Tunnelmia aamujäiltä 18.11.2017: Mathew Maione


Puolustaja Mathew Maione erottuu kaukalossa sekä olemukseltaan että pelityyliltään. "Mayo" on noussut nopeasti kotiyleisön suosikiksi ja perjantaina hän nousi myös jakamaan joukkueensa puolustajien pistepörssin kärkitilaa.

Puolustaja numero 18, Mathew Maione on yksi hyvä syy saapua seuraamaan KalPan kotiotteluita.


Seuraavassa "Mayon" ajatuksia aamulta, ennen illan KalPa-Ilves Liiga-ottelua.

Kaivoitte eilen Lappeenrannasta kolme pistettä. Minkälaisena koit tuon ottelun?
- Olimme vähän huolimattomia joukkueena. Mutta pysyimme kärsivällisinä ja meidät palkittiin siitä kolmella pisteellä. Niko pelasi maalilla hienosti ansaiten nollapelin ja ottamalla todella tärkeitä torjuntoja kun me olimme jäähyongelmissa toisessa erässä.

Teettekö joukkueena jotakin eri tavalla nyt kun olette voittaneet viidestä viimeisestä ottelusta neljä verrattuna siihen kun kärsitte aiemmin tappioita? Onko nousun takana jotakin salaisuutta?
- En usko, että mikään on muuttunut. Olemme voittaneet, koska olemme viimein toteuttaneet pelisuunnitelmaamme hyvin. Olemme löytäneet rytmin pelaamiseemme, ei ole olemassa sen suurempaa salaisuutta viime aikojen hyvien tuloksiemme takana. Olemme tehneet kovasti töitä koko ajan ja nyt viimein olemme päässeet korjaamaan tuon työn tuloksia.

Minkälainen pelaaja uusi pakkiparisi Ryan Wilson on sinun silmin?
- Ryan on vahva, "stay at home" -puolustaja. Häntä vastaan on vaikea pelata, hän käyttää kokoaan ja mailaansa hyvin. Mutta hän ei ole rajoittunut vain puolustamaan, hän osaa tehdä maaleja ja pisteitä. Olen onnekas saadessani pelata Ryanin kaltaisen kokeneen puolustajan parina. Hän mahdollistaa minun pelata hyökkääväällä pelityylilläni, tukien minua koko ajan kaikilla kaukalon kolmella alueella.

Tilastosi ovat nyt 23 ottelua ja yhdeksän pistettä. Ajatteletko, että se on hyvä alku kaudelle vai voisiko pisteitä olla koossa vielä enemmän?
- Hyökkäysvoittoisesti ajattelevana puolustajana ajattelen, että minulla pitäisi olla enemmän pisteitä. Asetan itselleni paljon odotuksia tehdä pisteitä ja auttaa joukkuetta voittamaan. Mutta joukkueen pisteet tulevat ensin ja jos teen pisteitä ja joukkue voittaa, pisteeni ovat bonusta.

Mitä odotat illan ottelulta Ilvestä vastaan?
- Edellisen kerran kun pelasimme Ilvestä vastaan, hävisimme, joten haemme heistä nyt kotona revanssia. Odotan ottelusta tulevan vauhdikas. Olemme innoissamme päästä pelaamaan kotiin, oman yleisömme eteen. Olemme olleet hyvä kotijoukkue, ja haluamme säilyttää asian sillä tavalla.

Helpoin tapa suomentaa nimesi on "Matti Majoneesi" ja täällä Savossa nimet sanotaan usein toisinpäin, joten mitä tykkäät nimestä "Majoneesi Matti", rakastat sitä?
- Rakastan sitä, kyllä. Se on kekseliäs. Olen todella kiitollinen kun ihmiset ovat keksineet minulle kutsumanimen. Haluan kiittää kaikkia kannustuksesta minulle ja joukkueelle. Arvostamme kaikkea kannustusta, mitä olemme saaneet koko kauden ajan. Tunnen itseni onnelliseksi kun saamme pelata innokkaan kotiyleisön edessä.


Liiga-ottelu KalPa-Ilves Niiralan Montussa la 18.11. klo 17.00. Liput otteluun saa täältä.