Kuopion Palloseura kävi vierailulla Olvi Areenalla

KalPan ja KuPS:n edustajat yhteistyöhengessä. Kuvassa vasemmalta oikealle Tero Taipale, Toni Saksman, Pasi Kuivalainen, Tomi Erola ja Vesa Kauppila. (Kuva: Niklas Pehkonen).


Kuopion Palloseuran toimisto kävi tutustumassa KalPan kotipesään Olvi Areenaan. Vierailun tarkoituksena oli tutustua Olvi Areenan rakennusratkaisuihin ja hakea niistä malleja KuPS:n omaan stadionhankkeeseen.

Vierailun aikana KuPS pääsi tutustumaan Kalevan Pallon tekemiin ratkaisuihin muun muassa VIP-tilojen suhteen, sekä ravintolatoiminnan pyörittämiseen. Avoimien keskusteluiden pohjalta löydettiin myös uusia ideoita esimerkiksi leditaulujen käytössä.

Kuopion Palloseura keskustelee tällä hetkellä aktiivisesti stadionhankkeesta Kuopion Kaupungin kanssa ja molemmilla tahoilla on tahtotila viedä stadionhanketta eteenpäin. KuPSin toimitusjohtaja Tomi Erola kokee, että vierailusta Olvi Areenalla oli hyötyä.

– Meillä on ollut hyviä keskusteluita KalPan kanssa heti marraskuun puolivälistä lähtien. Olemme tutustuneet heidän toimintaansa, mikä näyttäytyy todella järkevältä kaikin puolin. He ovat rakentaneet maltillisesti visiotaan ja ovat hyvällä tiellä sen suhteen. KalPa ja KuPS koskettaa monia ihmisiä ja yhteistyötahoja Kuopion alueella ja laajemminkin. Olisi silkkaa hulluutta olla katsomatta mihin tämä yhteistyö kantaa. Pystymme varmasti tukemaan matkan varrella molempia seuroja. Miksi emme voisi kesäkauden ulkopuolella viedä asiakkaitamme KalPan peliin ja toisinpäin. Siellä on loistava mahdollisuus tarjota Kuopiossa 365-ajattelumalli urheilun kuluttajille ja yhteistyötahoille, Erola kertoo.

KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman on KuPS:n virkaveljensä kanssa samoilla linjoilla ja toivoo vierailun tuoneen KuPS:n stadionhankkeelle uusia näkökulmia.

– KuPS tarvitsee uudistetut nykyaikaiset olosuhteet ja esittelimme mielellämme ratkaisuja mitä meidän areenan remontoinnin aikana on tehty ja jaoimme kokemuksia siitä, kuinka olemme eri ratkaisuissa onnistuneet. Toivottavasti pystyimme tuomaan heille uusia näkökulmia stadionhankkeen suunnitteluun, Saksman avaa.

Seurat ovat myös avanneet yhteistyötään uudella kulmalla. Ensiaskeleina seurayhteistyöstä KalPa tarjoaa Kuopion Palloseuran kausikorttilaisille alennetut otteluliput keskiviikkona 28. helmikuuta klo 18.30 pelattavaan Liiga-otteluun KalPa–TPS.

– Yhteistyö seurojen välillä tuo lisäarvoa kaikille – eikä vähiten urheilun ystäville. Me tarjoamme KuPS:n kausikorttilaisille etuottelun ja kesällä KalPan kausikortin omistajat pääsevät etuhintaan KuPS:n peliin, Saksman päättää.