11.01.2025
Raportti: Draamaa riitti – KalPa taipui Ässille
Liiga, 11.1.2025: KalPa-Ässät 2–4 (1–0, 0–3, 1–1) | Tilastot täältä.
KalPa päätti viikkonsa isännöimällä Ässiä Olvi Areenalla. Pisteet lähtivät Poriin maalein 2–4.
Eilen huilivuorossa ollut Ässät pääsi starttaamaan ottelun hieman odotetustikin KalPaa virkeämmällä jalalla, mutta eilisestä HIFK-tappiosta taatusti sisuuntunut KalPa sai tukahdettua patapaitojen hyökkäyksiä. Avauserän edetessä kiekonhallinnasta tuli selvästi tasaisempaa. Merkille pantavaa oli kuitenkin, että Ässien vahti Niklas Rubinin täytyi venyä kiekon tielle yhdeksän kertaa, Juha Jatkolan selvittyä yhdellä kopilla. Tämä oli mahdollista vahvan avauserän pelanneen puolustuksen ansiosta.
Ässien kannalta helpottavan näköisesti oleva erä mureni, kun Valtteri Lipiäisen kampitusrangaistus sysäsi joukkueen alivoimalle. KalPa pääsi ylivoimalle, jonka se käytti hyväkseen ajassa 18:03. Matyas Kantnerin kauden 18. osuma syntyi Jaakko Rissasen ja Lasse Lappalaisen syötöistä.
Porilaisvieraat pääsivät peliin mukaan aivan toisen erän alussa, kun Valtteri Viljanen toi joukkueen tasoihin. Vain 56 sekunnin jälkeen syntynyt osuma oli puolustaja Viljasen kauden ensimmäinen, ja tuli joukkueen kannalta todella tärkeään paikkaan. Tämän jälkeen Ässät hallitsikin pitkän aikaa kiekollisesti, ja KalPan oli tyytyminen puolustamaan tiiviisti. Erän edetessä pelin yleisilme alkoi hiljalleen muuttua fyysisemmäksi, ja tunteet alkoivat kuumentua kaukalossa. Juuso Mäenpään istuessa rangaistusta väkivaltaisuudesta, Lenni Hämeenaho sivalsi vieraat ensi kertaa ottelussa, pelikellon näyttäessä aikaa 29:22. Ässät lisäsi johtoa entisestään ajassa 31:26 Otso Ylitalon maalilla, ylivoimalla tämäkin. Kokonaisuudessaan ero kahden erän välillä oli kuin yöllä ja päivällä; osat olivat vaihtuneet täysin Ässien hallitessa.
Kolmannessa erässä jäälle luisteli nälkäinen, kahden maalin takaa-ajoasemassa oleva kotijoukkue. Kovalla taistelutahdolla varustettu poppoo vyöryi jatkuvasti kohti Ässien päätyä, mutta useimmat yritykset päättyivät kiekonmenetyksiin ja Rubin sai olla tontillaan melko huoletta. Myös Ässien laukaukset kohti Jatkolan työpistettä olivat niukassa, mutta erän teemana heillä olikin hyökkäämisen sijasta pitää oma alue puhtaana. Lopulta operaatio epäonnistui ajassa 51:41, kun Kantnerin näpsäkkä laukaus lähietäisyydeltä tuotti hänelle illan toisen osumansa ja toi joukkueen yhden maalin päähän. Ylivoimalla syntyneeseen osumaan syöttöpisteet merkittiin Rissaselle sekä Aleksi Klemetille.
Ässät oli pian jälleen tiukan paikan paikan edessä, kun lähes välittömästi KalPan maalin jälkeen Tuomas Salmela joutui jäähylle huitomisesta suoden KalPalle ylivoiman. Tätä tilaisuutta ei saatu hyödynnettyä, mutta se takoi isäntiin taistelutahtoa entisestään. Ilman maalivahtia pelannut sinnikäs kotijoukkue sai lopulta maalin viime minuuteilla, mutta pitkän videotarkistuksen jälkeen tämä epäselvä tilanne päädyttiin hylkäämään. Epäonnistuneesta valmentajan haastosta johtuen joukkueelle lankesi lisäksi rangaistus. Loppulukemat tyhjään maaliin iski Dylan Fabre ajassa 59:15.
KalPan kalenterissa on ensi viikolla kaksi ottelua. Keskiviikkona 15.1 joukkue pelaa Turussa, jossa heitä isännöi TPS. Kiekko putoaa jäähän klo 18:30. Perjantaina 17.1 pelataan kotiluolassa Olvi Areenalla, kun vieraaksi saapuu KooKoo. Ottelu alkaa klo 18:30, ja ennakkoliput voit napata alla olevasta linkistä!