Raportti: Kausi käyntiin voitolla - Klemetti osui kahdesti!

Liiga, 13.9.2023: KalPa-SaiPa 4-3 VL. (2-0, 1-1, 0-2, 1-0). Tilastot täältä.


Kuva: Atte Rissanen Photography

Uusi, kauan odotettu kiekkokausi starttasi keskiviikkoiltana kun KalPa sai isännöidä OIvi Areenalla SaiPaa.

Kiitettävästi Niiralan hornankattilaan saapunutta katsojakuntaa saatiin hemmotella heti ensimmäisistä luistimen piirroista alkaen, kun molemmat keltamustat pistivät pöytään erittäin vauhdikasta sekä fyysistä jääkiekkoa. Turmion Kätilöitä päästiin soittamaan kaiuttimista jo ajassa 1:08, kun Jesper Mattila siirsi Juuso Mäenpään syötöstä kiekon ohi SaiPa-vahti Jan Lukasin. Kauniilla rannelaukauksella viimeisteltyyn osumaan esityön tekivät myös erinomaisen maskityön tarjoillut Oliver Kapanen sekä syöttöpisteen itselleen napannut Tuomas Kiiskinen. Viime kaudella neljästä keskinäisestä ottelusta kaksi voittoa napannut SaiPa ei kuitenkaan päästänyt kuopiolaisisäntiä helpolla, ja etenkin useat ylivoimat loivat vieraille monia tilaisuuksia tulla tasoihin. Maalilla avannut Juha Jatkola muistutti kuitenkin jokaista ottelun seuraajaa, minkä tason veräjänvartijasta on kyse.

Tsekkiläinen SaiPa-tulokas Lukas sai kokea vyöryvän savolaismyrskyn jo toista kertaa illan aikana, kun puolustuksen maalin eteen unohtama Aleksi Klemetti sai siirtää kiekon hyvinkin vapaasti lähietäisyydeltä maaliin. Ajassa 14:39 syntyneeseen maaliin kreditit itselleen nappasivat Kasper Simontaival sekä Jaakko Rissanen​​​​​​​.

Toisessa erässä alkoi viimeistään näyttää siltä, että KalPa on noussut kuskin paikalle. Omalle puolustusalueelle jämähtänyt vierasjoukkue joutui puolustamaan välillä hyvinkin aggressiivisesti, josta esimerkkinä lyhyen ajan sisään syntyivät Aleksi Anttalaisen sekä Antoine Morandin kampitusjäähyt. Näistä jälkimmäisestä seurannut ylivoima kääntyi KalPan hyväksi, kun jo aiemmin maalannut Klemetti huudatti kotiyleisöä jälleen. Ajassa 26:19 syntyneeseen osumaan syöttöpisteet kirjattiin Colby Sissonsille sekä 1-0-maalia alustaneelle Mäenpäälle. Pikkuhiljaa piristynyt SaiPa hiipi kuitenkin peliin mukaan, kun Morand kavensi reboundmaalillaan lukemiksi 3-1 ajassa 33:32. Tämän enempää ei toisessa erässä tilastomerkintöjä syntynyt, ja KalPa sai painella erätauolle turvallisessa kahden maalin johdossa.

Tänä iltana huolella ylivoimia tärvännyt SaiPa väläyttelikin puolestaan loistavaa alivoimapelaamistaan, kun Adam Helewkan istuessa rangaistustaan, joukkue nousi jo maalin päähän Miska Siikosen osumalla. Ajassa 42:27 syntynyt osuma tuntui ravistelevan isäntäjoukkuetta, jonka fokus oli pahasti hakusessa. Jatkuvasti vaarallisia tilanteita luonut lappeenrantalaispoppoo nousi lopulta tasoihin asti ajassa 46:53, kun Otto Kivenmäki ohitti Jatkolan osumalla, jota tarkistettiin videolta asti. KalPalla oli erän lopussa muutamia paikkoja ja kaksi Greg Moron rangaistuksia seurannutta ylivoimaa siivittivät oivaan mahdollisuuteen napata voitto varsinaisella peliajalla. Nämä yritykset tyssäsivät kuitenkin milloin maalivahti Lukasiin, milloin puolustukseen.

Lopulta keltamustaan trilleriin haettiin ratkaisua voittomaalikilpailusta asti. Siinä isäntäjoukkue osui kahdesti, ja SaiPa kertaalleen. Rissasen ja Oliver Kapasen osumista jälkimmäinen jäi ottelun voitto-osumaksi, ja näin ollen sarja-avauksesta käteen jäi kultaakin kalliimmat kaksi pistettä.

Kauden avausviikko jatkuu lauantaina 16.9, kun joukkue matkaa Poriin Ässien vieraaksi. Ottelu alkaa tuttuun tapaan klo 17:00. Kotiyleisön eteen joukkue astuu seuraavan kerran keskiviikkona 20.9, kun vastaan asettuu viime kevään pudotuspeleissä karvasta kalkkia tarjonnut Pelicans. Ottelu alkaa klo 18:30 - luvassa on takuuvarma revanssihenkinen kamppailu! Ennakkoliput voit napata tämän linkin kautta.


C Moren maalikooste


Lehdistötilaisuus


Kuvat: Atte Rissanen Photography