KalPalle näyttävä kotivoitto Sportista

KalPa-Sport 5-1 (1-0, 3-0, 1-1)

Tilastot täältä

Kuva: Atte Rissanen Photography

KalPa ja Sport kohtasivat neljännen ja viimeisen kerran tällä kaudella. Aiemmissa kohtaamisissa oltiin nähty pelkkiä vierasvoittoja, kun Sport haki kauden alussa Kuopiosta 2-5 -voiton ja KalPa oli Vaasassa parempi lukemin 0-3 ja 1-2 (JA).

Ottelun avauserä oli KalPan hallintaa, mutta vaasalaisetkin saivat omat paikkansa KalPan pienen huolimattomuuden ansiosta. Avausmaalista vastasivat kuitenkin isännät, kun reilun 14:n peliminuutin jälkeen huippuvireinen Mathew Maione pääsi laukomaan KalPan johtoon.

Toisen erän alkupuolisko oli puolin ja toisin mitäänsanomatonta, mutta erän loppupuoliskolla alkoi tapahtua kunnolla, kun KalPa iski kolme maalia vain kahteen ja puoleen minuuttiin. Ensin Alexandre Texier pääsi nauttimaan Alexander Ruutun syötöstä ja laukoi lämärillä kauden 12:n maalinsa.

Texierin osuman jälkeen KalPa pääsi ylivoimalle ja tällä kertaa oli Ruuttun vuoro osua rannelaukauksella. Maali oli miehelle jo kauden 17:s. Tämän jälkeen nähtiin maali, joka pudotti varmasti suuren apinan harteilta. Asialla oli nimittäin Santeri Lukka, joka onnistui edellisen kerran maalinteossa 25.11. Maaliin komean esityön teki Sami Mutanen.

KalPa hallitsi toisen erän loppupuolta täysin ja olisi voinut viimeistellä useammankin osuman. Sportin peli oli lähinnä selviytymistaistelua ja maalivahti Mika Järvinen joutui ajoittain seisomaan lähes päällään maalillaan.

KalPa ei hiljentänyt vauhtiaan päätöserässä, vaan siirtyi jo 5-0 -johtoon erän alussa. Maalinedushässäkän päätteeksi Frank Gymer pääsi survomaan kiekon maaliin. Gymerin edellisestä maalista oli ehtinyt vierähtää vielä enemmän aikaa kun Lukan, sillä nuorukainen osui edellisen kerran kauden ensimmäisessä ottelussa.

Sportkin sai maalihanansa auki, kun Jesse Paukku ohjasi ylivoimalla Joni Tuulolan viivakudin maaliin. Enempää maaleja ei Niiralan Montussa nähty, joten KalPa nappasi komean 5-1 -voiton vaasalaisista. Liigassa alkaa nyt olympiatauko ja KalPan pelit jatkuvat 27.2. HPK:n vieraana. KalPa on sarjataulukossa kuudentena, jäljellä on vielä viisi ottelua.

Seuraavat kotiottelut:​​​​​​​

- La 3.3. klo 15.00 KalPa - JYP. Osta liput täältä! HUOM. Poikkeuksellinen alkamisaika

- To 8.3. klo 18.30 KalPa - Lukko. Osta liput täältä!

Kuvat: Atte Rissanen Photography

Kuvat: Juuso Jonninen