Kauden ensimmäinen harjoitusottelu takana - Kärpät vahvempi kotonaan

Harjoitusottelu, 10.8.2018: Kärpät - KalPa, 4-1 (2-1, 1-0, 1-0). Tilastot täältä.

<p>(Kuva: Jussi Määttä)</p>

(Kuva: Jussi Määttä)

Kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa haettiin tuntumaa pelaamiseen nuorella joukkueella, kotijoukkueen napatessa ansaitun 4-1-voiton.

KalPa matkasi kauden ensimmäiseen harjoitusotteluun Ouluun nuorella miehistöllä. Ottelussa ensimmäistä kertaa KalPan edustusjoukkueen paidan päälle pukivat puolustajat Saku Vesterinen ja Kim Nousiainen.

Kotijoukkue Kärpät oli itse ottelussa vahvempi numeroin 4-1 ja nappasi ansaitun voiton. Kärpät siirtyi ensimmäisen kerran johtoon jo ottelun alkuhetkillä eikä tasoitusosumasta huolimatta suostunut taipumaan savolaismiehistölle.

- Odotetun vaikea ja sekava peli meiltä, mutta ensimmäinen matsi on aina se vaikein, joten se on osaltaan ihan luonnollista. Tätä emme kuitenkaan lähteneet hakemaan, päävalmentaja Sami Kapanen totesi taiston tauottua.

- Meillä on alla kaksi viikkoa tosi kovaa treeniä, emmekä himmailleet tätä peliä ajatellen. Se näkyi kyllä liikkeessämme ja Kärpät oli selkeästi raikkaammalla jalalla liikkeellä, Kapanen totesi.

Vaikeasta ottelusta huolimatta Kapanen antoi kuitenkin myös tunnustusta joukkueelleen.

- Juuso Könönen ja Henri Knuutinen erottuivat tänään joukkueesta edukseen. Ensi viikolla meillä on harjoittelussakin edessä ihan erilainen vaihe, joten varmasti se tulee näkymään myös seuraavissa harjoitusotteluissa, Kapanen päättää.

Vauhdikkaat ensimmäiset minuutit

Kärpät avasi ottelun terävästi ja siirtyi heti ottelun alkuhetkillä 1-0-johtoon, kun Kärppien Tino Metsävainio katkaisi Mikko Nuutisen syötön ja laittoi kiekon ohi KalPa-vahti Niko Hovisen ajassa 1.06.

KalPa pääsi kuitenkin pian takaisin peliin, kun tasoitus syntyi puolustaja Ari Gröndahlin lavasta. Puolustaja karkasi suoraan jäähyaitiosta läpiajoon ja laittoi kiekon rystyltä komeasti oululaisten rysään ajassa 4.05 hyökkääjä Henri Knuutisen syötöstä.

Avauserä oli lopulta oululaisten heiniä ja Kärpät sai myös ansaitun 2-1-johtomaalinsa Ville Leskinen taidokkaan suorituksen päätteeksi.

Kärpät jatkoi kovaa tekemistään myös toisessa erässä ja se siirtyi Sami Anttilan maalin myötä jo 3-1-johtoon. KalPalla oli toisessa erässä vaikeuksia omassa päässä, Kärppien antaessa kovaa painetta.

Kuopiolaisilla oli kuitenkin paikkansa kavennusmaalin tekemiseen ja paras niistä siunaantui Balazs Sebokille, joka pääsi Frank Gymerin hyvän syötön jälkeen nokikkain Kärppä-vahti Vehviläisen kanssa, joka veti tilanteesta pidemmän korren.

Toisen erän lopulla Kärpät jatkoi kuopiolaisten ahtaalla pitämistä, mutta KalPa-vahti Hovinen esti lisäosumien syntymisen.

Kolmannessa erässä molemmat joukkueet pääsivät testaamaan ylivoimapelinsä toimivuutta. Ottelun loppuhetkillä Mikko Juusolalla oli ylivoimalla oiva tuoda KalPa maalin päähän, mutta Vehviläinen jätti Juusolan vaille mahdollisuuksia. Ottelun viimeiseksi jääneestä 4-1-osumasta vastasi Kärppien Jasse Ikonen laittamalla kiekon tyhjään rysään.

Ensi viikolla KalPalla on edessään kaksi harjoitusottelua. To 16.8. joukkue matkaa Iisalmeen IPK:n vieraaksi ja perjantaina 17.8. edessä on reissu Keski-Suomeen ja Jyväskylään, kun vastassa on JYP.