Lähde mukaan KalPan Hope-haasteeseen - tehdään yhdessä hyvää!



KalPa käynnistää jo perinteeksi muodostuneen haastekampanjan, jossa lahjoitamme ottelulippuja KalPan runkosarjan otteluihin alueen vähävaraisille perheille Hope ry:n kautta!


Haastekampanjan lippuja voivat ostaa niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin ja Hope ry toimittaa liput eteenpäin. Näin mahdollistamme yhdessä lukuisille perheille elämyksen Olvi Areenalla!

KalPa on tehnyt yhteistyötä Hope ry:n kanssa jo useamman vuoden ajan ja vastaavanlainen haastekampanja on järjestetty jo viidellä edellisellä kaudella. Kampanja on saanut kiitosta Hope ry:n tukemiltä perheiltä, joista monet ovat päässeet ensimmäistä kertaa Liiga-otteluun juuri lahjoitettujen lippujen ansioista.

– Konkreettisia teot ja pitkäjänteinen, kaudesta toiseen jatkuvaa toimintaa on yhteiskuntavastuumme perusta, kertoo KalPa Hockey Oy:n markkinointi- ja tapahtumakoordinaattori Hanna Tuhkanen.

– Tähän Hope-hyväntekeväisyyshaasteeseen toivomme niin kannattajiemme kuin yhteistyökumppaneidenkin lähtevän mukaan, Tuhkanen lisää.

Kampanjan lippupaketin myyntihinta on 20 € ja se sisältää kaksi kappaletta ottelulippuja istumapaikalle (paketin arvo 45 €). Kampanjan liput jaetaan pe 30.12. KalPa-HPK sekä to 5.1. KalPa-Sport -otteluihin.

Päivitämme haasteessa mukana olevien tahojen listaa. Liput toimitetaan Hope ry:lle torstaina 15.12., jotta Hope ry ehtii jakamaan liput alueen perheille.

Hope ry toimii vapaaehtoisvoimin yhteiseksi hyväksi, ja tekee yksityisten ja yritysten avulla todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Hope ry jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.

Miten toimia? Osallistu haasteeseen ke 14.12.2022 mennessä. Tervetuloa tekemään yhdessä hyvää!

Mainitsethan Lisätietoja-kentässä, mikäli et halua nimeäsi mainittavan alla olevassa listauksessa.

Hope-haasteessa mukana olevat tahot

Pasi Keinänen
Jarkko Huttunen
Antero Pailamo
Mikko Hyrkäs
Juha Pennanen
Sissi Rönkkö
Sanna Korhonen
Jesper Mattila
MV Kiinteistöt & Isännöinti Oy
Miika Koivisto
Jenna Bovelan
Jiri Hänninen
Tuomo Iivonen
Päivi Tuunanen
Petri Sahimaa
Jaana Ronkainen ja Antti Lipponen
Aapeli Räsänen
Pasi Liukkonen
Hanna Tuhkanen
Ari Laukkanen
Tomi Grohn
Mirko Hiltunen
Pasi Kuivalainen
Olli Korhonen
Matti Pitkänen
Jukka Liimatta
Pohjois-Savon liitto
Ari Pöllänen
Ulla Rikkinen​​​​​​​
​​​​​​​Vilma Pihlaja
Mika Peltoniemi
Janne Wahlroos
Pasi Kainulainen
Sari Vuori
Markus Tyni
​​​​​​​Kuopion Uuni ja Kaakeli Oy
​​​​​​​Asianajotoimisto Karhinen Oy
Japa-Rakenne Oy
Kasper Puutio
Tanja Huuskonen
Seppo Soininvaara
Olli Savolainen
Outi Kokkarinen
Nevalainen Consulting
Henri Markkanen
Jukka Halonen
​​​​​​​Timo Mäenpää
Musta Verkosto
​​​​​​​Juha Riekkinen
Jukka Hyvärinen
Janne Kekäläinen
Niina Rissanen
Eevi Heliö
Petteri Sikanen
Mikko Tanski
Jussi Palviainen
​​​​​​​Joel Korhonen
Juuso Ikonen
Esa Hietikko
Kaija Oksman
Veli-Pekka Ylönen
Sanna Hiltunen
Heikki Sutinen
Anni Louhelainen
Marja Nurmi
Tero Lipponen
Mervi Könönen
​​​​​​​Ismo Koskinen
​​​​​​​Voimaa kuvista
Sami Tervonen
Marja-Leena Parviainen
​​​​​​​Leena Nuutinen
​​​​​​​Nina Ahola
Suomen Toimitila-asiantuntijat Oy
Kattoapu Lastikka Oy
Kuljetusliike H. Vehviläinen Oy
Kuopion Huoltotrio Oy
Kuopion Ykköstilit Oy
Moto-Harri
STYR Suunnittelu
Vehkapuu
A-PIPE Oy
Ari Hulkkonen Oy
Burger5 Oy
Claire WOMAN
Ergo-Kalusteet Oy
Ergorest Oy
HK Kolarikorjaamo ja Automaalaamo Oy
Istanbul Market
JM-Uunimuuraus Oy
Kaupunkivarasto
Konetyö J.Karhunen Oy
Kuljetusliike Tiainen & Kni
LVI Laatueristys Oy
P & E Kosunen Ay
Pub Karhunpesä
Rakennus ja remontointi Fagerlund Oy
Rakennuspalvelu Heikki Hiltunen Sillanrakennustyö
Rakennuspalvelu Keränen
Ramitalot Oy
Ravintola Kreeta
Remontti- ja Asennuspalvelu Mönkkönen Oy
SporttiPubi Futari
Tilitoimisto Sirpa Ruotsalainen
Titec Oy
Transport Heimonen Ky
VJ Kaivuu ja Kuljetus Oy
PTM Traiding
​​​​​​​