03.10.2025
Raportti: Lekkas nollasi Pelicansin – KalPalle kaksi pistettä Lahdesta
Liigan runkosarja, 3.10.2025: KalPa-Pelicans 0–1 VL. (0–0, 0–0, 0–0, 0–0, 0–1)
KalPa aloitti kahden ottelun viikonloppunsa perjantai-iltana Lahdessa, Pelicansin vieraana.
Lahden perjantai-illassa ei maaleilla mässäilty, kun maaliverkot heiluivat vasta voittolaukauskisassa, josta kuopiolaiset hakivat 0–1-voiton.
KalPan ehdoton avainhahmo Lahden illassa oli maalivahti Stefanos Lekkas, joka pelasi kauden toisen nollapelinsä. Etenkin toisen erän vaikealla jaksolla Lekkas piti torjunnoillaan kuopiolaisryhmän mukana voittokamppailussa, yhdysvaltalaismaalivahdille merkattiin lopulta 19 torjuntaa.
Ottelun avauserässä molemmilla oli paikkansa avausmaalin iskemiseen. Paikoista paras syntyi jo ottelun avausminuutilla, kun Jaakko Rissanen ja Juuso Mäenpää petasivat Teemu Hartikaiselle paikan, mutta Pelicans-vahti Patrik Bartošák oli jo avauserästä lähtien oivalla pelipäällä, eikä antanut mahdollisuutta maalintekoon.
Toisessa erässä Pelicans painoi kovaa päälle ja onnistui jo kilauttamaan kiekon kertaalleen KalPa-maalin tolppaan, kun Pelicans-kapteeni Casimir Jürgensin laukaus kilahti maalin kehikkoon.
Molemmille joukkueille tuomittiin ottelussa kolme kaksiminuuttista, mutta edes erikoistilanteet eivät auttaneet joukkueita maalinteossa. Jatkoajalla KalPa puolestaan otti pelin lähes täysin haltuunsa, mutta paikoista huolimatta suuntana oli voittolaukauskilpailu.
Voittolaukauskilpailu venyi peräti kuudenteen pariin, jossa Teemu Hartikainen tälläsi kiekon Pelicans-maaliin ja Lekkas nollasi Roni Karvisen yrityksen – näin ollen KalPalle toinen perättäinen voitto ja kaksi pistettä mukaan Kuopioon.
KalPa jatkaa otteluitaan heti huomenna lauantaina 4.10., kun Olvi Areenan lauantaisaunaan vieraaksi saapuu Helsingin IFK. Ovet avataan jo klo 15.30 ja kiekko putoaa jäähän klo 17.00 – nappaa liput otteluun täältä!