Raportti: Ensimmäinen harjoitusottelu takana - Jukurit vahvempi kotonaan

Harjoitusottelu, ke 7.8.2019: Jukurit - KalPa 5-2 (2-0, 0-0, 3-2). Tilastot täältä.

<p>Aleksi Klemetti iski KalPan viimeiseksi jääneen 4-2 -osuman kolmannessa erässä. (Kuva: Atte Rissanen Photography)</p>

Aleksi Klemetti iski KalPan viimeiseksi jääneen 4-2 -osuman kolmannessa erässä. (Kuva: Atte Rissanen Photography)


KalPa matkusti keskiviikkoillaksi Mikkeliin pelaamaan kauden ensimmäistä harjoitusotteluaan Jukureita vastaan. Etelä-Savon elokuisessa illassa haettiin tuntumaa pelaamiseen nuorella joukkueella, kotijoukkueen napatessa 5-2 -voiton.

KalPa matkasi kauden ensimmäiseen harjoitusotteluun Mikkeliin nuorella miehistöllä. Ottelussa ensimmäistä kertaa KalPan edustusjoukkueen paidan päälle pukivat hyökkääjät Severi Immonen ja Benjamin Korhonen.

- Saatiin ensimmäinen peli alle, se oli tärkein asia tänään, päävalmentaja Tommi Miettinen naurahti.

Kotijoukkue Jukurit oli itse ottelussa vahvempi numeroin 5-2 ja nappasi ansaitun voiton. Jukurit siirtyi ensimmäisen kerran johtoon jo ottelun alkuhetkillä eikä kavennusosumista huolimatta suostunut taipumaan pohjoissavolaismiehistölle.

Kuopiolaisille maaleja illan ottelussa iskivät Juuso Könönen ja Aleksi Klemetti. Heidän kanssaan KalPan ykkösketjussa viiletti Henri Knuutinen.

- Ensimmäinen erä meni meiltä tänään täysin jännittäessä, loppua kohti pelaaminen alkoi selkeästi paranemaan ja löydettiin hieman juonta pelaamiseen. Hyviä merkkejä oli tämäkin peli täynnä, kaikilla kova halu pelata sekä kehittyä ja moni pelaaja paranti todella paljon pelin edetessä. Se näkyikin kolmannessa erässä kaukalossa, joka oli meiltä selkeästi päivän parasta antia, Miettinen tuumasi.

- Torstaina on jälleen kova treenipäivä ja perjantain harjoitusottelussa lyödään uutta ukkoa askiin. Tavoitteena on, että jokainen pelaaja saa vähintään yhden pelin alle tällä viikolla, joten perjantaina on selkeästi erilainen kokoonpano jalkeilla, päävalmentaja Miettinen päätti.

Kotijoukkueen avauserä

Ensimmäinen erä lähti harjoitusotteluille tyypilliseen tapaan tunnustelevasti käyntiin. Parhaimman tilanteen avausmaalin iskemiseen ottelun alkuhetkillä sai kotijoukkueen Jesper Piitulainen, joka karkasi läpiajoon KalPa-puolutuksen nukahduksen jälkeen. KalPa-vahti Samu Perhonen venyi kuitenkin vakuuttavaan torjuntaan pitäen numerot 0-0:ssa.

Hetkeä myöhemmin Perhonen joutui kuitenkin antautumaan, kun Antti Jaatinen pääsi Fredric Weigelin tarjoaman poikittaissyötön päätteeksi latomaan kiekon tyhjänä ammottavaan KalPa-verkkoon ja lukemat olivat 1-0 Jukureille.

Jukurit lisäsi erän loppupuolella johtonsa jo 2-0:een pitkän painostuksen päätteeksi. Alivoiman jälkeen KalPa ei saanut purkukiekkoa aikaiseksi ja Valtteri Hotakainen ampui terävällä rannelaukauksella isännät kahden maalin karkumatkalle.

Toiseen erään keltapaitainen vierasjoukkue tuli selkeästi terävämmin. Paras tekopaikka siunaantui Miikka Pitkäselle ylivoimahyökkäyksen päätteeksi, mutta Jukurit-vahti Juhana Aho veti tilanteessa pidemmän korren.

Vierailijat pääsivät erän puolivälissä hakemaan kavennusosumaa myös ylivoiman turvin, mutta ilman onnistumisia. Perhonen joutui erän viimeisellä minuutilla venymään äärimmilleen Vadim Pereskokovin päästessä läpiajoon, Perhonen piti kuitenkin lukemat 2-0:ssa rauhallisella torjunnalla.

Maaleja liukuhihnalta

Kolmannen erän alkajaisiksi maaleja iskettiin vuorotellen. Ensin onnistui Jukurit Ville Leskisen iskiessä kiekon maaliin läpiajon päätteeksi ja heti perään numerot kaventuivat 3-1:een Juuso Könösen viimeistellessä keltapaitojen kauden ensimmäisen osuman.

Ajassa 45.51 oli jälleen Jukureiden vuoro ja tällä kertaa asialla oli Julius Vähätalo. Vajaata minuuttia myöhemmin puolestaan Aleksi Klemetti pääsi sutimaan irtokiekon Jukurit-vahti Ahon selän taakse kaventaen lukemat 4-2:ään. Esityön maaliin syöttöpisteiden muodossa tekivät Lasse Lappalainen ja Valtteri Parikka.

KalPa haki ottelun loppuhetkillä kavennusosumaa, samalla erikoistilannepeliä harjoitellen kuudella viittä vastaan. Jukurit kuitenkin hyödynsi tilaisuuden 5-2 -maalin muodossa, kun Ville Leskinen laittoi illan toisen osumansa tyhjään rysään.

KalPan osalta harjoitusottelut jatkuvat jo heti perjantaina 9.8. klo 18.30, joukkueen matkatessa Iisalmeen Oulun Kärppiä vastaan pelattavaan harjoitusvääntöön. Perjantain ottelun järjestää KalPan yhteistyöseura IPK ja lippuostoksille pääset täältä.