Raportti: Tappara päätti KalPan kauden

Liigan Playoffs, 23.4.2021: KalPa-Tappara 2-3 (1-1, 1-1, 0-1) Tilastot täältä.

Kuva: Atte Rissanen Photography

KalPan ja Tapparan välisen neljännesfinaalisarjan neljäs kamppailu väännettiin perjantai-iltana Olvi Areenalla. KalPa lähti otteluun selkä seinää vasten, sillä Tappara johti ottelusarjaa voitoin 2-1 ja oli voiton päässä semifinaalipaikassa. KalPa jätti tänään jäälle kaikkensa, mutta se ei riittänyt. Tappara vei voiton maalein 2-3 ja eteni semifinaaleihin voitoin 3-1.

Ottelun alku oli KalPalle huonoin mahdollinen, sillä Tapparan Santtu Kinnunen laukoi vieraat johtoon jo pelin ensimmäisellä minuutilla. KalPa kuitenkin kokosi rivinsä hienosti, ja pääsi peliin mukaan surkeasta alusta huolimatta. Kuopiolaiset painoivat lujaa päälle Tapparan päätyyn, mutta kova hyökkäysinto avasi myös Tapparalle vaarallisia paikkoja kuopiolaisten päädyllä. Tapparan kultakypärä Anton Levtchi pääsi kokeilemaan lähestulkoon tyhjään maaliin kahteenkin kertaan, mutta KalPan onneksi Levtchi ei onnistunut maalinteossa.

Kuopiolaiset iskivät pelin tasoihin ajassa 12:46, kun Miikka Pitkänen toimitti kiekkoa maalille ja Sami Tavernier ohjasi pelivälineen verkon perukoille. Pirteästi koko illan pelannut Tavernier kuului tänään kuopiolaisten parhaimmistoon.

KalPa pääsi heti toisen erän alussa illan toiselle ylivoimalleen. Ylivoima ei ehtinyt vanheta kuin 21 sekuntia, kun Lasse Lappalainen tälläsi hurjalla lämärillä KalPan 2-1 johtoon. Johto kesti kuitenkin alle minuutin, sillä Tappran Petteri Puhakka iski komean nousun päätteeksi Tapparan tasoihin heti seuraavassa vaihdossa.

Toisen erän loppu oli Tapparan tasoitusmaalin jälkeen tasaista vääntöä, ja molemmat joukkueet keskittyivät tarkkaan puolustuspelaamiseen. KalPa pystyi pyörittämään muutamaan otteeseen peliä pidempiäkin jaksoja Tapparan päädyssä, mutta maalin edustalle murtautuminen oli haastavaa. Toiselle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 2-2.

Tappara sai kolmanteen erään loistavan startin, kun kirvesrintojen kapteeni Jukka Peltola onnistui ohittamaan Eero Kilpeläisen ja viemään vieraat 2-3 johtoon. Tämän jälkeen varsinaisen peliajan lopun juoni oli selkeä: KalPa haki vimmatusti tasoitusta ja Tappara keskittyi oman maalinsa ja maalin edustan suojelemiseen. KalPa painoi päälle loppuun asti ja antoi kaikkensa, mutta Tapparan puolustus ja maalivahti Christian Heljanko vetivät tänään pidemmän korren.

​​​​​​​Näin KalPan kausi päättyi siis pettymykseen, kun Tappara vei ottelun ja samalla koko ottelusarjan nimiinsä.


Ottelun lehdistötilaisuus

C Moren maalikooste

Kuvat: Atte Rissanen Photography