Raportti: Kylmää kyytiä Jyväskylässä

Liigan runkosarja, 5.12.2025: JYP-KalPa 6–2 (4–0, 1–2, 1–0) | Tilastot täältä.

Kuva: Jiri Halttunen

JYP ei jättänyt KalPalle jossiteltavaa, kun se kaatoi kuopiolaiset perjantain TV-ottelussa maalein 6–2.

Perjantai-illan myöhäisottelu ei tarjonnut avauserässä lainkaan veroistaan starttia. Sekä jyväskyläläis- että kuopiolaiskannattajat saivat seurata kotijoukkueen armotonta hallintaa heti ensimmäisestä vaihdosta saakka, jonka edessä KalPa oli suorastaan hätää kärsimässä. Kiekkosateessa parhaansa yrittänyt Stefanos Lekkas sai nöyrtyä ensi kerran ajassa 7:55, kun Mikko Perttu huudatti lähes täyttä Hipposta Pekka Jormakan syötöstä tekemällään maalilla. Melko pian, ajassa 9:14, oli luvassa lisää kylmää vettä niskaan Juuso Puustisen iskiessä lujan lyöntilaukauksen puolittaisen läpiajon päätteeksi.

Tämä oli jo KalPalle kova paikka, mutta vanne vain kiristyi ennestään Aleksi Klemetin ottaessa rangaistuksen huitomisesta. Silmin nähden hankalaksi heittäytynyt JYP käytti tilaisuuden ja teki jälleen tuhojaan, kun Perttu viimeisteli jo illan toisen osumansa ylivoimalla ajassa 11:51. Tässä vaiheessa päävalmentaja Sami Tervonen kutsui joukkueelleen aikalisän, mutta Lekkas sai vielä tilaisuuden.

Seuraavaksi olikin KalPan vuoro päästä ylivoimalle, mutta maalipaikkojen luominen osoittautui hyvin vaikeaksi. Sen sijaan erikoistilannepelaamisen tehokkuutta pääsi esittelemään hurrikaanilauma, kun Valtteri Ojantakanen vei joukkueen alivoimalla jo neljän maalin johtoon ajassa 15:19. KalPa pääsi pukusuojiin keräämään voimiaan kenties alkukauden vaikeimman yksittäisen erän päätteeksi: kotijoukkue vei laukaustilaston nimiinsä lukemin 18–6.

Toinen erä alkoi kun edeltäjänsä, kun KalPa joutui peräti kahden miehen alivoimalle heti alkuun. Tämän aikana kotijoukkue myllytti ja myllytti ylivoimaansa, mutta tulosta ei kuitenkaan tullut. JYP hallitsi yhä edelleen kiekkoa ja peliä kaikilla osa-alueilla. Erän ylitettyä puolivälinsä oli kuitenkin vieraiden aika juhlia maalia Juuso Mäenpään johdosta. Mäenpään kauden seitsemäs kihautus syntyi Patrick Curryn ja Filip Westerlundin syötöistä ajassa 32:22. JYP oli kuitenkin jälleen tyly isäntä, kun Ojantakanen palautti neljän maalin johtoaseman ajassa 33:36.

Pientä iloa synkkyyden keskelle toi Konsta Kapanen, joka lyhensi takaa-ajomatkaa Joona Saarelaisen syötöstä takaisin kolmen maalin mittaiseksi vain neljä sekuntia ennen erätaukoa. KalPalle jäi kuitenkin iso vuori kiivettäväksi kolmanteen periodiin.

Jääkiekon laatu nousi, mitä pidemmälle ottelu eteni. Kolmannessa erässä KalPa oli jo isäntiensä veroinen joukkue, ja itse asiassa voittikin lopulta kiekonhallintatilastot. Sillä oli useampikin varteenotettava maalipaikka, mutta Oskari Setänen piti huolen siitä, etteivät kuopiolaiset pääsisi yhtään lähemmäksi. Isoon rooliin nousi myös virkaveli Lekkas, joka venyi mitä uskomattomampiin pelastuksiin joukkueen puolesta. Lopulta KalPa yritti vielä kiriä eroa umpeen kuudella kenttäpelaajalla, mutta suotta. Loppulukemat 6–2 sekä hattutempun naulasi tauluun Ojantakanen ajassa 58:32.

Ensi viikolla on luvassa kolme ottelua. Ensimmäinen niistä on luvassa keskiviikkona 10.12., kun joukkue matkaa Kouvolaan KooKoon vieraaksi. Kiekko putoaa Sumulaaksossa jäähän klo 18.30. Seuraavaksi kilpipaidat voi nähdä Olvi Areenan perjantai-illassa 12.12., kun vieraaksi saapuu viime kauden finaalivastustaja SaiPa. Kiekko putoaa jäähän klo 18.30. Viikko päätetään lauantaina 13.12., kun karavaani siirtyy Hämeenlinnaan. Ottelu HPK:ta vastaan starttaa klo 17.


Lehdistötilaisuus


MTV Katsomon maalikooste