17.03.2026
Raportti: KalPan runkosarja päättyi jatkoaikatappioon Raumalla
Liigan runkosarja, 17.3.2026: Lukko–KalPa 6–5 JA (2–1, 1–3, 2–1, 1–0) | Tilastot täältä.
KalPa esitti upeaa taistelutahtoa Rauman tiistai-illassa, mutta lopulta Lukko päätti keltamustien runkosarjan jatkoaikatappioon.
Molempien joukkueiden kannalta valtavapanoksinen ottelu alkoi raumalaisisäntien kannalta hienoimmalla mahdollisella tavalla, kun Connor Ford huudatti Äijänsuon jäähallia jo ajassa 1:19. Vahva alku siivitti isännät hallitsemaan kiekkoa ja luomaan painetta kohti keltamustaa puolustusaluetta, joka kostautui nopeasti kuopiolaisittain Patrick Curryn otettua rangaistuksen kampituksesta. Lukko sai illan ensimmäisen ylivoiman, jonka se myös hyödynsi. Asian osaisena Nuutti Viitasalo ja aikana 4:57.
KalPa sai kuitenkin hiljalleen pelin juonesta kiinni, ja Cade Borchardt pääsi lyömään Daniel Salosen torjunnasta pomppineen irtokiekon verkkoon tuoden samalla joukkueen maalin päähän ajassa 7:06. Syöttäjinä toimivat laukauksen arkkitehti Benjamin Korhonen sekä Konsta Kapanen. Vieraiden tasoitusosumakin oli lähellä Filip Westerlundin puolittaisen läpiajon myötä, mutta maalivahti Salonen veti kilpajuoksussa pidemmän korren. KalPa pääsi erän vanhetessa hyvin pelin päälle, ja sillä oli peräti kaksi ylivoimaakin jälkimmäisellä puoliskolla. Tasoitusmaali jäi kuitenkin kauas, vaikka se olikin periaatteessa lähellä.
Toisessa erässä himoitun tasoitusmaalin metsästys jatkui. Projekti saikin heti kärkeen tuulta alleen Pathrik Westerholmin kampitusrangaistuksen myötä, joka tarkoitti KalPalle mammuttimaisen tärkeää ylivoimaa. Ja sehän hyödynnettiin, kun Curry tykitti hirmulaukauksellaan kauden 18. osumansa Tim Söderlund Legerin ja Ville Ruotsalaisen syötöistä ajassa 24:07. Peli oli nyt tasan, joka näkyi KalPan taistelutahdon lisääntymisenä – tai vaihtoehtoisesti sen välittymisenä vahvemmin katsojan silmiin.
Alakynnessä yhtäkkiä ollut Lukko sai mahdollisuuden siirtyä johtoon uudestaan Lukas Kanakin kampitusjäähystä seuranneella ylivoimalla. Tehtävä epäonnistui, ja puolustuspäästä kiekon kaapannut Korhonen lähti alivoimahyökkäykseen löytäen lopulta Ruotsalaisen. Ajassa 31:05 syntyneeseen osumaan merkittiin lisäksi syöttöpiste Kapaselle. KalPa siirtyi ensi kertaa ottelussa johtoon, joka oli omiaan lisäämään kotijoukkueen painetta. Raumalaiset missasivat jälleen yhden ylivoiman, joka tylsytti terää entisestään. Ennen erätaukoa nähtiin vielä yksi kuopiolaismaali, josta vastasi Juuso Könönen ajassa 37:34. Syöttöpisteet jaettiin Kristjan Kombelle sekä August Tornbergille.
Kotijoukkue tuli ennen erätaukosummeria vielä maalin päähän Eric Gelinasin maalilla ajassa 38:26. Ennen erätaukoa nähtiin vielä tunteiden kuumentumista, kun Curry kaatoi Lukon Anton Olssonin nurin poikittaisella mailallaan. Tapaus aiheutti polemiikkia, josta Olsson ja Curry joutuivat kolmannen erän alkuun ulottuvalle jäähylle. Lisäksi Curryn poikittaisesta mailasta sijaiskärsijäksi joutui Söderlund Leger.
Edellä mainittu ylivoima osoittautui lopulta Lukolle suosiolliseksi Antti Saarelan tasoittaessa lukemiksi 4–4 vain 43 sekunnin jälkeen. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ollut tiedossa, millainen trilleri kolmannesta erästä tulisi. Vain minuutteja myöhemmin, tarkemmin sanottuna ajassa 43:51, Borchardt vei kuopiolaiset jälleen johtoon Ruotsalaisen ja Hugo Gallet'n syötöistä. Raumalaisisännät puskivat kuitenkin yhä edelleen vimmatusti, joka asetti KalPan puolustuskannalle. Lasse Lappalaisen kiinnipitämisrangaistuksesta seurannut Lukko-ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta sen jälkimainingeissa, ajassa 48:35, Lukko tuli jälleen tasoihin Henri Ikosen kihautuksella.
KalPa hallitsi kolmatta erää kuitenkin kaikkinensa, mutta maali jäi puuttumaan. Se suorastaan poltteli näpeissä, mutta ei. Lopulta päävalmentaja Sami Tervonen teki rohkean päätöksen ottaa aikalisä ja sen jälkeen Talyn Boyko pois maalilta. Joukkue lähti hakemaan voittomaalia kuudella kenttäpelaajalla, mutta sitä ei koskaan syntynyt. Maalipaikkoja oli runsaasti kahden romuttuessa jopa katkenneeseen mailaan. Lopulta edessä oli jatkoaika.
Jääkiekko-ottelusta lähtee voittajana aina jompikumpi joukkueista. Tällä kertaa se joukkue oli Lukko, kun Antoine Morand päätti runkosarjan ajassa 62:05. Näin ollen KalPa nappasi ottelusta yhden pisteen ja lopullinen sijoitus runkosarjassa on 7:s.
Playoffs-kevät käynnistyy 1. kierrokselta – vastaan asettuu Helsingin IFK!
KalPa sijoittui Liigan runkosarjassa dramaattisen viimeisen kierroksen myötä seitsemänneksi 104:llä pisteellä. Täten kuopiolaisten playoffsit alkavat 1. kierrokselta, jossa se saa vastaansa runkosarjan 10. sijalle sijoittuneen Helsingin IFK:n. Ottelusarjan avausottelu pelataan Olvi Areenalla perjantaina 20.3. kello 18.30 alkaen.
Playoffsien 1. kierros pelataan paras viidestä -menetelmällä, eli ottelusarjasta jatkoon ja puolivälieriin etenee kolmella otteluvoitolla.
KalPan ja HIFK:n välisessä ottelusarjassa pelataan poikkeuksellisesti siten, että KalPa isännöi sarjan kahta ensimmäistä ottelua. Syynä on Helsingin jäähallin varaustilanne.
Playoffsien 1. kierroksen ohjelma:
Pe 20.3. klo 18.30 KalPa–HIFK – Olvi Areena
La 21.3. klo 17.00 KalPa–HIFK – Olvi Areena
Ma 23.3. klo 18.30 HIFK–KalPa – Helsinki
Tarvittaessa:
Ti 24.3. klo 18.30 HIFK–KalPa – Helsinki
To 26.3. klo 18.30 KalPa–HIFK – Olvi Areena
1. kierroksen kotiotteluiden liput tulevat myyntiin keskiviikkona 18.3.2026 klo 10.00 KalPan lippukauppaan, sekä muihin lipunmyyntipisteisiin.