Pasi Kuivalainen 50 vuotta – KalPa onnittelee!


Pasi Kuivalaista voi erittäin hyvin syin kutsua KalPa-legendaksi, niin numeroiden kuin tarinoiden valossa. Kotiyleisön suuri suosikki kantoi KalPa-paitaa kaikkiaan 11 kaudella, jonka jälkeen hän on nauttinut seuran yhteistyökumppanien luottamusta samalla tinkimättömällä asenteella seuran toimistolla jo 19 vuoden ajan.

Persoonana hän on lupsakkuudellaan savolaisen luonteen parhaita käyntikortteja, ja savolaiseen tapaan myös seuramies ja tarinankertoja jo syntyessään.

Ensimmäisen kerran Kuivalainen puki KalPan edustusjoukkueen pelipaidan päälleen vain 16-vuotiaana, ensimmäisen SM-liigaottelunsa ja samalla myös voittonsa hän torjui 17-vuotiaana ja 18-vuotiaana nuori mies pelasi jo kasvattajaseuransa kanssa Suomen mestaruudesta SM-liigan finaaleissa. Ykkösmaalivahdin viitan harteilleen otettuaan hän oli kaudesta toiseen joukkueensa tärkein yksittäinen pelaaja. Se huomioitiin myös kutsuilla Leijonat-paitaan sekä olympiapronssilla ja MM-hopealla. Keväästä toiseen keltamustien tähtimaalivahtia yritettiin houkutella suurempiin seuroihin, mutta ”Paffa” jatkoi kotikaupungissaan.

Kun aikanaan tie vei maailmalle, se toi sieltä myös takaisin, vieläpä uran huipulla, tuoreena Suomen mestarina ja maalivahdin parhaassa iässä kolmekymppisenä. SM-liigakaukalot jättäessään Kuivalainen omisti peräti kolme ennätystä; eniten puettuja otteluita, eniten pelattuja otteluita ja eniten peräkkäisiä otteluita. Kaksi ensin mainittua ennätystä ylitettiin vasta päättyneellä kaudella, KalPa-vahti Eero Kilpeläisen toimesta, mutta niin kutsuttu teräsmiesennätys on yhä voimassa. Ennätysten rikkojaksi juuri Kilpeläinen oli kuin luotu myös siksi, että nuoren maalivahdin lapsuuden kodin seinällä oli juurikin Kuivalaisen juliste, joten hän pääsi parantamaan esikuvansa ennätyksiä. Kotikaupunkiin palattuaan Kuivalainen johdatti uutta tulemista tehneen KalPan kahteen peräkkäiseen Mestiksen mestaruuteen, joista jälkimmäinen toi seuralle odotetun paluun takaisin SM-liigan kirkkaisiin valoihin. Kun Kuopio oli palautettu SM-liigakartalle, maalivahti yllätti suuren yleisön ja lopetti uransa vain 32-vuotiaana, edelleen huipputasolla. Komea ura jäi taakse, mutta rakas kasvattajaseura ei, sillä työt jatkuivat seuran toimistolla ensin markkinointipäällikkönä ja myöhemmin myynti- ja asiakkuusjohtajana, missä rooleissa hän on toiminut tähän mennessä jo 19 vuoden ajan.

11 kautta ja 352 ottelua kasvattajaseuran edustusjoukkueessa ovat jo itsessään komeita lukemia. Mutta niin ovat myös tarinat uran KalPa-paidassa alkamisesta ja päättymisestä. Komennus joulukuussa 1989 vasta 17-vuotiaana maalille Järvi-Suomen derbyyn Jyväskylässä päävalmentaja Juha Junnon ohjeistuksella ”Ei paineita, ei täällä ole ennenkään voitettu” - ja heti voitto. Sekä nollapelit kaikissa kolmessa Mestis-finaalissa huhtikuussa 2005 ja nousu SM-liigaan loppuunmyydyn kotihallin edessä.

Kaukalossa Kuivalainen oli läpi pitkän uran tasainen suorittaja, joka oli rakennettu pedantilla luonteella ja kovalla asenteella harjoittelemiseen. Luotettavuuden lisäksi maalivahti hemmotteli kannattajia tyylillään, klassisia kilpiliimauksia nähtiin koko uran ajan ja ”Kobrakäsi Kuivalainen” -nimelläkin tunnettu mies osasi ottaa kotiyleisön myös niin kutsutuilla Urheiluruutu-torjunnoilla, näyttävillä räpylän heilautuksillaan. Kotiotteluiden musiikeista pitkään vastannut Juhani Hallikainen keksi laittaa kaiuttimista soimaan näyttävimpien torjuntojen jälkeen tv-sarja McGyverin tunnusmusiikin, mistä seurasi taiteilijanimi ”Niiralan montun Ihmemies”. Kun Kuivalainen palasi KalPa-paitaan, tuttu kappale palasi soittolistalle, ja se soi myös tilaisuudessa jolloin pelinumero #1 nostettiin Kuopion jäähallin kattoon tammikuussa 2006.

Tänään 15.7.2022 Pasi Kuivalainen täyttää 50 vuotta, KalPa-perhe onnittelee!