Ennakko: Kauden viimeinen ottelu kotiyleisön edessä

Liiga, to 14.3.2019 klo 18.30: KalPa - Kärpät. Otteluisäntä: YIT

(Kuva: Atte Rissanen Photography)


KalPa lähtee päättämään Liiga-kautta 2018-2019 kotiyleisönsä eteen, kun Niiralan Monttuun torstai-iltana 14.3. klo 18.30 vieraaksi saapuu Oulun Kärpät.

Kuopiolaismiehistö pääsee hakemaan kaudelleen voittoisaa päätöstä, kun kauden päätösottelussa vastaan asettuu runkosarjan ylivoimaisesti voittava ja hallitseva Suomen mestarijoukkue Oulun Kärpät.

KalPa aloitti kauden viimeisen viikkonsa voitokkaasti, kun se haki komean 2-5-vierasvoiton SaiPalta Lappeenrannasta.

KalPa ja Kärpät ovat tällä kaudella kohdanneet aiemmin kolme kertaa. Kahdesti voitto on jäänyt oululaisten haltuun ja kertaalleen voitto sekä pisteet matkasivat kuopiolaisleiriin.

Seuraa heitä

KalPan osalta katseet kiinnittyvät kokoonpanon nuoriin tähtiin, Alexandre Texieriin, Eetu Luostariseen ja Otto Leskiseen.

Kolmikosta kovimman pistemäärän kerännyt 19-vuotias Texier on tällä kaudella osoittanut kuuluvansa Liigan eliittiin. 12 maalia ja 26 syöttöä merkkauttanut ranskalaistaituri pelaa tällä hetkellä toista kauttaan KalPassa ja häntä ollaan kovaa vauhtia viemässä jo Pohjois-Amerikan taalajäille, joten torstai-illan ottelu voi olla viimeinen mahdollisuus nähdä Texierin edesottamuksia KalPa-paidassa.

Luostarinen puolestaan nosti tiistai-iltana kuluvan kauden maalimääränsä jo 15 täysosumaan ja Carolina Hurricanesin toisen kierroksen NHL-varaus on osoittanut kauden aikana arvokkuutensa sekä tehojen että puolustuspelaamisen osalta.

Leskinen puolestaan on keikkunut koko kauden puolustajien pistepörssin kärkikymmenikössä. 56:ssa ottelussa Leskinen on koonnut pisteet 8+23=31 ja hän teki tällä kaudella Luostarisen tapaan debyyttinsä A-maajoukkuetasolla.

Kärpistä esiin nousevat hyökkäyksen pisterohmut, Ville Leskinen ja kesken kauden oululaisryhmään liittynyt Jussi Jokinen.

Ville Leskinen on parhaillaan kiinni pistepörssin voitossa, kun kasassa on pisteet 28+27=55. Jokinen on puolestaan ehtinyt pelata Kärpät-paidassa tällä kaudella vain 13 ottelua, mutta pisteitä on syntynyt jo komeat 19 (5+14) kappaletta.

Vielä kerran tälle kaudelle Niiralan Montussa!

Kuluva kausi on ollut KalPalle vaikea ja se tulee päätökseensä liian aikaisin, mutta kaudelle lähdetään silti hakemaan kunniakasta päätöstä, astelemalla kauden viimeistä kertaa kotiyleisön eteen.

Päättyykö kausi voittoon? Rikkooko Texier 40 pisteen rajapyykin? Näihinkin kysymyksiin saat parhaiten vastauksia paikan päällä, tervetuloa viihtymään koko perheen voimin kiekkoviihteen pariin, Niiralan Monttuun!

Niiralan Montun kaikissa anniskelupisteissä on happy hour -hinnat ovien aukeamisesta aina ottelun alkuun saakka, tule ajoissa paikalle ja hyödynnä etuhinnat!


Muistathan käyttää lahjavoucherisi torstain kotiottelussa!

Kaudelle 2018-2019 suunnatut lahjavoucherit ovat käytettävissä vain runkosarjan kotiotteluissa, joten muista käyttää ne torstain kotiottelussa! KalPan ottelulippuja voit ostaa myös useimmilla eri liikunta- ja kulttuuriseteleillä.

Lahjavoucherit voi vaihtaa lippuun Niiralan Montun A- ja C-ovien lipunmyyntipisteissä ottelupäivinä sekä KalPan toimistolla.

Toimistoltamme lippuja ostaessa maksutapoina käyvät etuseteleistä Smartum liikunta- ja kulttuurisetelit, Smartum liikunta- ja kulttuurisaldo, Smartum mobiili, Virikeseteli, Virikekortti ja Ticket Virike –kortti, Tyky+-kuntoseteli, ePassi, Eazybreak sekä BenifyPay.

Niiralan Montun ovien lipunmyynnissä ottelupäivinä maksutapoina toimivat käteinen, tavanomaiset pankki- ja luottokortit, KalPan lahjavoucherit, Smartum liikunta- ja kulttuurisetelit, Smartum liikunta- ja kulttuurisaldo, Virikeseteli, Virikekortti ja Ticket Virike –kortti, Tyky+-kuntoseteli.

Lue lisää lipunmyyntipisteistä ja maksutavoista täältä.


Liput, pysäköinti, sisäänkäynti ja bussilla peliin -tarjous

Liput:

Istumaan lapset (7-15 vuotiaat) alkaen 13 € ja aikuiset 14 €. Seisomaan 10 € ja lapset sekä opiskelijat 5 €, pyörätuolipaikat 8 € ja ale-ryhmät 8 €* = *Eläkeläiset, varus- ja siviilipalvelusmiehet sekä työttömät. Tarkemmat tiedot lipunmyyntipisteistä täällä.

Pysäköinti:

Niiralan Montun läheisyydessä on reilusti pysäköintipaikkoja myös kaudella 2018-2019. Suosittelemme kuitenkin hyödyntämään yleisiä kulkuvälineitä tai tulemaan otteluun kävellen tai pyörällä.

KalPa ja Kuopion Pysäköinti tarjoavat kaudella 2018-2019 KalPan kotiotteluiden aikana pysäköinnin Toriparkissa puoleen hintaan, eli klo 17-22 vain 3 €! (norm. 6 €)

Niiralan Montun lähietäisyydessä sijaitsevasta Haapaniemenkadun pysäköintitalosta löytyy noin 250 parkkipaikkaa. Pysäköinti on ilmaista KalPan kotiotteluiden aikana alkaen 60 minuuttia ennen ottelun alkua.

Lisätietoa pysäköintipaikoista ja käytännöistä Niiralan Montun läheisyydessä löydät täältä.

Sisäänkäynti

Sisäänkäynti Niiralan Monttuun tapahtuu A-, C- ja D-ovilta. Lipunmyynti tapahtuu Niiralan Montun A- ja C-ovilta. B-ovi toimii ainoastaan hätäuloskäyntinä kaudella 2018-2019.

Pyydämme yleisöä saapumaan paikalle hyvissä ajoin, jotta ovet eivät ruuhkautuisi. Samalla pääset nauttimaan happy hour -hinnoista hallin anniskelupisteissä!

Bussilla peliin -tarjous

Katsojat pääsevät KalPan peleihin Kuopion ja Siilinjärven kaupunkiliikenteen busseissa "KalPan Pelipäivä" -mobiililipulla. Mobiililippu on lasten hintainen ja käy vyöhykkeillä A ja AB. Alennus on voimassa, jos on ennakkoon ostettu pelilippu tai kausikortti ja se tulee näyttää bussissa. Bussilippu on hankittava pelipäivänä Vilkun mobiilisovelluksesta. Alennus on voimassa peli-iltana klo 24.00 asti.​​​​​​​

Viralliset jälkipelit

KalPan viralliset jälkipelit järjestetään myös Liiga-kaudella 2018-2019 ravintola Amarillossa. Jälkipelit alkavat noin 45 minuuttia kotiottelun päätyttyä. Isäntänä toimii Teemu Pelkonen. Torstai-iltana kauden viimeisille jälkipeleille vieraaksi saapuvat KalPa-pelaajat Tommi Jokinen ja Ville-Vesa Vainiola!