04.12.2025
Raportti: Sport kaatui komeasti toisen erän ansiosta
Liigan runkosarja, 4.12.2025: KalPa-Sport 5–3 (1–1, 3–0, 1–2) | Tilastot täältä.
KalPa tarjosi Olvi Areenan Hockey Mayhem -teemapelissä yleisölleen maalikimaran, kun se kellisti Sportin maalein 5–3.
Kotijoukkue KalPa aloitti ottelun erittäin pirteästi, ja saikin rakennettua peräti kaksi erittäin varteenotettavaa maalipaikkaa. Cade Borchardt ja Aleksi Klemetti eivät kuitenkaan saaneet vietyä joukkuetta johtoon heti kärkeen. Joni Ortion pelastama vihreäpaitainen Sport sai tämän johdosta pelin avaimet itselleen, ja menikin johtoon ajassa 3:50. Johan Sundström sorhaisi lopulta hänelle asti päätyneen Brad Huntin laukauksesta tulleen irtokiekon ohi Patrik Kerkolan. Vaasalaisvieraat hallitsivat peliä avauserän puolivälin tienoille saakka, kunnes isännät tulivat tasaväkisenä mukaan taistoon.
Erän kääntyessä kohti loppua oli KalPan vuoro ottaa ohjat käsiinsä, ja se lopulta tuottikin tulosta. Teemu Hartikainen viimeisteli kauden 13. osumansa Juuso Ketolan syötöstä, ja ajassa 19:24 syntyneeseen maaliin esityötä oli tekemässä myös Benjamin Korhonen.
Toinen erä toi aivan ensimmäiseksi molemmille joukkueille illan ensimmäiset ylivoimat. Ensin Sportin Oskari Hult lähti jäähypenkille kiinnipitämisestä vain 12 sekunnin jälkeen, jonka päätyttyä olikin Hugo Gallet'n aika lähteä rauhoittumaan pleksin taakse. Kummankaan osapuolen ylivoimat eivät tuottaneet toivottua lopputulosta, joten matkaaminen rinta rinnan jatkui. Lopulta KalPa oli se, joka laittoi turbovaihdetta silmään. Ensin Juuso Mäenpää vei isännät johtoon ensi kertaa illan aikana Hartikaisen ja Veikka Monosen syötöistä ajassa 26:55, ja lisää oli luvassa vain hetkeä myöhemmin. 46 sekuntia edellisestä, ja Ortio oli yllätetty taas, tällä kertaa Klemetin toimesta. Tähän kihautukseen merkittiin syöttöpisteet Joona Saarelaiselle sekä Konsta Kapaselle.
KalPa oli vahvasti niskan päällä läpi toisen periodin. Kuin salaman iskusta alkaneet maalien tekotalkoot saivat jatkoa ajassa 32:31, kun Mäenpää juhli illan toista osumaansa Andreas Okanyn sekä Anton Karlssonin esitöistä. Keltamustat isännät saivat puolustaa johtoasemaansa suhteellisen rauhassa. Ainut vastoinkäyminen oli Saarelaisen kiinnipitämisrangaistuksesta seurannut alivoima, mutta tästä ei kavennusmaaleja syntynyt.
Kolmas erä starttasi Ludvig Claessonin korkeasta mailasta tulleella ylivoimalla. Tuon aikana maalipaikkoja oli tarjolla, mutta Ortio oli tällä kertaa ohittamaton. Sport ilmoitti itsensä mukaan vielä Viljami Niemisen maalilla ajassa 46:28 ja sai selvitettyä Sebastian Stålbergin kampitusrangaistuksesta seuranneen alivoimansa vain minuutteja myöhemmin, joka toi mielenkiintoa loppuiltaan. KalPa joutui myöhemmin erässä vielä itsekin alivoimalle, mutta käänsi tämän voimavarakseen, kun Juuso Könönen naatiskellen laittoi kiekon tyhjään maaliin ajassa 56:43. Könösen kauden toiseen osumaan merkittiin syöttöpisteet Kapaselle ja Lukas Kanakille.
Samaisella ylivoimalla Sport kuitenkin onnistui vielä Niemisen illan toisella maalillaan ajassa 57:05, mutta se oli laiha lohtu. KalPa nappasi kolme pistettä torstai-illan löylyissä Olvi Areenalla.
Otteluviikko päätetään huomenna perjantaina, kun KalPa matkaa Jyväskylään JYPin vieraaksi. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti vasta klo 19:30, ja mikäli et pääse katsomaan sitä paikan päälle, näet sen myös maksutta MTV3-kanavalla. Seuraava kotiottelu on luvassa perjantaina 12.12., kun Olvi Areenalle saapuu vieraaksi SaiPa. Viime kevään finaalipari kohtaa jälleen klo 18:30 alkavassa kamppailussa.