Tiesitkö tämän tortaina käynnistyvästä Champions Hockey Leaguesta?

Champions Hockey Leaguen (CHL) ensimmäinen kausi käynnistyy torstaina 21.8. massiivisesti, peräti 15 ottelun voimalla.

Euroopan seurajoukkueiden mestaruudesta taistelee myös Savon ylpeys - KalPa. Osallistuminen Pohjois-Savosta uuteen, peräti 44 seuran kansainväliseen huippusarjaan on yksi pian 85-vuotiaan KalPan historian kovimpia saavutuksia. Osallistuminen ei kuitenkaan vielä riitä, vaan tavoite on edetä jatkoon, tottakai.

Vielä suuremman saavutuksesta tekee se, että KalPa on yksi 26 perustajaosakkaasta, jotka ovat olleet luomassa ja kehittämässä uutta sarjaa. KalPa on siis menestynyt kabineteissa mainiosti, urheilujohtaja Kimmo Kapasen johdolla. Tuloksena neljän vuoden osallistumisoikeus perustajaosakkaana.

CHL:n valtavasta potentiaalista kertoo myös se, että suomalaisten joukkueiden TV-oikeudet on hankkinut yksi Suomen suurimmista mediataloista, MTV. MTV Sportin tallista löytyvät jo ennestään muun muassa jääkiekon MM-kilpailut, yleisurheilun Timanttiliiga, F1, jalkapallon Englannin Valioliiga ja jalkapallon Mestarien liiga.

Savolaiselle yleisölle CHL:n saapuminen Kuopioon tulee näkymään Data Group Areenan ilmeen muuttumisena. CHL:n markkinointioikeudet hankkinut sveitsiläinen Infront myy mainokset niin kaukaloihin kuin myös joukkueiden peliasuihin. Kaikki ottelut tulevat lisäksi alkamaan suuren maailman tyyliin CHL-hymnillä.

CHL on suunnitellut kaikkien joukkueiden peliasut. Kotijoukkueet pelaavat tummilla paidoilla, siksi KalPa pelaa CHL-ottelut poikkeuksellisesti mustilla paidoilla, toisin kuin Liigassa.

CHL-avaus, KalPa - HC Sparta Prague Data Group Areenalla torstaina 21.8. klo 18.30. Tervetuloa!





Seuraavassa faktoja Champions Hockey Leaguesta:

- Mukana on 44 seuraa, joista 26 on perustajaosakkaita.

- Yksi perustajaosakkaista on KalPa, mikä takaa savolaisille neljän kauden pelioikeuden pelata Euroopan seurajoukkueiden mestaruudesta.

- Mukana on seuroja 11 maasta: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Tsekki, Slovakia, Saksa, Sveitsi, Itävalta, Iso-Britannia, Ranska.

- Suomalaisia seuroja mukana on kahdeksan. KalPan lisäksi CHL:ään osallistuvat HIFK, JYP, Kärpät, Lukko, SaiPa, Tappara, TPS.

- Lohkovaihe koostuu 11:stä neljän joukkueen lohkosta. Jokainen joukkue kohtaa toisensa kerran kotona ja kerran vieraissa. Otteluita kertyy näin kuusi.

- Pudotuspelivaiheeseen etenevät jokaisen lohkon voittajat sekä viisi parasta lohkokakkosta, yhteensä 16 joukkuetta.

- Pudotuspelivaihe käynnistyy 4.11. ja siinä pelataan neljännesvälierät, puolivälierät, välierät ja finaali, jonka ajankohta on 3.2.2015.

- KalPa pelaa kaikki kotiottelunsa Data Group Areenalla.

- KalPan kausikortit sisältävät kaikki lohkovaiheen kolme kotiottelua.

- Suomalaisten joukkueiden otteluiden TV-oikeudet on ostanut MTV Sport. MTV:n kautta on mahdollista katsoa kaikki suomalaisten joukkueiden CHL-ottelut.

- CHL:llä on oma keskusorganisaatio, joka hallinnoi sarjan toimintaa.

- CHL:n markkinointioikeudet on ostanut sveitsiläinen Infront, joka omistaa myös jääkiekon MM-kilpailuiden vastaavat oikeudet.

- Torstain vastaisena yönä Data Group Areenan ilme muuttuu CHL:n ilmeen mukaiseksi, joka on kaikkien 44 seuran areenoilla samanlainen.

- CHL on suunnitellut kaikkien seurojen peliasut. Peliasuissa on kolme väriä. KalPalla värit ovat keltainen, musta ja punainen.

- KalPa pelaa kotona poikkeuksellisesti mustalla pelipaidalla, CHL:n ohjeistuksen mukaisesti. Vieraspaidan väri on keltainen.


-> Katsomokartta ja pääsylippujen hinnat Champions Hockey Leaguen KalPan kotiotteluihin täällä.

-> Pääsyliput Champions Hockey Leaguen Kuopion otteluihin kätevästi netistä täältä.


Ottelupäivä ja kellonaika Ottelupaikka Kotijoukkue Vierasjoukkue Lopputulos
To 21.8. klo 18.30 Data Group Areena KalPa Kuopio Sparta Prague  
Su 24.8. klo 16.00 Data Group Areena KalPa Kuopio Adler Mannheim  
To 4.9. klo 19.30 SAP Arena Adler Mannheim KalPa Kuopio  
La 6.9. klo 20.00 Tipsport Arena Sparta Prague KalPa Kuopio  
Ke 24.9. klo 20.05 Vida Arena Växjö Lakers KalPa Kuopio  
Ti 7.10. klo 18.30 Data Group Areena KalPa Kuopio Växjö Lakers