Magia jatkuu – Jaakko Rissanen jatkosopimukseen!


Loistavaa kautta KalPa-paidassa pelaava Jaakko Rissanen jatkaa KalPassa myös tulevaisuudessa, kun seuran oma kasvatti on solminut KalPan kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka ulottuu aina kevääseen 2025 saakka.

33-vuotias Rissanen on tällä kaudella ollut kovassa lyönnissä. Pelaamissaan 47 ottelussa Rissanen on mättänyt tehot 13+31=44 ja Jasu onkin koko joukkueen paras pistemies. Rissanen on iskenyt tällä kaudella uusiksi jo henkilökohtaisen yhden kauden piste-ennätyksenä Liigassa.

Vasemmalta ampuva Rissanen pelasi ensimmäiset Liiga-ottelunsa KalPassa jo kaudella 2009–2010. Liigaa Rissanen on pelannut yhteensä 11 kaudella, joista yhdeksän kautta hän on pelannut KalPassa.

Pisteiden valossa toistaiseksi parhaalla Liiga-kaudellaan 2016–2017 Rissanen mätti 60 runkosarjaottelussa pisteet 9+34=43 ja samana keväänä KalPa-pelaajien kaulaan ripustettiin SM-hopeamitalit. Rissanen valittiin tuona keväänä myös koko Liigan tähdistökentälliseen.

Vuonna 2018 taiturimainen keskushyökkääjä ratkaisi komealla rangaistuslaukauksellaan KalPalle Spengler Cup -mestaruuden.

”Jasu” on jo nyt yksi KalPan Liiga-historian tehokkaimmista pelaajista. Rissanen on KalPassa pelaamissaan 408 runkosarjaottelussa viimeistellyt pisteet 74+172=246.

– Katsoin teksti-tv:sta, että hyvin on poika vetänyt. Päätettiin sitten tehdä hänen kanssaan jatkosopimus, velmuilee KalPan urheilujohtaja Anssi Laine.

Rissasen sopimukseen sisältyy pelaajan ulkomaanoptio sopimuksen jälkimmäisestä kaudesta, eli kaudesta 2024–2025.