Ennakko: Savossa porisee – KalPa isännöi Ässiä Olvi Areenan lauantaisaunassa

Liiga: La 11.1.2025 klo 17.00 KalPa-Ässät | Otteluisäntä: Pohjois-Savon Liitto


KalPan tiivis kolmen ottelun rutistus huipentuu lauantaina, kun Porin Ässät vierailee Olvi Areenan lauantaisaunassa.

Vuosi 2025 on alkanut KalPan osalta kaukalossa jämäkästi. Savolaiset ovat pelanneet vuodenvaihteen jälkeen kolme ottelua, joista kasassa on täydet yhdeksän pistettä. KalPalla on allaan 5-2 ja 4-2 voitot Tapparasta, sekä viimeisimmäksi 3-2 voitto Jukureista. Ennen lauantain Ässät-kamppailua KalPa vierailee vielä perjantaina Helsingissä paikallisen IFK:n vieraana.

Vaikka valmistautumisaika Ässät-otteluun jää KalPan osalta lyhyeksi, joukkue on tilastojen valossa esiintynyt peräkkäisinä päivinä pelatessa todella vahvasti – varsinkin otteluista jälkimmäisessä. KalPa on pelannut tällä kaudella 11 ottelua siten, että sillä on ollut ottelu myös edellisenä iltana. Näistä 11:sta ottelusta KalPa on voittanut peräti kahdeksan.

Onnistuneet Liiga-debyytit

Kuopiolaisten pukukopissa on jyllännyt tällä viikolla sitkeä flunssa-aalto, ja joukkueen sairastuvalla on ollut pelaajia ruuhkaksi asti. Poissaoloista huolimatta joukkue näytti sitkeyttään keskiviikon kotiottelussaan Jukureita vastaan raapimalla täydet kolme pistettä 3-2 voitolla. Jukurit-ottelussa Liiga-debyyttinsä tehnyt Otto Mykrä kirjasi itselleen ottelun voittomaalin ja KalPan U20-joukkueen kapteeni esiintyi kaukalossa muutenkin edukseen. Mykrän ohella debyyttinsä Liiga-peleihin tehnyt IPK-laina Samuel Timonen pelasi myös jämäkästi uransa ensimmäisessä Liiga-ottelussa.

Väkevä vuoden aloitus on nostanut KalPan osakkeita merkittävästi myös Liigan sarjataulukossa. Erittäin tasaisessa kärkikahdeksikossa KalPa lähtee perjantai-illan Liiga-kierroksella sijalta kuusi. 38 ottelua ovat tuoneet joukkueen lippaaseen 65 pistettä ja ottelun enemmän pelannut sarjakärki Rauman Lukko on KalPaa viisi pistettä edellä. Viikonlopun ottelut IFK:a ja Ässiä vastaan ovat todella isoja pelejä, sillä IFK on neljäntenä pisteen KalPaa edellä – Ässät on KalPan kanssa tasapisteissä ja sarjassa viidennellä sijalla.

KalPa niskan päällä keskinäisissä

Ässien vuosi on alkanut kaukalossa kahdella tappiolla ja yhdellä voitolla. Viime viikonlopun back-to-back -ottelut Ilvestä vastaan toivat voiton ja tappion – keskiviikkona Ässät taipui vieraskaukalossa HPK:lle. Tälläkin kaudella Ässät on ollut sarjan parhaita kotijoukkueita, mutta vieraissa joukkueella on vaikeampaa. Kotikaukalossaan Ässät on kerännyt 20 pelaamastaan ottelusta 41 pistettä, kun vieraspelien saldo on 24 pistettä 19 ottelusta.

Tällä kaudella KalPa ja Ässät ovat kalistelleet sapeleita ennen lauantaita kahdesti – molemmat otatukset ovat päättyneet KalPan voittoon ja pisteet kauden keskinäisistä ovat kuopiolaisille 6-0. Lokakuun alussa KalPa vieraili Porissa ja haki tylyn vierasesityksen päätteeksi 3-0 voiton. Marraskuun lopussa Olvi Areenalla nähtiin niin ikään vähämaalinen kamppailu, jonka KalPa vei maalein 2-1.

Sekä KalPalta, että Ässiltä on noussut tilastojen valossa yksi pelimies ylitse muiden. KalPan kultakypärä Patrick Curry on naulannut tehoja yli piste-per-peli -tahdilla ja jenkkihyökkääjän tehopisteet kirjataan 38 ottelun jälkeen 18+22=40. Vahvaa kautta pelaa myös KalPan konkarihyökkääjä Jaakko Rissanen, joka on merkkauttanut itselleen 37 ottelussa tehot 9+25=34.

Ässien ylivoimainen pisteykkönen alkukaudesta on ollut Jan-Mikael Järvinen. 36-vuotias Professori-Järvinen on nakutellut 39 otteluun kunnioitettavat 4+32=36 pistettä. Ässillä joukkueen sisäisen pistepörssin toisena on 20-vuotias hyökkääjä Lenni Hämeenaho tehoilla 13+15=28.

Tervetuloa mukaan nauttimaan Olvi Areenan lauantaisaunan löylyistä!


Kuva: Ukko Juntunen

KalPan ulkojäätapahtuma järjestetään su 9.2. Lippumäen lähiliikunta-alueella

Helmikuussa kokoonnutaan jälleen nauttimaan liikunnan riemusta ja raittiista ilmasta, kun KalPan suosittu ja ilmainen ulkojäätapahtuma järjestetään Lippumäen lähiliikunta-alueella. Tapahtuman ajankohtana on sunnuntai 9.2. klo 12-15 ja paikalla on mm. pelaajia KalPan Liiga-joukkueesta, Ruusteri-maskotti sekä Juniori-KalPan ohjaajia, jotka opettavat luistelua ja kiekkotaitoja!

Lue lisää

Voittajaksi!-seminaarissa kova puhujakattaus – alueen yrityselämän ykköstapahtuma järjestetään helmikuussa 2025

Perinteikäs Voittajaksi!-seminaari kokoaa alueen yrityselämän jälleen yhteen helmikuussa 2025. KalPan järjestämä huippuseminaari järjestetään nyt jo 16. kertaa Sokos Hotel Puijonsarvessa tiistaina 4.2.2025.

Lue lisää


Liput, pysäköinti ja sisäänkäynti

Liput:

Istumaan lapset (7-15 vuotiaat) alkaen 13 € ja aikuiset alkaen 16 €. Seisomapaikkaliput lapsille ja opiskelijoille 7 €, aikuisille 16 €. Pyörätuolipaikat 10 €. Pyörätuolipaikat sijaitsevat Olvi Areenan B-aulassa ja paikkoja on myynnissä 11 kpl / ottelu.

Pysäköinti:

Olvi Areenan läheisyydessä on reilusti pysäköintipaikkoja myös kaudella 2024–2025. Suosittelemme kuitenkin hyödyntämään yleisiä kulkuvälineitä tai tulemaan otteluun kävellen tai pyörällä. Pysäköintitalo on maksullinen ja se on avoinna 24 h. Lyhytaikapysäköinti tapahtuu Hannes Kolehmaisen kadun katutason sisäänajosta. KalPan kotiotteluiden aikana pysäköintilaitoksessa on liikenteenohjaus.

Pysäköintitalon hinnasto, lyhytaikapysäköinti:

Ensimmäiset 30 minuuttia, 0,50 €
Seuraavat 30 minuuttia, 0,50 €
Ensimmäisen tunnin jälkeen seuraavat 30 minuuttia, 0,50 €
Yksi (1) vuorokausi, 12 €
Toinen vuorokausi, 5 €
Maksutavat: Korttimaksut, käteinen tai Moovy-sovellus.
Lataa Moovy-sovellus ja pysäköi vaivattomasti! Moovy toimii Kuntolaakson lisäksi Toriparkissa ja kadunvarsilla.

Lisätietoa pysäköintitalosta, pysäköintipaikoista ja käytännöistä Olvi Areenan läheisyydessä löydät täältä.

Sisäänkäynti:

Sisäänkäynti Olvi Areenalle tapahtuu B-, C- ja D-ovilta. Lipunmyynti tapahtuu B-ovelta ja ennakkoon varatut liput ovat noudettavissa niin ikään Olvi Areenan B-ovelta.

Ravintola Pelimiehen Pre-game buffet:

Ravintola Pelimiehessä on tarjolla ennen jokaista KalPan kotiottelua pre-game buffet hintaan 17 € aikuisille ja lapsille (4-12 v.) 8,50 €. Pelimiehessä kuulet myös viimeisimmät kommentit ja tunnelmat KalPa-leiristä noin 40 min ennen ottelun alkua.

Bussilla peliin alehintaan:

Kuopion seudun joukkoliikenne Vilkku ja KalPa tarjoavat edulliset bussiliput pelipäivinä kaikille kausikorttilaisille ja ottelulippulaisille! Katsojat pääsevät KalPan kotiotteluihin Olvi Areenalle Kuopion ja Siilinjärven kaupunkiliikenteen busseissa edullisesti "KalPan Pelipäivä" –mobiililipulla. Mobiililippu on lasten lipun hintainen (1,60 €) ja lippu käy vyöhykkeillä A sekä AB. Tarjoushinta on voimassa ennakkoon ostetulla pääsylipulla tai kausikortilla ja se tulee näyttää bussissa. Mobiililippu on hankittava pelipäivänä Vilkun mobiilisovelluksesta. Alennus on voimassa kotiotteluiltana klo 23.59 asti.

Amarillon jälkipelit:

KalPan viralliset jälkipelit järjestetään tälläkin Liiga-kaudella ravintola Amarillossa. Jälkipelit alkavat noin 45 minuuttia kotiottelun päätyttyä ja jälkipelien isäntänä toimii KalPan kotiotteluista tuttu ääni, Teemu Pelkonen. Tappara-ottelun jälkipelien vieraana on KalPa-hyökkääjä Jere Karjalainen.