"Playoffsit on palautettava Kuopioon" - haastattelussa Eero Kilpeläinen

Kilpeläinen lähti KalPasta kaudella 2016-2017, samana keväänä hänet valittiin Liigan parhaaksi maalivahdiksi ja valinta All Stars -kentälliseen osui myös hänelle.


​​​​​​​33-vuotias Eero Kilpeläinen palasi takaisin keltapaitojen riveihin kahden vuoden tauon jälkeen ja kokenut maalivahti puhkuu intoa kotiinpaluun koittaessa.

- Ihan loistavat fiilikset palata takaisin KalPaan ja Kuopioon! Odotan enemmän kuin innolla tulevaa ja meillä on tässä hyvä juttu rakentumassa joukkueena ensi kautta ajatellen, Kilpeläinen iloitsee.

Kilpeläinen lukeutuu Liigan ehdottomaan maalivahtieliittiin. Juvalaislähtöisellä maalivahdilla on hallussaan Liigan kaikkien aikojen nollapelitilaston kärkipaikka, 42:lla nollapelillä.

- Pelinluku ja liikkuminen kuuluvat suurimpiin vahvuuksiini. Niillä olen tähän asti pärjännyt ja niillä pystyn myös tarjoamaan joukkueelle mahdollisuuden voittaa otteluita joka ilta.

- Olen myös aika kokenut veskari, kai sekin voidaan vahvuudeksi lukea. En kovin herkästä hetkahda.

Kaudella 2016-2017 Kilpeläinen palkittiin Urpo Ylönen -palkinnolla Liigan parhaana maalivahtina. Lisäksi ”Eki” valittiin tuolla kaudella myös Liigan tähdistökentälliseen.

- Olen myös aika kokenut veskari, kai sekin voidaan vahvuudeksi lukea. En kovin herkästä hetkahda, Kilpeläinen naurahtaa.

Juvalta lähtöisin oleva Kilpeläinen on pelannut Liigaa KalPassa, Ässissä ja Jokereissa. Sveitsin pääsarja National Leaguessa hän edusti EV Zugia ja kaksi viimeisintä kautta sujui SHL:n Örebrossa.

- Viihdyin Ruotsissakin hyvin. SHL:n jääkiekko on hieman erilaista verrattuna kotoiseen Liigaamme, siellä mennään aika lujaa päästä päähän jatkuvasti ja pelissä tapahtui. Suomessakin ollaan menossa samaan suuntaan ja koen että se sopii minulle hyvin.

Kilpeläisen Ruotsin visiitin aikana menestys kuitenkin kiersi Örebrota. Kaudella 2017-2018 joukkue jäi pudotuspelien ulkopuolelle ja päättyneellä sesongilla joukkue putosi jatkosta pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Växjön käsittelyssä voitoin 2-0.

- Olisihan se totta kai ollut hienoa menestyä paremmin joukkueena, ikävä kyllä se osasto jäi aika laihaksi. Vaikka seura asettikin tälle kaudelle tavoitteeksi vain sarjassa säilymisen, joten edes siihen tavoitteeseen päästiin.


Kilpeläinen solmi KalPan kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Kilpeläinen haluaa itse olla mukana palauttamassa playoffs-kiekon takaisin Kuopioon.

- Playoffsit on palautettava Kuopioon. Tiedän, että jokaisella jätkällä tuolla kopissa on halu pelata kauden hienoimpia pelejä. Muistan hyvin sen (kevään 2017) millainen meininki tuolla hallissa oli, kun pelattiin finaaleissa. Haluan kokea sen ehdottomasti uudelleen, Kilpeläinen kertoo päättäväisenä.

(Kuva: Atte Rissanen Photography)


Joukkue aloittaa harjoittelun yhdessä jälleen 15.4., mutta Kilpeläinen on jo muiden pelaajien tapaan aloittanut omatoimisen harjoittelujakson.

- Tässä on nyt ihan poikkeuksellisen pitkä treenijakso menossa, yli neljä kuukautta. Aloitan oman harjoitteluni Hero Malin tekemällä Rehab-ohjelmalla, jonka pitäisi valmistaa kroppani hyvin kovempaa kesäharjoittelua ja tulevaa kautta ajatellen. Puolivälissä treenijaksoa sitten vaihdetaan ohjelmaa ja siirrytään normaaliin päiväjärjestykseen, Kilpeläinen valaisee.

- Mukavaa päästä taas Samun kanssa tekemään hommia, kun ollaan jo entuudestaan tuttuja.

KalPan maalivahtiparivaljakon tulevalla kaudella täydentää 26-vuotias maalivahti Samu Perhonen, joka on Kilpeläiselle tuttu nimi jo ennestään. He toimivat KalPan maalivahteina jo kausilla 2014-2015 ja 2015-2016.

- Mukavaa päästä taas Samun kanssa tekemään hommia, kun ollaan jo entuudestaan tuttuja. Jarkon (maalivahtivalmentaja Jarkko Rissanen) kanssa emme ole muutamaa yksittäistä kertaa lukuun ottamatta vielä päässeet hommia tekemään, mutta varmasti löydetään hyvä yhteinen sävel ja saadaan homma toimimaan, Kilpeläinen päättää.


Luitko jo nämä?

(Kuva: Janne Pirinen)

Tervetuloa KalPaan, Eero Kilpeläinen ja Samu Perhonen!

KalPa on solminut sopimukset kahden maalivahdin kanssa, kun Eero Kilpeläinen ja Samu Perhonen liittyvät keltapaitojen riveihin kaksivuotisilla sopimuksilla.

Lue lisää

Leskinen ja Luostarinen mukaan MM-leiritykseen

KalPa-pelaajat Otto Leskinen ja Eetu Luostarinen on nimetty mukaan Suomen A-maajoukkueen MM-leiritykseen.

Lue lisää