Data valjastetaan pelaajakehityksen tueksi: KalPa ja Jyväskylän yliopisto rakentavat uudenlaista pelaajapolkua


KalPa Hockey Oy:n ja Jyväskylän yliopiston JYU-Vuokatin yhteishankkeessa kehitetään datapohjaisia työkaluja, joiden avulla voidaan seurata nuorten jääkiekkoilijoiden kehitystä juniorivuosista aina ammattilaistasolle asti. Samalla pyritään ehkäisemään ylikuormitusta ja tunnistamaan lahjakkuuksia nykyistä yhdenvertaisemmin.

KalPa Hockey Oy ja Jyväskylän yliopisto ja käynnistävät yhteisen tutkimus- ja kehityshankkeen, jonka tavoitteena on rakentaa tutkimukseen ja dataan perustuva pelaajakehitysmalli juniorijääkiekosta ammattilaistasolle asti. Vuosina 2026–2028 toteutettavassa ja Vaikuttavuussäätiön (TIA, Tandem Industry Academia, Post Doc) rahoittamassa hankkeessa yhdistetään tietoa pelaajien fyysisestä kehityksestä, biologisesta kypsymisestä, harjoituskuormituksesta ja pelisuorituksista.

Hankkeessa tutkitaan eri ikäluokkien (U8–U20) pelaajia ja selvitetään erityisesti, mitkä fyysiset ja pelilliset tekijät tukevat siirtymistä U20-junioreista miesten liigatasolle. Tulosten pohjalta KalPalle kehitetään pelaajakorttimalli, joka kokoaa fyysisen testauksen, harjoituskuormituksen seurannan ja pelianalytiikan yhdeksi valmennusta tukevaksi kokonaisuudeksi.

KalPan urheilujohtaja Sami Kaartisen mukaan hanke edustaa uudenlaista ajattelua suomalaisessa jääkiekossa. Tutkimustieto tuodaan aiempaa tiiviimmin osaksi arjen valmennusta ja pelaajakehitystä tavalla, jota ei tässä mittakaavassa ole aiemmin nähty. Lopputuloksena syntyy poikkeuksellinen kokonaisuus, joka voi muuttaa tapaa kehittää tulevaisuuden pelaajia.

- Hanke on pitkän valmistelun tulos, jonka tavoitteena on kehittää fysiikkavalmennusta ja yhtenäistää pelaajapolkua. Sen vahvuutena on mahdollisuus yhdistää tutkimustieto ja käytännön valmennus tiiviiksi kokonaisuudeksi. Samalla yhteistyötä voidaan syventää entisestään, jotta pelaajien yksilöllistä kehittymistä voidaan tukea mahdollisimman hyvin, Kaartinen avaa.

Tavoitteena on huomioida nuorten urheilijoiden yksilölliset kehityserot entistä paremmin. Biologisen kypsymisen huomioimisen avulla voidaan ehkäistä ylikuormitusta ja rasitusvammoja sekä varmistaa, ettei myöhemmin kypsyvien pelaajien potentiaali jää tunnistamatta. Samalla pyritään tukemaan lahjakkuuksien tunnistamista nykyistä yhdenvertaisemmin.

Hankkeen vastuullisen tutkijan, Jyväskylän yliopiston yliopistotutkijan Jarmo Piiraisen mukaan tutkimuksen ja käytännön valmennuksen yhdistäminen luo uusia mahdollisuuksia pelaajakehityksen tukemiseen.

– Tutkijoiden ja valmentajien tiivis yhteistyö mahdollistaa käytännön valmennuksen haasteisiin vastaavien, tutkimukseen perustuvien ratkaisujen kehittämisen. Yhdessä KalPa Hockey Oy:n kanssa voimme tuottaa datapohjaisia työkaluja valmennuksen tarpeisiin sekä tukea urheilijan kehityspolkua juniorivuosista aina huipputasolle saakka, Piirainen sanoo.

Tavoitteena on, että toimintamalleja voidaan tulevaisuudessa hyödyntää KalPan lisäksi laajemmin suomalaisessa jääkiekossa, muissa urheilulajeissa ja urheiluakatemioissa. Nyt myönnettyyn rahoitukseen on vaikuttanut myös Kainuussa toteutettu EU:n osarahoittama JÄTTI-hanke (EAKR), jonka aikana jääkiekon tutkimus- ja kehitystoimintaa on käynnistetty JYU-Vuokatissa.


Lisätiedot:

Jarmo Piirainen

Yliopistotutkija

Jyväskylän yliopisto, liikuntateknologian yksikkö

+358 407776571

---

Sami Kaartinen

Urheilujohtaja

KalPa Hockey Oy

+358 405888456