Raportti: KalPan kova kiri ei riittänyt - Tappara vei pisteet Kuopiosta

Liiga, 19.2.2020: KalPa-Tappara 2-3 (0-1, 0-1, 2-1). Tilastot täältä.

KalPa kohtasi keskiviikkoiltana sarjataulukossa toisena olevan Tapparan neljättä ja viimeistä kertaa tämän kauden runkosarjassa. Kolmesta edellisestä ottelusta KalPa oli voittanut yhden ja Tappara kaksi. Tällä kertaa paikoistaan kovalla prosentilla onnistunut Tappara vei mukanaan täydet kolme pistettä maalein 2-3.

KalPa pelasi hyökkäyssuuntaan hyvän ottelun, mutta Tappara-vahti Christian Heljangon ohittaminen tuotti tuskaa. Tappara puolestaan puolusti viisaasti ja iski terävästi vastaan. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin ensimmäisen erän loppupuolella, kun vieraiden Matias Lehtonen nousi kulmasta maalin eteen ja ujutti kiekon Eero Kilpeläisen längeistä sisään. KalPa pääsi vielä erän loppuun pelaamaan reilun minuutin kahden miehen ylivoimaa, mutta kiekko päätyi kuopiolaisten laukauksista poikkeuksetta Heljangon räpylään.

Toisessa erässä KalPa jatkoi hyvää pelaamistaan hyökkäyspäädyssä, mutta tulosta ei vieläkään syntynyt. Isännät sortuivat kakkoserässä myös jäähyilyyn kolmen kaksiminuuttisen arvoisesti, ja Tappara onnistuikin lisäämään johtoaan ylivoimalla viisi minuuttia ennen erän päättymistä. Kristian Kuusela ja Jarkko Malinen tarjoilivat kiekon Olavi Vauhkoselle, joka laukoi lukemiksi 0-2.

Kolmannen erän alussa nähtiin koko peliä kuvastava tilanne. KalPalla oli hirmuinen hyökkäyspään pyöritys meneillään, Tappara riisti kiekon ja iski vastaan, ja Vauhkonen nosti illan toisellaan Tapparan jo 0-3 -johtoon. KalPa ei kuitenkaan luovuttanut vaan jatkoi pelaamistaan päättäväisesti, ja lopulta tulostakin syntyi. Pelikello pysähtyi aikaan 49:30, kun Janne Keränen laukoi irtokiekosta tärkeän 1-3 -kavennuksen. Kuopiolaiset saivat maalista silmin nähden lisää virtaa, ja pari minuuttia myöhemmin keltapaitojen hyvä liike pakotti Tapparan rikkomaan jäähyn arvoisesti. Vieraiden jäähy oli ehtinyt kulua reilun minuutin, kun Miikka Pitkänen laukoi hurjalla lämärillä isännät jo maalin päähän. Osumaan loistavaa maskia teki Matti Järvinen.

Pitkäsen 2-3 -kavennuksen jälkeen KalPalle jäi tasoituksen tekemiseen aikaa seitsemän minuuttia. KalPa taisteli loppuun asti kovaa, mutta Tapparan vahva puolustuspelaaminen ja Heljangon torjunnat pitivät lukemat muuttumattomina. Tappara vei siis täyden pistepotin lukemin 2-3.

KalPa laukoi ottelussa yhteensä hurjat 66 kertaa, ja Heljangolle kirjattiin 33 torjuntaa. KalPa-vahti Eero Kilpeläiselle ilta oli huomattavasti hiljaisempi, sillä Tappara laukoi kokonaisuudessaan vain 26 kertaa, ja torjuntoja Kilpeläiselle merkittiin 15.

KalPa jatkaa otteluitaan viikonloppuna länsirannikolla, kun se kohtaa perjantaina Porissa Ässät ja lauantaina Raumalla Lukon.

Ottelun lehdistötilaisuus

Kuvat: Atte Rissanen Photography