Maalinteko takkusi Jyväskylässä

Harjoitusottelu, 17.8.2018. JYP - KalPa 3-0 (1-0, 1-0, 1-0). Tilastot täältä.

(Kuva: Atte Rissanen Photography)

Harjoitusottelukauden ainoa Järvi-Suomen derby miteltiin perjantai-iltana Jyväskylässä. Torstai-illan ottelu näkyi vielä kuopiolaisten liikkeessä ja JYP piti voiton tällä kertaa Keski-Suomessa.

Perjantai-illan ottelu Jyväskylässä oli KalPalle viikon toinen vääntö. Tuplapelien rasitus aikaisessa vaiheessa näkyi kuopiolaisten otteissa läpi illan ja JYP nappasi ottelusta ansaitun 3-0 -voiton.

JYP siirtyi johtoon ottelun ensimmäisessä erässä, eikä luovuttanut hankittua johtoasemaa enää kuopiolaisten käsiin. KalPalla oli omat paikkansa nousta pelissä tasoihin, mutta debyyttiään JYP-maalilla pelannut Joona Voutilainen nollasi keltapaitojen maalintekoyritykset tehokkaasti.

KalPa-maalilla Niko Hovinen hikoili täyden päivätyön edestä, venyen yhteensä 25 kertaa kiekon eteen.

- Aloitettiin peli tosi hyvin, mutta ottelun edetessä JYP pääsi niskan päälle. Peli oli aika fyysinen ja meidän nuorempi kaarti alkoi vähän arkailemaan tuota fyysisyyttä, mutta loppua kohden taas parannettiin, valmentaja Marko Tuomainen totesi.

Tappiosta huolimatta, oli Tuomaisen mielestä ottelussa paljon hyvää.

- Saatiin jälleen arvokasta tietoa siitä, että missä mennään joukkueena. Osalla pelaajista painoi varmasti vielä eilinen vääntö hieman pohkeissa, mutta rasitukseenkin on totuttava, Tuomainen päätti.

Kotijoukkue osuu ensin

KalPa aloitti ottelun terävästi ja kuopiolaisilla oli jo avausminuutilla hyvä paikka siirtyä johtoon. Topi Piipposen ohjaus kilpistyi kuitenkin Voutilaisen suojuksiin.

Piipponen pääsi myös toisen kerran nokikkain Voutilaisen kanssa Frank Gymerin loistavasta tarjoilusta, mutta tilanne pysyi maalittomana.

Myös kotijoukkueella oli omat tilanteensa erän puolivälin jälkeen ja kiekko kaivettiin lopulta KalPa-maalista ajassa 15.35, kun David Tomasek pääsi tuikkaamaan irtokiekon kuopiolaisten rysään.

Toisen erän alku oli puolestaan kotijoukkueen. JYP pääsi erän alussa kahteenkin kertaan ylivoimahyökkäykseen, mutta KalPa-maalilla Niko Hovinen ei antanut mahdollisuuksia maalintekoon.

Ajassa 31.52 JYP siirtyi kahden maalin karkumatkalle ylivoimalle, Micke Saaren latoessa reboundin Hovisen selän taakse. Otto Leskisen tolppalaukausta lähemmäs eivät kuopiolaiset maalintekoa pääseet ja kolmanteen erään mentiin kotijoukkueen kahden maalin johdossa.

JYP onnistui kolmannessa erässä vielä kertaalleen maalinteossa Robert Rooban toimesta ajassa 47.32. Rooban terävä rannelaukaus oli Hoviselle liian kova pala ja virolaishyökkääjän osuma jäi ottelun viimeiseksi.

Seuraavan kerran kuopiolaismiehistö on tulessa keskiviikkona 22.8. klo 18.30. Suonenjoella pelattavassa ottelussa KalPa saa vastaansa Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan Karlskrona HK:n.