KalPa mukana Lippumäen Liikuntapuiston avajaisissa sunnuntaina 1.12.2019!


Kuva Saimi Airaksinen


KalPa on mukana uuden Lippumäen Liikuntapuiston avajaisissa sunnuntaina 1.12. Avajaisissa Lippumäen urheilualueelle on järjestetty tapahtumaa ja tekemistä koko perheelle useiden kuopiolaisten urheiluseurojen toimesta. KalPa on osaltaan järjestämässä ohjelmaa yhteistyössä Juniori-KalPan mukana uusilla Lippumäen Tuplajäillä.

Tapahtuma alkaa klo 10.00 liikuntapuiston virallisella avauksella, kun alueen vihkii käyttöön Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan puheenjohtaja Liisa Pietikäinen ja tapahtumaa alueen eri pisteissä on klo 15.00 saakka.

Lippumäen Tuplajäillä ohjelmaa perheen pienemmille on klo 10.00 alkaen, kun ensin jäälle pääsevät luistelukoululaiset. Kaukaloon on järjestetty ratoja ja tehtäviä, mutta tilaa on myös vapaalle luistelulle. Klo 11.30 alkaen kaukalo on puolestaan varattu mailallisille kiekkokoululaisille, joille myös on samalla tavalla ohjattuja ratoja ja tehtäviä. Lopuksi klo 13.15 mahdollisuus on vielä osallistua pelijäälle pienpeleihin. Aikuisiakaan tapahtumassa ei ole unohdettu, vaan klo 14.00 alkaen mahdollisuus on osallistua "höntsälätkän tekniikkakouluun"

Sekä luistelu- että kiekkokoulun ryhmien mukana jäällä vierailee myös KalPa-pelaajia ja lisäksi he ovat tapahtumassa tavattavissa ja jakamassa nimmareita klo 11.00-14.00 välisenä aikana. Paikalla on tietenkin myös KalPa-maskotti Ruusteri. Tuplajäiden jäähallin yhteydestä löytyy myös KalPa-teltta, jossa myynnissä KalPa-tuotteita sekä jaossa ilmapalloja.

Tuplajäiden ohjelma on tapahtuman osalta kaikille avoin ja maksutonta. Tervetuloa mukaan!

Katso tapahtuman tarkempi aikataulu täältä!