Ennakko: Perjantai-iltana Sportin kimppuun!


Liiga, pe 17.1. klo 18.30, KalPa - Sport. Otteluisäntä: Jätekukko


(Kuva: Atte Rissanen Photography)

Kahden ottelun viikonloppu alkaa keltapaitojen osalta kotiottelulla, kun perjantaina 17.1. KalPa metsästää Olvi Areenalla kolmatta peräkkäistä voittoa vieraaksi saapuvan Vaasan Sportin kustannuksella.

KalPa viikonloppu sisältää tällä kertaa sekä koti- että vierasottelun ja viikon avausväännössä KalPa saa vieraakseen Vaasan Sportin. Lauantaina keltapaitojen matka käy Jyväskylään JYPin vieraaksi, kauden viidenteen Järvi-Suomen derbyyn.

KalPalle viime viikonloppu oli onnistunut. Pohjois-Savon ylpeys kaatoi tuplaotteluissa Jukurit lukemin 2-5 ja 8-1, napaten Savon herruuden lisäksi täyden pistepotin matkaansa molemmista otteluista.

Ennen perjantai-illan Liiga-kierrosta, on kuopiolaisryhmä sarjataulukossa yhdeksäntenä ja pisteitä on kasassa yhteensä 49 kappaletta. Eroa 10. sijalla olevaan Ässiin on neljä pistettä ja kahdeksannella sijalla olevaan Lukkoon jo peräti 17 pistettä.

Sarjataulukon 15. sijalla oleva vaasalaismiehistö avasi viikkonsa keskiviikkona kotiottelulla TPS:aa vastaan. Kotiyleisönsä edessä Sport kärsi kirvelevän 4-5 -tappion, joten perjantai-iltana nähdään Olvi Areenalla varmasti ärsytetty vierasjoukkue. Sportilla piste-eroa playoffs-viivaan on 11 pistettä, joten kuopiolaisten tavoin Sport kaipaa kipeästi pisteitä taistelussa paikoista kevään otteluihin.

Seuraa heitä

KalPa:

Viime viikonloppuna tuhoisaa jälkeä KalPa-hyökkäyksessä tehnyt Matti Järvinen on tällä hetkellä KalPan sisäisessä pistepörssissä kolmantena, pistein 12+13=25. Järvinen on parhaalla Liiga-kaudellaan onnistunut tekemään 30 pistettä, joten espoolaishyökkääjän tähtäimessä on jo rikkoutuneen maaliennätyksen lisäksi uusi henkilökohtainen piste-ennätys Liiga-tasolla.

Järvisen kanssa viikonlopun tehokkaimpiin pelaajiin lukeutui hyökkääjä Janne Keränen. Tehokkaimmalla Liiga-kaudellaan 24 kertaa verkkoa heiluttanut Keränen on tälla kaudella osunut yhteensä kahdeksan kertaa ja pisteitä nurmijärveläislähtöisellä hyökkääjällä on kasassa yhteensä 19 kappaletta.

KalPa saa viikonlopun otteluihin apua myös sairastuvalta, kun yli kuukauden sivussa otteluista olleet Alexander Ruuttu ja Lasse Lappalainen ovat tekemässä paluuta pelaavaan kokoonpanoon. Tällä kaudella viisi maalia viimeistellyt Ruuttu on oiva lisä kuopiolaisten hyökkäyskalustoon ja hän pystyy pelaamaan sekä yli- että alivoimaa. Keskiviikkoiltana julkaistun Ruutun haastattelun pääset lukemaan täältä.

Lappalainen niin ikään tuo hyvän lisän loukkaantumisista kärsineeseen puolustukseeen. Ennen loukkaantumistaan Lappalainen pelasi kaikkiaan 22 ottelua, joissa syntyi pisteet 3+7=10.

Sport:

Vaasalaismiehistössä tehokkaimman pelaajan viittaa kantaa Chris DeSousa. Ensimmäistä Liiga-kauttaan pelaava kanadalaishyökkääjä omaa terävän rannelaukauksen ja 38:ssa pelaamassaaan ottelussa hän on heiluttanut maaliverkkoja jo yhteensä 15 kertaa. DeSousalla on kasassa yhteensä 30 tehopistettä.

DeSousalle tulitukea hyökkäyksessä antaa Sportin kokeneimpiin pelaajiin kuuluva Antti Erkinjuntti. Yli 600 Liiga-ottelua uransa aikana pelannut rovaniemeläislähtöinen hyökkääjä on naputellut pisteitä tasaiseen tahtiin ja 5+11=16 pisteen saaliilla hän kuuluu vaasalaisten sisäisen pistepörssin kärkiviisikkoon. Erkinjuntin lisäksi hyökkäyksen kokeneempaa osastoa edustaa 34-vuotias Filip Riska, jolle kuluva kausi on Liiga-tasolla jo uran 14:s. Työteliäs keskushyökkääjä on onnistunut maalinteossa tällä kaudella neljä kertaa.

Sportista löytyy myös kuopiolaisyleisölle paremmin tuttuja nimiä, kun kotkapaitojen puolustuksessa pelaavat KalPa-paidastakin tutut puolustaja Ari Gröndahl ja vielä viime kauden alussa keltapaitojen maalia vartioinut maalivahti Niko Hovinen.

Kiikarissa kolmas perättäinen voitto

Viime viikonlopun tuplaotteluissa Jukurit kahdesti kaatanut KalPa hakee perjantain kotiottelussa kolmatta peräkkäistä voittoa, jolla asemaa playoffs-viivan paremmalla puolella saataisiin lujitettua.

Perjantai-illan ottelu on KalPalle ja Sportille kauden kolmas keskinäinen vääntö. Aiemmissa otteluissa voitto on jäänyt kotijoukkueen haltuun, kun lokakuun 4. päivänä KalPa kaatoi Sportin Olvi Areenalla voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 4-3 ja viikkoa myöhemmin Sport piti pisteet Kuparisaaressa 2-1-voiton myötä.

Jatkuuko kotijoukkueiden vahva tekeminen myös kauden kolmannessa keskinäisessä kohtaamisessa? Tule ottamaan siitä selvyys tunnelman ytimeen, Olvi Areenalle!

Lounaalle ja matsiin!

Olvi Areenan B-tasanteen toisessa kerroksessa toimiva ravintola Pelimies palvelee jatkossa myös lipunmyyntipisteenä. Pelimiehen lipunmyyntipisteen avaamisen kunniaksi istumapaikkalippu perjantain KalPa - Sport -otteluun ja ravintola Pelimiehen lounas yhteishintaan vain 20 € (norm. 30 €)!

Kampanja on voimassa ravintola Pelimiehessä perjantaihin saakka. Ravintola Pelimiehen lipunmyyntipiste on avoinna Pelimiehen aukioloaikojen puitteissa ma-pe klo 9.00-15.00.

Ravintola Pelimiehen Pre-game buffet 1,5h ennen jokaista kotiottelua

Ennen jokaista KalPan kotiottelua ravintola Pelimiehessä on tarjolla Pre-game buffet (14 €) höystettynä happy hour -hinnoilla, jolla taklaat nälän ja sammutat janon ennen keltapaitojen koitosta Olvi Areenan kaukalossa! Pre-game buffet ja happy hour -hinnat ovat voimassa ravintola Pelimiehessä 1,5h ennen kotiottelun alkamista. Hallin kaikissa anniskelupisteissä happy hour -hinnat ovat voimassa heti ovien auetessa, eli tuntia ennen ottelun alkamista.

Pelimiehen tarjonnasta löydät ottelun erätauolla burgerit ja pizzapalat, lämpimänä tarjoiltuna. Kokeile uutuuksiamme myös kioskeissa.Pelimiehessä kuulet myös tunnelmia suoraan joukkueen valmennukselta. 30 minuuttia ennen ottelua haastattelussa on valmennusryhmän jäsen ja heti ottelun päätyttyä Pelimiehessä voit katsoa ottelun lehdistötilaisuuden suorana!


Liput, pysäköinti, sisäänkäynti ja Amarillon jälkipelit

Liput:

Istumaan lapset (7-15 vuotiaat) alkaen 10 € ja aikuiset alkaen 14 €.

Ennakkoliput seisomapaikoille 13 € ja lapset sekä opiskelijat 5 €, pyörätuolipaikat 8 € ja ale-ryhmät 8 €* = *Eläkeläiset, varus- ja siviilipalvelusmiehet sekä työttömät. Pyörätuolipaikat sijaitsevat Olvi Areenan B-aulassa ja paikkoja on myynnissä 11 kpl / ottelu.

HUOM. Lipunmyynti tapahtuu ainoastaan Olvi Areenan B-ovella, josta löytyvät myös varatut liput.

Tarkemmat tiedot lipusta täältä ja lipunmyyntipisteistä täällä.

Pysäköinti:

Olvi Areenan läheisyydessä on reilusti pysäköintipaikkoja myös kaudella 2019-2020. Suosittelemme kuitenkin hyödyntämään yleisiä kulkuvälineitä tai tulemaan otteluun kävellen tai pyörällä.

Olvi Areenan vieressä toimiva pysäköintitalo on nyt avattu! Pysäköintilaitos on Kuopion Pysäköinnin hallinnoima. Pysäköintitalo on maksullinen ja se on avoinna 24 h. Lyhytaikapysäköinti tapahtuu Hannes Kolehmaisen kadun katutason sisäänajosta.

Pysäköintilaitoksessa on 358 autopaikkaa, 6 sähköauton latauspistettä, 8 invapysäköintipaikkaa jotka sijaitsevat lähimpänä Olvi Areenan B-sisäänkäyntiä. KalPan kotiotteluiden aikana pysäköintilaitoksessa on liikenteenohjaus.

Pysäköintitalon hinnasto, lyhytaikapysäköinti:

Ensimmäiset 30 minuuttia, 1 €
Seuraavat 30 minuuttia, 1 €
Ensimmäisen tunnin jälkeen seuraavat 30 minuuttia, 0,50 €
Yksi (1) vuorokausi, 12 €
Toinen vuorokausi, 5 €

Maksutavat: Korttimaksut, käteinen tai Moovy-sovellus.

Lisätietoa pysäköintitalosta, pysäköintipaikoista ja käytännöistä Olvi Areenan läheisyydessä löydät täältä.

Sisäänkäynti:

Sisäänkäynti Olvi Areenalle tapahtuu B-, C- ja D-ovilta. Kaikki lipunmyynti tapahtuu Olvi Areenan B-ovelta.

Viralliset jälkipelit:

KalPan viralliset jälkipelit järjestetään tälläkin Liiga-kaudella ravintola Amarillossa. Jälkipelit alkavat noin 45 minuuttia kotiottelun päätyttyä ja jälkipelien isäntänä toimii Teemu Pelkonen. Perjantai-iltana jälkipeleille vieraaksi saapuu valmentaja Marko Tuomainen!