Raportti: Lukko haki pisteet Olvi Areenalta

Liigan runkosarja, 26.9.2026: KalPa – Lukko 1–2 (1–0, 0–1, 0–1) | Tilastot täältä.

Kuva: Atte Rissanen Photography

KalPan keskiviikkoisesta KooKoo-voitosta ei syntynyt sen suurempaa voittoputkea, kun Rauman Lukko kävi hakemassa lauantaina pisteet pois Olvi Areenalta 1–2-voitolla.

Keskiviikkona voittojen tielle palannut KalPa aloitti lauantai-illan löylyttelyt energisesti vyöryttäen painetta kohti Tomi Lämsän suojattien päätyä. Raumalaisten maalivahti Daniel Salonen torjuikin avauserässä seitsemään otteeseen, ja joukkueen puolustus pysyi hyvin kiireisenä kotijoukkueen paineistuksen alla.

Illan ensimmäinen ylivoima koitti Lukolle ikään kuin työvoittona erän jälkimmäisellä puoliskolla, kun Lukas Kanak sai kaksiminuuttisen kyynärpäätaklauksesta. Raumalaiset eivät kuitenkaan saaneet maalia aikaan tehokkaan myllytyksen päätteeksi, josta kiittäminen käy yhtä lailla sinnikkäästi oman alueensa pitänyttä KalPa-puolustusta. Erä oli kääntymässä kohti viimeistä minuuttiaan, kun punalamppu syttyi ensi kertaa ottelussa. Asialla oli Joona Saarelainen, jonka kauden toiseen kihautukseen syöttöpisteet keräsivät Konsta Kapanen ja Hugo Gallet.

Toisen erän alussa Lukko laittoi jälleen isomman vaihteen silmään, ja se voitti aloituksia, piti kiekkoa hallussaan ja paineisti kotijoukkueen puolustusta. Tämä tuotti nopeasti konkreettistakin tulosta, kun Lasse Lappalainen sai rangaistuksen kampituksesta. Lukko otti ylivoiman ilolla vastaan, sillä sen aikana joukkue lisäsi hyökkäyspelinsä kierroksia entisestään. Maali antoi kuitenkin edelleen odottaa itseään.

Lukko oli läpi toisen erän valtavasti KalPan edellä pelillisesti, ja sen huomasi jokainen. Lopulta raumalaiset saivat kruununsa ajassa 37:17, kun Aleksi Saarela ohitti Rasmus Korhosen Robert Felixin syötöstä. Peli oli tasan, mutta Lukon ylivoima olisi antanut ainekset isompaankin tappioasemaan.

Kolmatta erää ei ehditty pitkään tahkoamaan, kun Lukon johtomaali näkikin jo päivänvalonsa. Asialla oli edellisessäkin maalissa mukana ollut Felix, ja pelikellossa oli aika 41:26. KalPalla oli nyt tosi kyseessä, sillä tappioasemaan oli vaikeampaa tuudittautua. Sen sijaan joukkueella oli alle 19 minuuttia aikaa tehdä vähintään maali, mieluiten toinenkin.

Liekö juuri kyseinen ajatus oli omiaan pönkittämään isäntien peli-ilmettä ensimmäisen erän tasolle. Kaikki neljä ketjullista onnistuivat pelaamaan pirteästi ja edukseen, eikä kiekonmenetyksiä enää samalla tapaa nähty. Mikael Ruohomaan rangaistuksesta seurannut ylivoima tuli sekin hyvään saumaan, mutta maalia se ei tuonut.

KalPa yritti ja yritti, mutta tulosta se ei tulostaululle tuottanut. Lopulta joukkue pelasi jopa vailla Korhosta, mutta edes kuusi kenttäpelaajaa ei riittänyt tuomaan isäntiä tasoihin sinnikkäitä vieraitaan vastaan. Kolme pistettä matkaa Raumalle monivaiheisen 60-minuuttisen päätteeksi.

Ensi viikolla on luvassa jälleen kaksi ottelua. Viikko alkaa perjantaina 2. lokakuuta, kun KalPa isännöi SaiPaa klo 18.30 alkavassa ottelussa. Liput Olvi Areenan perjantaisaunaan voit napata itsellesi alla olevasta linkistä. Lauantaina 3. lokakuuta pelataan puolestaan Mikkelissä Jukureiden vieraana.


Kuvat: Atte Rissanen Photography


Lehdistötilaisuus


MTV Katsomon maalikooste