Raportti: KalPa hävisi jatkoajalla Ilvekselle vaiherikkaan kamppailun jälkeen

Liiga 8.2.2019: KalPa-Ilves 4-5 JA (2-2, 2-1, 0-1, 0-1). Tilastot täältä.



Kuva: Atte Rissanen Photography

KalPa ja Ilves ottivat toisistaan mittaa kolmatta kertaa tällä kaudella. Aiemmissa kamppailuissa vierasjoukkueet olivat olleet vahvoilla, sillä lokakuussa Ilves haki Kuopiosta pisteet maalein 2-6, kun taas marraskuun lopussa KalPa kävi ryöstöretkellä Tampereella lukemin 0-3.

Tällä kertaa Ilves rynnisti värikkään ottelun loppuhetkillä tasoihin ja kaasutti jatkoajalla ohi vieden kaksi pistettä mukanaan loppulukemin 4-5.

Kuopiolaisilta terävä alku

KalPa sai tämän illan kamppailuun loistavan alun, kun se onnistui illan ensimmäisellä ylivoimallaan vajaan viiden minuutin pelin jälkeen. Kiekko pelattiin Mikko Nuutiselle, jonka rannelaukaus ohitti Ilves-vahti Riku Heleniuksen.

Tamperelaiset kuitenkin kuittasivat nopeasti, sillä vain minuutti myöhemmin Nikolas Matinpalo laukoi pelin tasoihin. Matinpalo oli unohtunut KalPan puolustusalueen keskellä liian vapaaksi ja mies pääsi näpäyttämään kiekon ohi KalPan maalissa pelanneen Denis Godlan.

KalPa siirtyi erän puolivälissä uudelleen johtoon, kun Aleksi Klemetti petasi paikan ja Ryan Wilson pääsi laukomaan maalin edestä lukemiksi 2-1. Maali oli Wilsonille kauden ensimmäinen ja päätti kanadalaisen reilun 14:n kuukauden maalittoman ajanjakson Liigassa.

Ilves ei suostunut päästämään KalPaa erätauolle johdossa, kaksi minuuttia ennen avauserän loppua Samuli Vainionpää pääsi yllättämään Godlan lähestulkoon samalta paikalta kuin Matinpalo aiemmin.

Ilves sai toiseen erään terävän alun, kun se pääsi pelaamaan ylivoimaa aivan erän ensiminuuteilla. Tamperelaisten pakkopeli toimi mallikkaasti ja lopulta Eemeli Suomi sai ohjata maalin edestä vieraat ensimmäistä kertaa johtoon.

Hienosti toimi myös KalPan ylivoima, jota se pääsi pelaamaan toisen erän puolivälissä. Pitkän pyörityksen jälkeen Ari Gröndahl laukoi pelin tasoihin. Maali oli täksi kaudeksi KalPaan siirtyneelle Gröndahlille kauden viides.

KalPa sai Gröndahlin osumasta virtaa ja onnistui siirtymään jälleen johtoon kaksi minuuttia myöhemmin. Ensimmäistä kotiotteluaan KalPa-paidassa pelannut Ilkka Pikkarainen teki sitä, mitä mieheltä odotetaan, ja takoi päättäväisesti maalin edestä irtokiekon sisään. Osuma oli neljättä KalPa-otteluaan pelanneelle Pikkaraiselle toinen.

Kolmannessa erässä KalPa puolusti johtoaan hyvin, kunnes Ilves pääsi ylivoimalle neljä minuuttia ennen päätösvihellystä. Tamperelaiset ottivat maalivahdin pois ja pyörittivät peliään kuudella neljää vastaan. KalPa oli epäonninen, kun Mikael Seppälän terä sanoi sopimuksen irti, mikä teki ylivieskalaisen liikkumisesta todella haastavaa. Lopulta Ilves hyödynsi tilanteen ja Eemeli Suomi laukoi illan toisellaan pelin tasoihin. Edessä oli jatkoaika.

KalPa pääsi aloittamaan jatkoajan ylivoimalla, mutta se jäi tällä kertaa mielikuvituksettomaksi, eikä riittävän hyviä paikkoja saatu luotua. Ylivoiman jälkeen vieraiden Teemu Lepaus karkasi läpiajoon ja laukoi voiton Ilvekselle. Näin KalPan oli tyytyminen yhteen pisteeseen.

KalPan huippuiskussa olevien Jaakko Rissasen ja Alexandre Texierin pisteputket saivat tänään jatkoa, kun Rissanen merkautti syöttöpisteen KalPan avausmaaliin ja Texier tarjoili kiekon kolmannen maalin tehneelle Gröndahlille. Rissasen pisteputki on nyt seitsemän ottelun mittainen, Texier on onnistunut tehopisteiden teossa peräti kymmenessä pelissä putkeen.

KalPan seuraava ottelu on ensi viikon perjantaina 15.2., kun se kohtaa Kuopiossa Jukurit. Ottelu alkaa klo 18:30.


Kuvat: Atte Rissanen Photography

Kuvat: Juuso Jonninen

Kuvat: Saimi Airaksinen