Puolustaja Eetu Sopasen ura päättyi loukkaantumiseen

KalPan puolustaja Eetu Sopasen, 21, ura ammattikiekkoilijana on ohi. Sopanen sai 10.11.2016 pelatussa Liiga-ottelussa SaiPa-KalPa vakavan vamman, joka ei mahdollista enää uran jatkamista. Sopanen kaatui loukkaantumiseensa johtaneessa tilanteessa päin joukkuetoveriaan.

Sopanen on Lahden Pelicansin kasvatti ja ensimmäiset Liiga-ottelunsa Sopanen pelasi lahtelaisryhmän paidassa. Sopanen oli myös totuttu näkemään kaikissa ikäryhmien maajoukkueissa. 21-vuotias Sopanen oli voittamassa sekä alle 20-vuotiaiden MM-kultaa vuonna 2016 että alle 16-vuotiaiden olympiakultaa historian ensimmäisissä nuorten talviolympialaisissa vuonna 2012. KalPaan Sopanen saapui keväällä 2016 ja Liiga-pelejä KalPa-paidassa hänelle kertyi yhteensä 10 kappaletta sekä seitsemän CHL-ottelua.​​​​​​

"Oli täysin mahdotonta jatkaa ammattilaiskiekkoilijan uraa"

- Nyt voisi jo todeta, että pitää käydä todella syvissä vesissä ponnistaakseen ylöspäin. Käänsimme kaikki mahdolliset kivet ja lukuisista yrityksistä huolimatta oli täysin mahdotonta jatkaa ammattilaiskiekkoilijan uraa, Eetu Sopanen kertoo.

Sopasen kokema epäonninen vamma vaikuttaa laajalti myös jokapäiväiseen elämään.

- Tämä on ollut ihan päivittäisellä tasolla kamppailemista ja selviämistä.

Kuntouttamisprosessi on ollut pitkä ja se alkoi välittömästi vamman laadun selviämisen myötä ja se jatkuu edelleen.

- Yli vuosi on jo taisteltu ja tämä oli ainoa jäljellä ollut ratkaisu, Sopanen harmittelee.

Tulevaisuus näyttää nuorukaisen kohdalla kuitenkin valoisammalta.

- Alamme yhdessä hoitavien tahojen kanssa selvittämään erilaisia jatkokoulutusmahdollisuuksia. Vamma ei tällä hetkellä kuitenkaan anna mahdollisuutta täysipäiväiseen opiskeluun, joten täytyy tarkasti miettiä, että mitä pystyn tekemään. Kova halu olisi kuitenkin tulevaisuudessa työskennellä vielä urheilun ja etenkin jääkiekon parissa.

- Haluan kiittää avovaimoani, koko perhettäni ja lähipiiriäni parhaan mahdollisen tukiverkon muodostamisesta ja kaikesta saamastani avusta ja tuesta. En pysty edes kuvittelemaan kuinka pahassa pulassa olisin vamman kanssa ilman heitä, erityisesti avovaimoani. Haluan kiittää myös suuresti koko KalPan organisaatiota ja olen kiitollinen saamastani tuesta ja avusta. Saamani tuki on ollut korvaamatonta ja erityisesti se, että minua ei ole missään vaiheessa jätetty yksin vammani kanssa. En pysty kuvittelemaan, että missään muualla seura hoitaisi ja huolehtisi pelaajasta yhtä hyvin kuin KalPassa, Sopanen päättää.

"Erittäin ikäviä asioita"

- Olemme Eetun uran päättymisestä todella pahoillamme, etenkin kun kyseessä on näin nuori pelaaja. Lajin parissa syntyvät vammat ovat erittäin ikäviä asioita, jotka ovat aina odottamattomia, KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman sanoo.

- KalPalle on seurana aina tärkeää pelaajan hyvinvointi ja kun vamman vakavuus kävi ilmi, käänsimme tuen kaukaloihin palaamisesta normaaliin arkeen sopeutumiseen. Tulemme toimimaan Eetun tukena myös jatkossa ja Eetu on aina tervetullut pukukoppiin sekä joukkoomme, Saksman päättää.