Raportti: Hyvä ensimmäinen erä kääntyi tappioksi

Liiga, 8.12.2018, Lukko - KalPa 6-3 (1-3, 3-0, 2-0). Tilastot täältä.



Kuopiolaiset lähtivät päättämään länsirannikon vieraskiertuetta lauantai-illaksi Raumalle, Lukon vieraaksi.

Lukko ja KalPa tarjosivat raumalaiselle kiekkoyleisölle melkoisen jännitysnäytelmän. Kauden aiemmassa kohtaamisessa pisteet jäivät Kuopioon, mutta tällä kertaa oli Lukon vuoro juhlia voittoa.

KalPa oli vielä toisen erän alussa kahden maalin johtoasemassa, mutta Lukko tuli toisessa erässä rinnalle ja kaasutti lopulta ohi, pitäen pisteet Raumalla lukemin 6-3.

Illan hahmoja olivat Lukon 1+1 -tehot iskenyt Tarmo Reunanen ja 2+1 -pisteen edestä tehoillut Brandon DeFazio.

Avauserä oli KalPan

Ottelun alku oli kuopiolaisten heiniä ja KalPa myös vastasi ottelun avausosumasta, joka syntyi ajassa 02.07. Ryan Wilson jakoi kiekon viivasta maalin eteen yksin unohtuneelle Balazs Sebokille, joka nosti kiekon varmasti ohi Lukko-vahti Lassi Lehtisen.

Vain reilut kaksi minuuttia myöhemmin KalPa pääsi hakemaan toista täysosumaa 4 vs 3 -ylivoiman turvin, eikä mustapaidat jättäneet tilannetta hyödyntämättä. Mikko Nuutinen levitti Otto Leskiselle, jonka toinen laukaus napsahti verkkoon ajassa 04.44.

Lukko pääsi peliin mukaan erän puolivälissä ja hyvä pelaaminen palkittiin kavennusosumalla, joka syntyi Brandon Defazion lavasta ajassa 09.40.

Kavennusosuman jälkeen Lukko pääsi yhä voimakkaammin painaamaan peliä kuopiolaisten päätyyn, mutta erän neljännestä osumasta vastasi KalPa. Alexandre Texier jakoi ylivoimahyökkäyksessä kiekkoa oikealle mukaan nouseelle Ari Gröndahlille, joka tälläsi tarkalla rannelaukauksella kauden kolmannen osumansa.

Toiseen erään raumalaiset tulivat vahvasti ja kavennusosuma syntyi Eetu Koivistoisen mailasta ajassa 22.06. Tarmo Reunasen hienosta alustuksesta.

Lukon vahva painostus jatkui erän edetessä ja myös 3-3 -tasoitusosuma syntyi puolestaan Reunasen lavasta komean yksilösuorituksen pääteeksi.

KalPa pääsi erän loppupuolella hakemaan johto-osumaa myös ylivoiman turvin. Erikoistilanteen käytti kuitenkin hyödykseen Lukko, kun Arttu Ilomäki tulitti raumalaiset ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon ajassa 39.11.

Kolmannen erän alkajaisiksi KalPa vei paineen raumalaisten päätyyn ja pystyi luomaan muutamia maalipaikkoja aktiivisella liikkeellään. Lukko kuitenkin kaatoi saavin kylmää vettä kuopiolaisten niskaan Linus Nymanin johdolla, kun nuorukainen tälläsi Lukon 5-3 -johtoon hieman ennen erän puoliväliä.

KalPa haki ottelun loppuhetkillä kavennusosumaa ilman maalivahtia, mutta Brandon DeFazio päätti kuopiolaisten kirin tekemällä tyhjiin loppuluvut 6-3.

Seuraavan kerran kuopiolaismiehistö metsästää voittoa kotona Niiralan Montussa keskiviikkona 12.12. klo 18.30, kun vieraaksi saapuu Vaasan Sport.