Raportti: Ensimmäinen kiinnitys puolivälieräpaikkaan!

Liigan pudotuspelit, 1. kierros, 20.3.2026: KalPa–HIFK 4–1 (2–1, 1–0, 1–0) | Tilastot täältä.

Kuva: Ukko Juntunen

KalPan pudotuspelijuna nytkähti komeasti liikkeelle, kun HIFK kaatui lähes 3 700-lukuisen Olvi Areenan yleisön edessä lukemin 4–1.

Kevään ensimmäisen pudotuspeliottelun alla Olvi Areenalla oli ilmassa sitä taianomaista pleijaritaikaa. Jännitystä puolestaan itse ottelun alkuun tarjosi HIFK, joka otti komennon kiekosta itselleen ensi piirrolla. Fiksusti ja sopivan aggressiivisesti pelannut KalPa oli kuitenkin se osapuoli, joka juhli maalia ensin Aleksi Klemetin vastatessa joukkueen ensimmäisestä playoffs-osumasta. Andreas Okanyn ja Patrick Curryn syöttämä maali syntyi pelikellon näyttäessä ainoastaan aikaa 3:29.

Maali oli makoisa alku KalPalle, mutta HIFK jatkoi dominointia riistäen kiekkoa ja luoden painetta kohti Talyn Boykon maalia. Ainekset tasoitusosumaan olivat kasassa Curryn huitomisesta saadun rangaistuksen myötä. Helsinkiläisten ylivoima karahti kuitenkin kiville, ja pian oli jälleen kotijoukkueen aika juhlia. Curry lähti polkemaan puolustusalueelta kohti hyökkäysaluetta, syötti Okanylle joka puolestaan siirsi kiekon Klemetille. Tismalleen sama kolmikko näytti viimeistään nyt, että valmistautuminen isoihin peleihin on tehty huolella. Aika 10:39.

Myös HIFK:lla oli paikkansa, ja Jori Lehterä oli todella lähellä maalia jo aiemmin, mutta kiekko pomppi lavassa ja laukaus meni ohi tyhjän rysän. Lopulta helsinkiläisvieraat saivat kuin saivatkin avausmaalinsa, kun Petrus Palmu toi punapaidat maalin päähän ajassa 14:33. Ennen summeria nähtiin myös ulosajo, kun Hugo Gallet'n Daniel Mäkiahon päähän kohdistunut taklaus oli tarpeeksi, ja ranskalaispuolustajan ilta päättyi avauserässä.

KalPan heikkoutena loistivat jälleen toisessa erässä tyhmät jäähyt, vahvuutena sataprosenttinen alivoimapelaaminen. Jäähypenkkiä kulutti periodin alkupuolella Cade Borchardt, myöhemmin puolestaan Tim Söderlund Leger. Joukkue kuitenkin tylsytti vieraiden ylivoimaa kiitettävällä tavalla, joka oli puolestaan omiaan ruokkimaan KalPan kohentunutta kiekonhallintaa. Erä oli huomattavasti tasaisempi, joskin edelleen hienoisesti HIFK:n puolelle kallellaan. Erän ainokaisesta vastasi kuitenkin jälleen KalPa, kun Jaakko Lantta ohjasi Okanyn laukauksen ohi Hugo Alnefeltin ajassa 38:05. Maali syntyi alivoimalla Söderlund Legerin kuluttaessa jäähypenkkiä, ja sitä oli alustamassa myös August Tornberg.

Kolmannessa erässä vierasjoukkueen kone alkoi yskähdellä, jonka KalPa käytti häikäilemättömästi hyväkseen. Curry pääsi itsekin nauttimaan pudotuspelikevään avausosumastaan Klemetin ja Ville Ruotsalaisen alustuksesta pelikellon näyttäessä lukemaa 45:29. Pian tämän jälkeen Söderlund otti pienimuotoisesti yhteen HIFK:n kultakypärä Vincent Marleaun kanssa, josta molemmat komennettiin jäähyaitioon väkivaltaisuudesta. Enempää kotijoukkueen hallitsemassa erässä ei tapahtumien osalta ollutkaan, ja näin ollen KalPa nappaa ensimmäisen kiinnityksensä puolivälieräpaikkaan.

Taisto jatkuu heti huomenna lauantaina, kun joukkueet kohtaavat uudelleen Olvi Areenalla klo 17 alkaen. Jatkoon pääsemiseksi tarvitaan kolme voittoa, 1. kierroksella pelataan paras viidestä -systeemillä.

Suosittelemme lämpimästi tikettien hankkimista pian, sillä lauantaille on myyty jo lähes 4 000 lippua!


Kuvat: Ukko Juntunen


Lehdistötilaisuus


MTV Katsomon maalikooste