Osallistu KalPan Hope-haasteeseen - tehdään yhdessä hyvää!



KalPa käynnistää jo perinteeksi muodostuneen haastekampanjan, jossa lahjoitamme lippuvouchereita KalPan runkosarjan otteluihin alueen vähävaraisille perheille Hope ry:n kautta!

Haastekampanjan lippuja voivat ostaa niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin ja Hope ry toimittaa liput eteenpäin. Näin mahdollistamme yhdessä lukuisille perheille elämyksen Olvi Areenalla!

KalPa on tehnyt yhteistyötä Hope ry:n kanssa jo useamman vuoden ajan ja vastaavanlainen haastekampanja on järjestetty jo parilla edellisellä kaudella. Kampanja on saanut kiitosta Hope ry:n tukemiltä perheiltä, joista useat ovat päässeet ensimmäistä kertaa Liiga-otteluun juuri lahjoitettujen lippujen ansioista.

- Meille yhteiskuntavastuu on paljon konkreettisia tekoja ja pitkäjänteistä, kaudesta toiseen jatkuvaa toimintaa, kertoo KalPa Hockey Oy:n markkinointi- ja tapahtumakoordinaattori Hanna Tuhkanen.

- Tähän Hope-hyväntekeväisyyshaasteeseen toivomme myös yhteistyökumppaneiden lähtevän mukaan, Tuhkanen lisää.

Kampanjan voucherpaketti sisältää kaksi kappaletta 20 € arvoisia voucherlippuja ja yhden paketin myyntihinta on 20 €.

Päivitämme haasteessa mukana olevien tahojen listaa. Liput toimitetaan Hope ry:lle lauantaina 18.12., jotta Hope ry ehtii jakamaan liput alueen perheille.

Hope ry toimii vapaaehtoisvoimin yhteiseksi hyväksi, ja tekee yksityisten ja yritysten avulla todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Hope ry jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.

Miten toimia? Osallistu haasteeseen to 16.12.2021 mennessä. Yritykset voivat ostaa lippupaketteja laskutuksella alla olevan lomakkeen kautta ja yksityisasiakkaille helpoin tapa olla mukana Hope-haasteessa on ostaa liput KalPa Shop -verkkokaupasta! Tervetuloa tekemään yhdessä hyvää!

Mainitsethan Lisätietoja-kentässä, mikäli et halua nimeäsi mainittavan alla olevassa listauksessa.

Hope-haasteessa jo mukana olevat tahot

Varpaisjärven Pesula Oy
Remontti- ja Asennuspalvelu Mönkkönen Oy
Sujuteam Oy
Savon Siivouspalvelu Oy
Viihdekoukku Oy
Kuopion Ykköstilit Oy
Eselko Oy
Peltotieto Oy
Kuopion Huoltotrio Oy
Ravintola Kreeta Oy
Kuljetusliike Tukiainen Heikki Oy
e-Sollertis Oy
Kaavapalvelu Assi Moilanen Oy
Granlund Kuopio Oy
Arkkitehtipalvelu Oy Kuopio
POHJOIS-SAVON MONITOIMIPALVELU OY
Kuopion Koneurakointi Oy
Asianajotoimisto Pekka Vartiainen Oy
Fysioterapia Syvärinranta Oy
Tilitoimisto Ruotsalainen Sirpa
Ravintola Sampo
Kuljetusliike H. Vehviläinen Oy
Asianajotoimisto Ari Keski-Orvola Oy
BeneOne Oy
STYR Suunnittelu
Risto Hintikka​​​​​​​
Petteri Parviainen
Olli Savolainen
Tapio Ylhäinen
Jiri Hänninen
Teemu Hakkarainen
Juha Tuunainen
Suomen Alkoholitukku Oy
MV Kiinteistöt & Isännöinti Oy
Markus Tyni
Pasi Keinänen
Mika Peltoniemi
​​​​​​​Asianajotoimisto Karhinen Oy
Outi Kokkarinen
​​​​​​​Jarkko Huttunen
Sissi Rönkkö
Toni Saksman
Petteri Sikanen
Marjo Nykänen
Arto Sutinen
Tarja Kinnunen
Markku Kujapelto
Mika Koskinen
Arto Tiihonen
Pasi Kainulainen
Jesper Mattila​​​​​​​
Jani Takkunen
Jukka Halonen
Musta Verkosto
​​​​​​​Jukka Liimatta
KOTI Rakentajat Kuopio Oy
​​​​​​​Henri Lappalainen