Voittajaksi!-seminaari järjestetään jälleen helmikuussa 2023 - etuhinta voimassa 31.12. saakka!



KalPa järjestää jälleen helmikuussa 2023 alueen vuoden tärkeimmän yrityselämän tapahtuman, Voittajaksi!-seminaarin nyt jo 14. kerran. Seminaari järjestetään Sokos Hotel Puijonsarvessa maanantaina 6.2.2023.

Voittajaksi!-seminaari kokoaa jälleen helmikuussa 2023 alueemme yritystoimijat yhteen Sokos Hotel Puijonsarveen. Mielenkiintoisten, inspiroivien ja taatusti ajatuksia herättävien puheenvuorojen lisäksi päivä tarjoaa myös erinomaisen mahdollisuuden verkostoitumiselle. Tämän kertaisessa seminaarissa ollaan aiempaakin ajankohtaisempien asioiden äärellä, kun päivän aiheissa pureudutaan niin poliittiseen tilanteeseen maailmalla kuin Suomessakin sekä kuullaan muun muassa työelämän kehityksestä.

Seminaaripäivän ensimmäisenä puhuja on henkilö, jonka vahvaan asiantuntemukseen suomalaiset ovat saaneet nojata varsinkin viimeisen vuoden aikana, kun maailmanpolitiikassa on kuohunut. Politiikantutkija, dosentti ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola puheenvuoro tulee olemaan katsaus maailmanpoliittiseen tilanteeseen.

Päivää jatketaan viestintätoimisto Ellun Kanojen toimitusjohtajan Taru Tujusen johdolla. Tujusen puheenvuoro käsittelee työn murrosta tämän päivän Suomessa. Esityksen jälkeen Tujunen ja seminaarin juontajana toimiva Mika Sutinen luovat vielä katsauksen ensi kevään eduskuntavaaleihin ja mitä seuraavalla hallituskaudella on odotettavissa.

Seminaaripäivä päätetään keskittymällä yksilöön ja jaksamiseen työelämässä, kun esitysvuoron saa yritysjohtaja, hallitusammattilainen, valmentaja ja kirjailija Petteri Kilpinen. Sekä yritysjohtajia että urheilijoita valmentanut Kilpinen puhuu Voittajaksi!-seminaarissa otsikolla ”Mistä lisää virtaa organisaatioon?”.

Seminaaripaketin hinta 329 €/hlö + alv, kun ilmoittaudut ennen 31.12.2022. Tämän jälkeen hinta 369 € /hlö + alv. Paketti sisältää seminaaripäivän aamu- ja päiväkahveineen sekä lounaan.

Varaathan siis ajankohdan ma 6.2.2023 kalenteriisi ja ilmoittaudu mukaan!


Voittajaksi!-seminaarin pääyhteistyökumppanit