Saku Kinnuselle loppukauden kattava sopimus KalPan kanssa

<p>(Kuva: Atte Rissanen Photography)</p>

(Kuva: Atte Rissanen Photography)

KalPan yhteistyöseura IPK:ssa Mestistä tällä kaudella pelannut puolustaja Saku Kinnunen on solminut loppukauden kattavan sopimuksen KalPan kanssa.

25-vuotias puolustaja Saku Kinnunen on edustanut tämän kauden Mestiksessä pelaavaa IPK:ta. 178-senttinen ja 86-kiloinen Kinnunen on tehnyt tällä kaudella 41:ssä Mestis-ottelussa yhteensä 30 (8+22) tehopistettä. Kinnunen on pelannut kuluvalla kaudella myös yhden ottelun Liigaa KalPassa, jossa tehopisteitä kertyi kahden syöttöpisteen verran.

Kinnusen ja KalPan välinen tuore sopimus mahdollistaa Kinnusen siirtymisen KalPaan siirtorajan sulkeutumisen jälkeen. Lähtökohtaisesti Kinnunen edustaa IPK:ta, mutta mikäli Kinnunen siirtyy KalPaan, ei hänellä kuitenkaan ole enää mahdollisuutta siirtyä takaisin IPK-paitaan loppukauden aikana.

Vasemmalta ampuva puolustaja on pelannut uransa aikana yhteensä 147 Liiga-ottelua, joissa pisteitä on syntynyt yhteensä 30 (10+20) kappaletta. Kuhmolaislähtöinen puolustaja on pelannut uransa kaikki Liiga-ottelut KalPassa.