13.01.2024
Raportti: Tappara kaatui jatkoajan jälkeen!
Liiga, 13.1.2024: Tappara-KalPa 1-2 JA (0-0, 0-0, 1-1, 0-1). Tilastot tästä.
KalPa paketoi viikkonsa tyylillä, kun se kellisti sarjakakkosen Tapparan jatkoajan jälkeen lukemin 1-2.
Tappara aloitti illan ottelun lupaavasti, ja se hallitsikin kiekkoa vieraitaan enemmän. KalPa-puolustus sekä viimeisenä lukkona Juha Jatkola pitivät kuitenkin kotijoukkueen hyökkäyksen aisoissa. Avauserän kääntyessä loppua kohden myös kuopiolaiset alkoivat takoa kiekkoa kohti Christian Heljangon maalia, mutta erätauon alkaessa tilanne oli 0-0. Ainut tilastomerkintä oli Saku Salmelan rangaistus koukkaamisesta.
Toiseen erään kuopiolaiset lähtivät ihan uudella ilmeellä, ja saivat hyvin aikaan laukauksia hyökkäysalueella. Heljanko joutuikin venymään kiekon eteen seitsemän kertaa, kun virkaveli Jatkola selvisi yhdellä torjunnalla. Todella tasainen ja vauhdikas toinen erä oli hyvin samankaltainen kuin edeltäjänsä, mutta maalit jäivät yhä odotuttamaan itseään. Tapparalla oli erässä yksi ylivoima, mutta kuopiolaispuolustus pystyi pitämään isäntänsä ilman maalipaikkoja.
Päätöserän ensimmäinen puolisko toi muuten tasaiseen otteluun ryhtiä. Veli-Matti Vittasmäen ottamasta koukkaamisjäähystä alkanut nousujohteinen pelaaminen syöksi KalPan kiekolliseen etumatkaan. Lopulta verkko heilui ensi kertaa ajassa 47:55, kun Matyas Kantner vei Aleksi Elorinteen syötöstä vieraat 0-1-johtoon. Tappara teki tasoitusmaalin myöhemmin, kun Oiva Keskisen maalineduspelaaminen oli Jatkolalle liikaa. Ajassa 54:36 syntynyttä maalia tutkittiin videolta asti, mutta hyväksyttiin lopulta.
Kun ottelulle ei saatu voittajaa kolmen erän jälkeen, etsittiin ratkaisua jatkoerästä. Sitä ei ehditty kauaa pelata, kun Jaakko Rissanen tarjoili syötön Aleksi Klemetille. Kuhmolaisen kauden 11. osuma syntyi käsittämättömän kauniilla lyöntilaukauksella, ja paketoi ottelun vain 15 sekunnin jatkoerän jälkeen.
Ensi viikolla KalPa pelaa kahteen otteeseen. Ensin pelataan perjantaina 19.1, kun Olvi Areenan viikonloppulöylyihin saapuu vieraaksi jo tänään kohdattu Tappara. Liput klo 18:30 starttaavaan otteluun ovat jo myynnissä tästä! Sen jälkeen joukkue matkaa lauantaina 20.1 Kouvolaan, jossa heitä isännöi KooKoo klo 17:00 alkavassa näytöksessä.