Raportti: KalPa taipui Sportille Vaasassa

Liiga, 23.9.2022: Sport-KalPa 2-1 (0-0, 1-0, 1-1) Tilastot täältä.

Kuva: Atte Rissanen Photography


KalPan viikon ensimmäinen ottelu pelattiin perjantai-iltana Vaasassa. Vauhdikas mutta vähämaalinen kamppailu kääntyi tasaisten vaiheiden jälkeen kotijoukkueen eduksi maalein 2-1.

Ottelun avauserä oli alusta loppuun saakka todella vauhdikas. Tilanteita nähtiin vuoronperään molemmissa päädyissä, mutta kova vauhti aiheutti sen, että maalintekopaikoissa molempien joukkueiden ratkaisut olivat hieman hätäisiä ja viimeinen maltti puuttui.

Avauserässä kiekko saatiin kerran maaliviivan yli, kun erän lopussa Sportin Axel Holmström ohjasi pelivälineen ohi KalPa-vahti Juha Jatkolan. Ohjaus tapahtui kuitenkin korkealla mailalla, joten erätauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisessa erässä KalPa sai pelistään paremmin kiinni, ja päädystä päätyyn menty avauserä vaihtui siihen, että KalPa onnistui pitämään kiekkoa pitkiä jaksoja isäntien päädyssä. Sport kuitenkin puolusti oman alueensa keskustaa hyvin, eikä KalPa onnistunut raivaamaan tietään hyville tekopaikoille. Kuopiolaiset joutuivat laukomaan liian kaukaa, eikä Sport-vahti Rasmus Reijolaa päästy testaamaan kunnolla.

Ottelun ensimmäinen hyväksytty maali nähtiin 35 minuutin pelin jälkeen, kun Sportin Sebastian Stålberg sai liikaa tilaa KalPan maalin edessä, ja onnistui laukomaan kotijoukkueen 1-0 johtoon.

KalPan startti kolmanteen erään ei mennyt suunnitelmien mukaan, sillä Sport lisäsi johtoaan jo 42 sekunnin pelin jälkeen. Maalinedussähellyksen päätteeksi kiekko lipui Juha Jatkolan varusteista verkon perukoille, ja maalintekijäksi merkittiin Simon Hjalmarsson.

Sportin 2-0-osuman jälkeen isännät tyytyivät puolustamaan omaa siniviivaansa tiukasti ja antoivat KalPan pitää kiekkoa mielin määrin. Kuopiolaisilla oli etenkin aluksi hankaluuksia päästä kontrolloidusti isäntien alueelle, mutta vähitellen KalPa onnistui rikkomaan Sportin puolustusta ja pääsemään aina paremmille ja paremmille maalipaikoille.

Kuopiolaiset onnistuivat lopulta tärkeän tasoitusmaalin tekemisessä ajassa 47:45, kun hyökkäysalueen aloituksesta kiekko pelattiin siniviivalle Colby Sissonsille, joka tälläsi komealla kudilla Liiga-uransa avausmaalin ja KalPan maalin päähän.

Loppuerän kuva oli samanlainen. KalPa painoi päälle lujaa, ja Sport puolusti uhrautuvasti. Isäntien puolustus vei tällä kertaa voiton, ja loppunumerot kirjattiin Sportin hyväksi 2-1. Juha Jatkola torjui KalPan maalilla 28 kertaa.

KalPan ottelut jatkuvat heti huomenna lauantaina 24.9. Porissa Ässien vieraana.


Ottelun lehdistötilaisuus


C Moren maalikooste