Raportti: Räsänen loisti kauden ensimmäisessä Savon derbyssä!

Liiga, 17.9.2022: KalPa–Jukurit 3–2 (0–1, 3–1, 0–0). Tilastot täältä.

Kuva: Atte Rissanen Photography

Liigan avausviikko huipentui lauantai-iltana kotona Olvi Areenalla, kun KalPan vieraaksi saapui Mikkelin Jukurit. Kauden ensimmäinen Savon derby tarjosi yleisölle vauhtia, taklauksia sekä kotijoukkueen voiton.

Kautensa vaisusti aloittaneet mikkeliläiset pääsivät heti ottelun alkuminuuteilla yrittämään maalintekoa kahteenkin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla KalPa pelasi alivoimalla vahvasti, viimeisimpänä lenkkinä eilen Pelicansia vastaan loistavasti pelannut maalivahti Juha Jatkola. Toista, Saku Salmelan estämisjäähyn takia tullutta Jukurit-ylivoimaa oli ehtinyt kulua puolisen minuuttia, kun Juhamatti Aaltonen yllätti KalPa-puolustuksen ja vei vieraat 1-0-johtoon. Toisena syöttäjänä maaliin merkittiin Mikkeliin täksi kaudeksi siirtynyt Miikka Pitkänen​​​​​​​. Erän loppupuolella kotijoukkue pääsi useampaankin kertaan pusuttelemaan maalitolppia, mutta tasoitus jäi vielä uupumaan.

Kaikki katsojat tuskin ehtivät palaamaan erätauolta istuimilleen, kun Aapeli Räsänen otti haltuun mikkeliläispuolustajan purkuyrityksen ja tarjosi kotiyleisölle kauden avausmaalinsa vain 17 sekunnin jälkeen. Tämän jälkeen peli sähköistyi välittömästi. Jesper Piitulainen vei vieraat uudestaan johtoon ajassa 22:18, ja takaa-ajoasetelma oli taas valmis. Takaa-ajo päättyi taas hetkeksi, kun pelikellot pysähtyivät aikaan 32:28 komean hyökkäysalueen paineistuksen päätteeksi. Kasper Puution kauden avausmaalin alustivat loistavasti Räsänen sekä Juuso Mäenpää. Puution laukaus yllätti Jukurit-vahti Frans Tuohimaan​​​​​​​, sillä kiekko lipui torjunnan jälkeen maaliviivan yli.

Ei kahta ilman kolmatta, sanotaan. Erän kaksi osumaa piristivät isäntien peliä, ja Linus Nässen tarjoili kiinnipitämisestä seuranneella kaksiminuuttisella mahdollisuuden siirtyä ensi kertaa johtoon. Ylivoima tuotti tulosta ajassa 38:07, kun Saku Salmelan siniviivan tuntumasta lähtenyt laukaus päätyi Räsäsen ohjaamana maaliin. Syöttöpisteen itselleen kirjautti myös Colby Sissons​​​​​​​. Yleisesti kolmas erä tarjosi useita hyviä paikkoja sekä vauhtia - koko rahan edestä.

Päätöserä oli hyvin vauhdikasta, ja peli kulki jatkuvasti päädystä toiseen. Vauhdista huolimatta päätöserä oli maaliton, ja ottelu päättyi KalPan 3-2-voittoon. Illan onnistuja oli tehot 2+1 tehnyt Aapeli Räsänen.

Ensi viikolla kuopiolaiset pelaavat kaksi vierasottelua, perjantaina 23.9 klo 18:30 Vaasan Sportia vastaan ja seuraavana päivänä lauantaina 24.9 klo 18:30 klo 18:30 Porissa, jossa vastaan asettuu Ässät. Seuraava kotiottelu on vuorossa keskiviikkona 28.9 klo 18:30, kun Olvi Areenalle vieraaksi saapuu Tampereen Ilves. Ottelun ennakkoliput on ostettavissa tästä!


Lehdistötilaisuus


C Moren maalikooste:


Kuvat: Atte Rissanen Photography