on myynnissä 11 kpl / ottelu.

HUOM. Lipunmyynti tapahtuu ainoastaan Olvi Areenan B-ovella, josta löytyvät myös varatut liput.

Tarkemmat tiedot lipusta täältä ja lipunmyyntipisteistä täällä.

Pysäköinti:

Olvi Areenan läheisyydessä on reilusti pysäköintipaikkoja myös kaudella 2019-2020. Suosittelemme kuitenkin hyödyntämään yleisiä kulkuvälineitä tai tulemaan otteluun kävellen tai pyörällä.

Olvi Areenan vieressä toimiva pysäköintitalo on nyt avattu! Pysäköintilaitos on Kuopion Pysäköinnin hallinnoima. Pysäköintitalo on maksullinen ja se on avoinna 24 h. Lyhytaikapysäköinti tapahtuu Hannes Kolehmaisen kadun katutason sisäänajosta.

Pysäköintilaitoksessa on 358 autopaikkaa, 6 sähköauton latauspistettä, 8 invapysäköintipaikkaa jotka sijaitsevat lähimpänä Olvi Areenan B-sisäänkäyntiä. KalPan kotiotteluiden aikana pysäköintilaitoksessa on liikenteenohjaus.

Pysäköintitalon hinnasto, lyhytaikapysäköinti:

Ensimmäiset 30 minuuttia, 1 €
Seuraavat 30 minuuttia, 1 €
Ensimmäisen tunnin jälkeen seuraavat 30 minuuttia, 0,50 €
Yksi (1) vuorokausi, 12 €
Toinen vuorokausi, 5 €

Maksutavat: Korttimaksut, käteinen tai Moovy-sovellus.

Lisätietoa pysäköintitalosta, pysäköintipaikoista ja käytännöistä Olvi Areenan läheisyydessä löydät täältä.

Sisäänkäynti:

Sisäänkäynti Olvi Areenalle tapahtuu B-, C- ja D-ovilta. Kaikki lipunmyynti tapahtuu Olvi Areenan B-ovelta.

Viralliset jälkipelit:

KalPan viralliset jälkipelit järjestetään tälläkin Liiga-kaudella ravintola Amarillossa. Jälkipelit alkavat noin 45 minuuttia kotiottelun päätyttyä ja jälkipelien isäntänä toimii Teemu Pelkonen. Perjantaina jälkipeleille vieraaksi saapuu KalPa-legenda Jermu Pisto!