KalPan A-nuorten kausi päättyi puolivälieriin

<p>(Kuva: Saimi Airaksinen)</p>

(Kuva: Saimi Airaksinen)

KalPan A-nuorten kausi tuli päätökseensä torstaina Espoossa, kun Blues nappasi välieräpaikan kuopiolaisten nenän edestä viidennessä ja ratkaisevassa puolivälieräottelussa.

Pudotuspelisarja ei ollut kuopiolaisille helppo, sillä ensimmäisen kahden ottelun jälkeen Blues johti sarjaa voitoin 2-0. KalPa kampesi sarjan jo 2-2 -tasatilanteeseen, mutta Blues veti lopulta pidemmän korren voittaen viidennen puolivälieräottelun kotonaan lukemin 5-3.

KalPa pelasi puolivälierien lisäksi kolme ottelua Villi Kortti -kierroksella, joten pudotuspelejä kuopiolaisille kertyi yhteensä kahdeksan kappaletta. Pudotuspeleissä kuopiolaisten paras pistemies oli puolustaja Kim Nousiainen, joka teki kahdeksassa ottelussa tehot 1+7=8. Pistetehtailussa kunnostautuivat myös Eetu Paasovaara (4+2=6), Samu Miettinen (2+4=6) ja Leevi Aaltonen (3+2=5).

KalPa kiittää kaikkia A-nuorten tukijoita ja kannattajia tästä kaudesta, ensi kaudella jatketaan entistä nälkäisempänä!