Raportti: Kapanen, Lantta ja Kantner osuivat Jyväskylän ryöstöretkellä!

Liiga, 21.2.2024: JYP-KalPa 2-3 (2-2, 0-0, 0-1). Tilastot täältä.

Kuva: Jiri Halttunen

KalPa kävi hakemassa kolme tärkeää pistettä Jyväskylässä, kun se kaatoi JYPin lukemin 2-3.

Säpäkästi illan ottelun avanneet jyväskyläläisisännät tehtailivat illan avausmaalinsa jo ajassa 1:13, kun Eetu Peltola pommitti Jesse Pulkkisen syöttämän kiekon ohi Juha Jatkolan. KalPa ei kuitenkaan maalista lannistunut, ja esitti avauserässä hyvin sulavaa, nopeatempoista ja paineistavaa hyökkäyspeliä. Joukkue pelasi myös erinomaisen ylivoiman Pulkkisen jäähyn aikaan, josta ei kuitenkaan kruunua tullut. Työteliäs yrittäminen tuotti kuitenkin tulosta ajassa 14:52, kun Juuso Mäenpään ja Matyas Kantnerin pelaama kiekko löysi Oliver Kapasen, joka teki tarvittavat liikkeet Veini Vehviläisen ohittamiseksi. Tämä ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi riemunaiheeksi, sillä kuopiolaiset ryhtyivät yrittämään johtomaalia aivan tosissaan - läheltä piti-paikkoja oli luvassa paljon.

Aina kannattaa yrittää, sanotaan. Andreas Okany latasi laukauksen maalin suuntaan, joka muutti suuntaansa juuri sopivasti ohi luistelleen Jaakko Lantan lavasta. Ajassa 17:05 syntynyt todellinen unelmamaali oli myös osaltaan Konsta Kapasen käsialaa. JYP ei kuitenkaan päästänyt vieraitaan helpolla, kun Teemu Eronen tasoitti lukemiksi 2-2 vielä ajassa 17:43.

KalPa otti hienoisesti ohjat omiin käsiinsä toisen erän aikana, ja saikin luotua Vehviläiselle avauserää enemmän työnsarkaa. Erän alkupuoliskolla saatiin myös valitettavia uutisia, kun Jatkola sai kiekon pään alueelle torjuntatilanteessa. Hetkeä myöhemmin Jatkola joutui jättämään pelin kesken. Tilalle luistellut Stefanos Lekkas hoiti kuitenkin tuttuun tapaan oman tonttinsa moitteitta. Kuopiolaisten hallinnassa olleen erän ainut tilastomerkintä oli JYPin joukkuerangaistus.

Myös päätöserässä nähtiin kuopiolaisten tykitystä, ja kotijoukkueen puolustus oli paikoin kovilla aloitusvoittojen vähyydestä huolimatta hyvin pelanneen KalPan kanssa. Tästä nähtiin iso hauiksen näyttö ajassa 46:04, kun Kantner vei joukkueen 2-3-johtoon Benjamin Korhosen ja Lasse Lappalaisen ​​​​​​​syötöstä. Ottelusta muodostui huima takaa-ajomatka, kun JYP haki vimmatusti tasoitusta luoden paljon varteenotettavia maalipaikkoja. Lekkas torjuikin päätöserässä kahdeksan tärkeää kertaa, ja loppukiristä huolimatta JYP kaatui komeasti.

Tällä viikolla on luvassa vielä kaksi kamppailua. Huomenna torstaina 22.2. joukkue matkaa Poriin jossa vastassa on Ässät. Ottelu polkaistaan käyntiin tuttuun tapaan klo 18.30. Lauantaina 24.2 pelataan Olvi Areenan yleisön edessä, Sportia vastaan. Ottelu alkaa klo 17.00, ja ennakkoliput voit hankkia itsellesi täältä!


Maalikooste


Lehdistötilaisuus