Ennakko: Keltamustat kohtaavat keskiviikkona

Liiga, ke 10.10.2018, klo 18.30: KalPa - SaiPa. Otteluisäntänä: Kuopion Energia

(Kuva: Atte Rissanen Photography)

Kuopiolainen kiekkoviikko avataan jälleen kotiottelulla Niiralan Montussa, kun keskiviikkona 10.10. klo 18.30 pisteistä saapuu vääntämään SaiPa!

Viime viikolla kuopiolaismiehistö pelasi kaikkiaan kolme ottelua, joista tuloksena olivat 3-2 -voitto KooKoosta, 4-2 -voitto Ässistä ja 5-1 -tappio HPK:lle. Kuudesta pisteestä huolimatta kuopiolaisten pelissä on vielä rutkasti parantamisen varaa.

SaiPa puolestaan pelasi päättyneellä viikolla kaksi ottelua Länsirannikon vieraskiertueella. Perjantaina lappeenrantalaiset kärsivät 3-0 -tappion TPS:lle, mutta lauantaina SaiPa haki 0-1-voitolla pisteet Raumalta.

Keskiviikkoillan ottelu on molemmille joukkueille viikon ensimmäinen ja kyseessä on samalla kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen. Joukkueet kohtasivat harjoitusotteluiden merkeissä kahdesti, SaiPan ollessa molemmissa otteluissa parempi.

Seuraa heitä

KalPan otteet ovat viime otteluissa olleet pirteitä erityisesti hyökkäyspäässä. Viime viikolla KalPalle kolme maalia iskenyt Eetu Luostarinen on noussut joukkueen sisäisessä pistepörssissä jo neljänneksi kuuden (4+2) tehopisteen myötä. Luostarinen on löytänyt omaan peliinsä selkeän lisävaihteen ja yhteispeli Frank Gymerin ja Kai Kantolan kanssa on toiminut hyvin.

KalPa-puolustus vahvistui viikonloppuna sisältäpäin, kun yli vuoden sivussa otteluista ollut puolustaja Valtteri Parikka pääsi tositoimiin ja uhkuu pelihaluja myös kotiyleisönsä edessä keskiviikkona.

SaiPan osalta mielenkiinto suuntautuu maalivahti- ja hyökkäysosastoon. Lauantaina Raumalla Lukon nollannut Frans Tuohimaa kuuluu Liigan kärkivahteihin, joka antaa lappeenrantalaisille mahdollisuuden voittoon jokaisessa ottelussa.

Hyökkäyksessä eteläkarjalaisten syömähampaita ovat Tyler Morley ja David Goodwin. Morleylla on kasassa yhteensä 10 (5+5) pistettä ja Goodwinilla on kasassa puolestaan kahdeksan (3+5) pistettä. Pohjoisamerikkalaiskaksikko on isossa vastuussa niin erikoistilanteissa kuin tasakentällisinkin.

Opiskelijapeli!

KalPa-SaiPa -ottelu on samalla kauden ensimmäinen opiskelijapeli! Opiskelijoille suunnatut etkobileet järjestetään Niiralan Montun Monttu Pubissa klo 16.30-18.30.

Etkoilla on luvassa kiekkovisa, missä huikeat palkinnot ja opiskelijakorttia näyttämällä opiskelijaystävälliset hinnat klo 18.30 asti, sekä 200:lle ensimmäiselle ilmaiseksi KalPan opiskelijapelien haalarimerkki! Haalarimerkkejä on myös myynnissä tapahtumassa hintaan 2 €. Sisäänkäynti etkoille tapahtuu jäähallin A-ovesta.

Kuopion Kaupunki haluaa toivottaa yhdessä KalPan kanssa uudet ykkösvuoden opiskelijat tervetulleeksi Kuopioon Kaksi yhden hinnalla -kampanjalla! Kaksi yhden hinnalla -lippuja myydään vain ennakkoon ke 10.10 klo 11-13 Opistotiellä ja Cafe Savotassa.

Lisätietoa opiskelijapelistä löydät täältä.

Tervetuloa mukaan Niiralan Monttuun kannustamaan KalPa voittoon!

Jäähallin ovet avataan muutoin klo 17.30 ja Pub Yläpesässä sekä Monttu Pubissa on happy hour -hinnat 1h ennen ottelun alkamista, joten tule ajoissa ja nauti happy hour -eduista!


Liput, pysäköinti, sisäänkäynti ja bussilla peliin -tarjous

Liput:

Istumaan lapset (7-15 vuotiaat) 10 € ja aikuiset 14 €. Seisomaan 10 € ja lapset sekä opiskelijat 5 €, pyörätuolipaikat 8 € ja ale-ryhmät 8 €* = *Eläkeläiset, varus- ja siviilipalvelusmiehet sekä työttömät. Tarkemmat tiedot lipunmyyntipisteistä täällä.

Pysäköinti:

Niiralan Montun läheisyydessä on reilusti pysäköintipaikkoja myös kaudella 2018-2019. Suosittelemme kuitenkin hyödyntämään yleisiä kulkuvälineitä tai tulemaan otteluun kävellen tai pyörällä.

KalPa ja Kuopion Pysäköinti tarjoavat kaudella 2018-2019 KalPan kotiotteluiden aikana pysäköinnin Toriparkissa puoleen hintaan, eli klo 17-22 vain 3 €! (norm. 6 €)

Niiralan Montun lähietäisyydessä sijaitsevasta Haapaniemenkadun pysäköintitalosta löytyy noin 250 parkkipaikkaa. Pysäköinti on ilmaista KalPan kotiotteluiden aikana alkaen 60 minuuttia ennen ottelun alkua.

Lisätietoa pysäköintipaikoista ja käytännöistä Niiralan Montun läheisyydessä löydät täältä.

Sisäänkäynti

Sisäänkäynti Niiralan Monttuun tapahtuu A-, C- ja D-ovilta. Lipunmyynti tapahtuu Niiralan Montun A- ja C-ovilta. B-ovi toimii ainoastaan hätäuloskäyntinä kaudella 2018-2019.

Pyydämme yleisöä saapumaan paikalle hyvissä ajoin, jotta ovet eivät ruuhkautuisi. Samalla pääset nauttimaan happy hour -hinnoista hallin anniskelupisteissä!

Bussilla peliin -tarjous

Katsojat pääsevät KalPan peleihin Kuopion ja Siilinjärven kaupunkiliikenteen busseissa "KalPan Pelipäivä" -mobiililipulla. Mobiililippu on lasten hintainen ja käy vyöhykkeillä A ja AB. Alennus on voimassa, jos on ennakkoon ostettu pelilippu tai kausikortti ja se tulee näyttää bussissa. Bussilippu on hankittava pelipäivänä Vilkun mobiilisovelluksesta. Alennus on voimassa peli-iltana klo 24.00 asti.​​​​​​​

Viralliset jälkipelit

KalPan viralliset jälkipelit järjestetään myös Liiga-kaudella 2018-2019 ravintola Amarillossa. Jälkipelit alkavat noin 45 minuuttia kotiottelun päätyttyä. Isäntänä toimii Teemu Pelkonen. Vieraaksi jälkipeleille perjantaina vieraaksi saapuvat hyökkääjät Ville-Vesa Vainiola ja Alexandre Texier!