Raportti: KalPalle täysi pistepotti Oulun lauantai-illasta

Liiga, 19.10.2024: Kärpät–KalPa 1–2 (0–0, 0–1, 1–1) | Tilastot täältä.

Kuva: Jussi Määttä


Kärpät ja KalPa väänsivät tuplapeliviikonlopun toisessa koitoksessa lauantai-iltana Oulun Raksilassa. Paremmuudesta ei jäänyt epäselvyyttä, kun KalPa nappasi täyden pistepotin loppulukemin 1–2.

Perjantai-iltana voittolaukauskisan jälkeen voittoa juhlinut KalPa lähti hakemaan viikonlopun toista voittoaan Kärppiä vastaan. Koko ottelun ajan oululaisia paremmalla jalalla ollut KalPa iski johtomaalin kolmannen erän puolivälissä ja nappasi täyden pistepotin loppulukemin 1–2.

KalPan ratkaisuhahmoihin lauantai-illan koitoksessa lukeutui loistavasti KalPa-maalilla esiintynyt Juha Jatkola, joka venyi 12 kertaa kiekon eteen. Kuopiolaisten maaleista vastasivat Filip Westerlund sekä Aleksi Klemetti.

Ulosajo jo avausminuuteilla

Jos perjantai-illan illan ottelussa tunteet kuumenivat useampaan otteeseen, jatkui sama meno lauantaina. Jo ensi minuuteilla päätuomari Anssi Salonen siirtyi katselemaan videolta mahdollista isompaa rangaistusta, kun Jaakko Lantta taklasi Kärppien Maxim Korpimäkeä. Tuomiona olikin pelirangaistus, joten KalPa joutui operoimaan lopun ottelusta vajaalla kokoonpanolla.

Molemmilla joukkueilla oli avauserässä paikkansa ottelun avausmaalin iskemiseen. Kenties paras paikoista luotiin Kasper Simontaipaleelle, mutta Patrick Curryn rakentelemasta hyvästä paikasta huolimatta ei Simontaival onnistunut iskemään kauden kolmatta maaliaan.

Maalihanat auki toisessa erässä

Toiseen erään KalPa tuli jämäkästi ja se pystyi luomaan pitkiä hallintajaksoja oululaisten puolustusalueelle. Lopulta KalPan työnteko palkittiin, kun Filip Westerlund tälläsi Juuso Mäenpään tarjoilusta kiekon ohi Kärpät-vahti Niclas Westerholmin.

Kärpät kuitenkin kuittasi kuopiolaisten johtomaalin heti kolmannen erän alkuun. Ben Tardiffin laukaus yllätti hienoa ottelua pelanneen Juha Jatkolan ajassa 40.37. KalPa ei kuitenkaan oululaisten tasoituksesta hätkähtänyt vaan löi lisää höyryä koneeseen – ja se näkyi pian tulostaululla. Tällä kertaa verkkoa heilutti KalPan ykkösvitja, kun Curry ja Simontaival petasivat paikan Aleksi Klemetille, joka kiskoi kiekon oululaismaalin yläkulmaan ajassa 47.17.

Ottelun loppuhetkillä Kärpät pyrki luomaan painetta kuopiolaisten päätyyn, mutta tekopaikoille Kärpät ei enää päässyt ja näin ollen viikonlopun saldoksi KalPan osalta muodostui kaksi voittoa ja viisi tärkeää sarjapistettä.

Ensi lauantaina KalPan vieraaksi saapuu HIFK

Seuraavan kerran keltapaidat ovat tulessa ensi perjantaina 25.10., jolloin joukkue matkustaa Mikkeliin kauden toiseen Savon derbyyn. Tulevan viikon ehdoton herkkupala on kuitenkin edessä lauantaina 26.10. klo 17.00, kun Olvi Areenalle keltapaitojen vieraaksi HIFK. Ennakkoliput otteluun saat täältä!


Lehdistötilaisuus


MTV Katsomon maalikooste