Kiitos, Eki! – Eero Kilpeläinen päättää upean pelaajauransa


Liiga-historian suurimpiin maalivahtinimiin kuuluva Eero Kilpeläinen, 36, päättää upean pelaajauransa.

Liigan kaikkien aikojen nollapelitilaston, pelattujen otteluiden tilaston sekä puettujen otteluiden tilaston kärkimies Eero Kilpeläinen, on päättänyt lopettaa pelaajauransa. Kilpeläinen pelasi pitkän pelaajauransa aikana peräti 13 kauden ajan Liigassa, joista kuuden kauden ajan hän edusti KalPaa. Ennen Liiga-vuosia, Kilpeläinen pelasi KalPan juniorijoukkueiden riveissä.

– Nyt on hyvä aika lopettaa. Tuntuu, että olen saanut mitattua potentiaalini jääkiekkoilijana. Paljon on kaikenlaisia käänteitä mahtunut omalle uralleni ja kiitollisuus onkin päällimmäisenä mielessä, kun ajattelee omaa uraa taaksepäin, lauantaina 37 vuotta täyttävä Kilpeläinen sanoo.

Juvan Pallon kasvatti saapui KalPaan B-juniorina kaudelle 2001-2002, pelaten KalPan A-nuorissa aina kevääseen 2004 saakka. Kaudeksi 2004-2005 hän siirtyi Kanadan OHL-juniorisarjaan ja vuotta myöhemmin Kilpeläinen palasi Suomeen ja Mestikseen, pukien yllensä Kokkolan Hermeksen pelipaidan. Kaudella 2006-2007 Kilpeläinen teki Liiga-debyyttinsä Ässien riveissä ja ennakkoluulottomilla otteilla hän pelasi heti itselleen ison roolin porilaisten maalinsuulta.

Viiden Porissa pelatun kauden (2006–2011) jälkeen Kilpeläinen siirtyi Helsingin Jokereihin (2011–2013). Liigassa ura jatkui jälleen syksyllä 2014, kun Kilpeläinen palasi kauden mittaisen Sveitsin pääsarjavierailun jälkeen juniorivuosiltaan tuttuun KalPaan. Kolmivuotisen sopimuskauden kruunasi keväällä 2017 SM-hopea. Tuon kauden päätteeksi Kilpeläinen palkittiin Liigan parhaan maalivahdin Urpo Ylönen –palkinnolla ja hänet valittiin Liigan All Stars -kentälliseen. Syksyllä 2017 Kilpeläinen siirtyi SHL-seura Örebron väreihin, jossa hän torjui ensimmäisellä kaudella kuusi nollapeliä. Kahden Ruotsissa vietetyn kauden (2017–2019) jälkeen Kilpeläinen palasi jälleen KalPaan.


Kilpeläinen palasi Liiga-kaukaloihin ja KalPaan syksyllä 2014. (Kuva: Atte Rissanen Photography)


Kilpeläinen kokee kiitollisuutta siitä, että on saanut tehdä töitä lukuisten eri ihmisten kanssa koko pelaajauransa ajan.

– Mahtavien ihmisten kanssa olen saanut tehdä töitä ja monien kanssa ystävyys kestää varmasti läpi elämän. Senkin puolesta on nyt hyvä aika jättää veskarinhommat nuoremmille, että kroppa ei ole vielä ihan romuna. Oman osani olen saanut loukkaantumisista ja olisi todella ikävää joutua lopettamaan loukkaantumiseen. Nyt pystyn lähtemään kaukalosta omilla ehdoillani, Kilpeläinen jatkaa.

KalPassa Kilpeläinen pelasi Liiga-tasolla kuudella kaudella, mutta ensimmäisen kerran KalPa-paidan Kilpeläinen puki päälleen jo 2000-luvun aluissa.

– KalPa merkitsee minulle todella paljon. KalPa on ollut pitkäaikaisin organisaationi, aina junnuista Mestikseen ja myöhemmin Liigaan. KalPa on kotikaupunkini joukkue ja Niiralan monttu tulee aina olemaan erityinen paikka minulle. On ollut minulle kunnia kantaa KalPan edustusjoukkueen paitaa kolmella eri vuosikymmenellä, Kilpeläinen kertoo.​​​​​​​


Kilpeläinen torjui viimeisellä Liiga-kaudellaan yhteensä viisi nollapeliä. Koko urallaan juvalaislähtöinen maalivahti torjui 56 nollapeliä Liigan runkosarjaotteluissa. (Kuva: Atte Rissanen Photography)


Pitkällä ja upealla Liiga-urallaan Kilpeläinen pelasi kaikkiaan 519 Liigan runkosarjaottelua ja hän onkin Liiga-historian eniten otteluita pelannut maalivahti. Kilpeläinen on myös Liigan puettujen otteluiden tilastossa kärkipaikalla 670:lla ottelulla. Pitkällä urallaan Kilpeläinen torjui 13 Liiga-kauden aikana peräti 56 nollapeliä ja Kilpeläinen on Liigan kaikkien aikojen nollapelitilaston ylivoimainen ykkönen ennen Teemu Lassilaa. Päättyneellä kaudella "Savon muurin" nollapelitilasto karttui vielä viidellä lisämerkinnällä. A-maajoukkueessa Kilpeläinen pelasi uransa aikana yhteensä kuusi ottelua.

– Erityiskiitos perheelle, vaimolle ja lapsille, äidille ja isälle. He ovat tukeneet minua kaikessa. Kiitos myös pelaajille, kannattajille ja valmentajille. Tämä on ollut huikea matka, kiitos siitä kaikille, Kilpeläinen päättää.

– Eero on ehdottomasti yksi koko KalPa-historian suurimmista maalivahdeista. Hän on ollut yksi niistä nimistä, johon seura on voinut aina luottaa. Eero on todellinen johtajahahmo, joka on sitoutumisellaan ja omistautumisellaan näyttänyt hienoa esimerkkiä nuoremmille pelaajille, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman sanoo.

– Eero teki itselleen upean pelaajauran, nousten muun muassa Liigan nollapelitilaston, pelattujen otteluiden tilaston ja puettujen otteluiden tilaston kärkimieheksi. Näitä ennätyksiä tuskin tullaan lähivuosina rikkomaan ja se kertoo siitä, kuinka kovia nuo saavutukset ovat, Saksman päättää.

KalPa kiittää Eeroa ajastaan KalPa-paidan kantajana ja toivottaa tsemppiä pelaajauran jälkeiseen elämään!



Kilpeläisen uratilastot:
13 kautta Liigassa, vuosina 20062013, 20142017, 20192022.
Seuroina KalPa, Ässät ja Jokerit
Urpo Ylönen -palkinto keväällä 2017
Valinta Liigan All Stars -kentälliseen keväällä 2017
SM-hopeaa KalPassa keväällä 2017
SM-pronssia Jokereissa keväällä 2012
Liigan kaikkien aikojen nollapelitilaston kärkimies, 56 nollapeliä runkosarjassa
Liigan kaikkien aikojen pelattujen otteluiden kärkimies, 519 pelattua ottelua runkosarjassa
Liigan kaikkien aikojen puettujen otteluiden kärkimies, 670 puettua ottelua runkosarjassa
Kaksi kautta Ruotsin SHL:ssä, 59 ottelua
Yksi kausi Sveitsin NLA:ssa, 31 ottelua

Pelatut ottelut Liigassa:
519 – Eero Kilpeläinen
517 – Pasi Kuivalainen
510 – Jukka Tammi
472 – Sakari Lindfors
471 – Jussi Markkanen
463 – Hannu Kamppuri
447 – Ari-Pekka Siekkinen
401 – Mika Lehto
388 – Teemu Lassila
366 – Kari Takko

Puetut ottelut Liigassa:
670 – Eero Kilpeläinen
653 – Pasi Kuivalainen
641 – Mika Lehto
616 – Sakari Lindfors
612 – Jan Lundell
603 – Jukka Tammi
605 – Ari-Pekka Siekkinen
594 – Jere Myllyniemi
591 – Jussi Markkanen
588 – Mika Järvinen

Liigan nollapelitilasto:
56 – Eero Kilpeläinen
42 – Teemu Lassila
41 – Juuso Riksman
40 – Jussi Markkanen
38 – Mika Lehto
34 – Niklas Bäckström
33 – Mika Järvinen
29 – Juha Metsola
28 – Sinuhe Wallinheimo
27 – Tuomas Tarkki
27 – Jan Lundell