KalPan U20-nuoret taipuivat puolivälierissä TPS:lle

(Kuva: Meri Hyvärinen)

KalPa kohtasi U20 SM-sarjan puolivälierissä TPS:n, joka lähti sarjaan kotiedun turvin. KalPa laittoi turkulaiset tiukille sarjan toisessa ottelussa, mutta TPS nappasi voiton jatkoerässä ja eteni välieriin lopulta voitoin 2-0.

KalPa taipui lauantaina Turussa pelatussa sarjan avausottelussa lukemin 5-1, mutta sunnuntaina Olvi Areenalla nähtiin selkeästi tasaisempi vääntö. TPS karkasi sarjan toisessa ottelussa jo 0-2-johtoon, mutta KalPa nousi ottelun kolmannessa erässä vielä tasoihin Kasperi Lehtosen ja Konsta Kapasen maaleilla. Kolmannen erän lopussa ja jatkoerässä KalPa pääsi hakemaan voittomaalia myös ylivoiman turvin, mutta lisäosumia keltapaidat eivät onnistuneet tekemään.

TPS:an sankariksi vastaan nousi lopulta Arttu Nevasaari, joka iski ottelun ratkaisun jatkoerässä ajassa 68.04. Joukkueiden avauskohtaamisessa lauantaina Nevasaari teki kaksi maalia.

Näin ollen KalPan U20-nuorten kausi päättyi puolivälierävaiheeseen.

KalPa kiittää kaikkia U20-nuorten tukijoita ja kannattajia tästä kaudesta, ensi kaudella jatketaan entistä nälkäisempänä!